Koronan kuolleisuus prosentti

Kun sitä onkin lasketttu ollaan tultu tuloksiin joita voi pitää jopa hyvinä koska se lukea onkin 0,66 % tartunnan saaneista kuolisi

Tosi yli 80 vuotiaista tartunnan saaneista se lukema onkin sitten melkoisen korkea 7,8 %

Tuskinpa näitä lieviä paljonkaan tilastoidaan niistä kun ei varmaanm ennä edes lääkäriin tutkittaviksi vaan ollaan kotona sairastetaan

Kun ollaan oiereettomia mennäänkin vaan töihin se oko tilanne silloinkaan hyvä ei tiedä kukaan voi olla ettei levitä sitä

Mutta voi levittää ja eipä ennusteita paljonkaan kannata edes mieleensä painaa koskapa ovat ennusteita kuitenkin

Mutta sitten niiden koronan suurimpiin levittäjiin ne ovat ravintolat ei tietysti itse ravintola vaan niissä liikkuvat asiakkaat

No asiaan varmaan tulee tänään käännekohta kun ravintolat tullaan sulkemaan niistä ei järki pohjalla voi kyllä vuokriakaan periä

Koska sillä kaadetaan tuo yritys aika nopealla aika taululla toiset vuokranantajat ovat jo itse luopuneet vuokrista kriisin ajaksi

Siinä hyvä aloitus asiaan jolla on varmuudella suuntaa antava tilanne kun korona onkin selätetty voivat avata ravintolansa

Ja toiminta voi jatkua normi tilana muttei korona niitäkään saa konkurssii ajaa koska ei ravintola siitä tiedä keillä korona on keillä ei

Mutta näillä on mentävä eteenpäin ja yhteiskunnan on silti toimittava kokonaan ei maata ei voi sulkea senhän pitäisi olla selviö jokahiselle

Se että onko ei aina niinkään siltä kyllä näytä seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

13 vastausta artikkeliin “Koronan kuolleisuus prosentti”

  1. Silti ei kenenkään pidä koronaa väheksyä eikä sellasta kukaan teekkään ei tosin painaa heti jarrujakaan paniikki jarrutukseen koska sille ei ole aihetta
    Pitää siinäkin jarrutuksessa olla järki mukana terv tepivaari

  2. Olet kärsinyt viime aikoina heikosta mielikuvituksesta. Tässä olisi mielikuvitukselle virkistystä. Jos täällä toimittaisiin huolettomien ruotsalaisten tapaan. niin täällä sairaalat jotuisivat näyttämään stop-merkkiä pitkäaikaisairaille. Sen takia Saukin tekisi nähtävästi mieli vetää hönöön kaltaisiasi huolettomia.

    https://yle.fi/uutiset/3-11282318

  3. No en minä huoleton ole mutten myös hysteerikko
    Äläkä kirjoita minua Sauli mua vetelis hönöön en käytä alkoholia lainkaan
    Kuitenkaan ei korona mitään mielikuvitusta vaadi mutta ei hysteriaakaan jota levität
    Mielikuvitukseni en elä sillä vaan pistän ne roska koppaanja elän reaali elämää terv tepivaari

  4. Housuissasi sinulla hysteria vaeltaa. Sinä vaarannat mielipiteinesi terveydenhuollon. Lue linkki ja koeta ymmärtää. Jos et ymmärrä, niin anna muiden kirjoitella ilman, että häiritset.

  5. Magee tää avaus on muuten minun tekemä jotenka en häiritse se häiritsijä olet Magee itse
    En myöskään vaaranna yhtään mitään terveyden huollossa
    Linkkejä en lue teen omat päätökset itse ja omalla blogi avaksella kirjoitan terv tepivaari

  6. Oma blogini tämä on ei ole pakko lukea kenenkään jotenka turhia ei tarvii kirjoittaakaan
    En häiriköi ketään enkä mitään terv tepivaari

  7. No en minä vänkää mitään annoin vaan THL tilanteen julki muutenkin voit lopettaa mun sanan vapauteen menosi
    Ja vänkäätkös itse kun noita kommenttejasi laitat terv tepivaaari

  8. Tepillä on kieltämättä täysi oikeus tähän blogiin, kunhan pysyy blogisääntöjen puitteissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *