Uudet kotkotukset ilmastoa pilaamassa

Ei pitäisi intoilla uuden tekniikan kanssa.
Sattumasähkösovelluksissa on havaittu käytetyn kemikaaleja, joiden kasvihuonekaasuvaikutus on mullistava. Kytkentälaitteistoissa on pyritty pieneen kokoon, joka on edellyttänyt eristyskaasun käyttöä. Tämän kaasun ilmastovaikutus on siis mullistava. Arvaisin, että samaa kaasua on käytty myös sähköautojen kytkinlaitteissa, joissa kytkimien pieni koko tuo etua.

https://tekniikanmaailma.fi/sahkoteollisuudella-on-likainen-salaisuus-kaikkein-voimakkain-kasvihuonekaasu-sf6-lammittaa-ilmastoa-23-500-kertaa-enemman-kuin-co2-ja-uusiutuvan-energian-kasvu/

19 vastausta artikkeliin “Uudet kotkotukset ilmastoa pilaamassa”

  1. Tässä pari uutta kotkotusta Mageelle kot kot sanois kana terv tepivaari

    1. Jänkän tyyli suhtauta asialliseen kirjoitukseen on varsin kummallinen. On toki mediassa aika-ajoittain tarkoitushakuisia kirjoituksia. Kuitenkin, mihinkään perustuva pilkallinen suhtautuminen tiedemaailmasta tulevaan tietoon ei edistä mitään. Bloggaajan kirjoituksen pilkallinen nimittely on samaa kuin kirjoittajan pilkkaaminen. Jänkän on turha odottaa kunnioitusta, ainakaan minulta, jos hän kunnioita toisten kirjoituksia ja kirjoittajia.

      **************************************************************************************
      https://tekniikanmaailma.fi/sahkoteollisuudella-on-likainen-salaisuus-kaikkein-voimakkain-kasvihuonekaasu-sf6-lammittaa-ilmastoa-23-500-kertaa-enemman-kuin-co2-ja-uusiutuvan-energian-kasvu/

      Sähköteollisuudella on ”likainen salaisuus” – Kaikkein voimakkain kasvihuonekaasu SF6 lämmittää ilmastoa 23 500 kertaa enemmän kuin CO2, ja uusiutuvan energian kasvu lisää sen päästöjä
      *
      Cardiffin yliopiston tekemässä tutkimuksessa on ilmennyt, että rikkiheksafluoridin käyttö on kasvanut 30–40 tonnia vuodessa. EU:ssa sen päästöt vastaavat 6,73 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, mikä vastaa 1,3 miljoonan auton päästöjä.

      1. On vaan tosi asiaa ettenpilkkaa ketään enkä nimittele ketäänmiksikään on kumma juttu
        Mutta en minä mitään kunnioitusta tarvitse mutten nimittelyäkään

        Kirjoitan tällä tyylillä enkä sitä kenenkään määräyksestä muuta jos sen otat henkilö tasolla voisit lukea tekstin kahteen kertaan ehkä se aukeaa jo toisella kerralla terv tepivaari

        1. Itse tulkitsin alkuviestisi niin, että olet kokeilemassa itseironista tyyliä, joten se ei ärsyttänyt.

      1. No miksi sittenet vaihda tyyliäsi monasti se typeryys on aivan muualla nytkään se ei ole täällä terv tepivaari

  2. Uudessa teknologiassa on semmoinen puoli, että se on uutta. Sitten kun se on vanhaa, se tunnetaan paremmin.

    Silti vanhakin joskus yllättää. Tiede nääs kun ei osaa nukahtaa.

  3. Nimittelyt tulen jatkossa poistamaan ei mun tarvitse sellasia edes lukea joissa totuus on muunneltua terv tepivaari

    1. Voiko tämä tarkoitta myös, että lopetat kutsumasta toisten kirjoituksia höpinäksi? – todennäköisesti kirjoituksen sisältöä ymmärtämättä.

      1. Aivan samaa itse teet mutta voin sanoa niitä miksi itse haluan siitä ei ole kysymys nyt saat höpstä aivan omias terv tepivaari

  4. En tietenkään tältä blogi avaukselta koska ei tälle riitä valtuuksia poistaminen koskee tietysti vain omia avauksia
    Tosin nyt loppu kommentointi muille kokonaan
    Saa herrat keskustella toisilleen terv tepivaari

      1. Oli vähän outo tuo aitotodayn juttu, koska siinä ei kerrota, mihin VW perusti näkemyksensä kaasuautojen tulevaisuudesta. Aika heikkoa on myös dieselin sjaminen bensalla kaasun ehtyessä, luullakseni.

        Voi ölla, että vihreistö pyrkii estämään fossiilisen. maametaanin käyttöä, eikä biometaania saa tarpeeksi.
        Maametaania saattaa karata ilmakehään, ellei sitä käytetä. Soista ainakin sitä karkaa jatkuvasti ja ilmaston lämmetessä vielä enemmän. Jos lämpöä olisi tarpeeksi, ohenisi paksu turvekerros eikä paksunisi.

        Dieselien ja bensakoneiden hiukkaspäästöt alenisivat metaanikäytössä.
        Dieselien typpioksidipäästöt saattaisivat pysyä ennallaan, bensa-autojen typpioksidipäästöt ovat jo nyt alhaiset katalysaattorien ansiosta.

  5. Kaasuautoja on tarjolla Volkswagenilla, Seatilla ja Škodalla…. linkki Veikko Vallaton.
    VW:n kohdalta uutisointi on todella vanha ja sisältää virheitä paljonkin, mm tuo kaasuautojen tarjonta. Kaasuautoja tarjoavat yli 10 automerkkiä, lisäksi halvat konvertointilaitteistot.
    Kyllä minä luotan kaasuautoon kunnes muuksi todistetaan.

    1. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Herbert_Diess

      Voi olla, että Herbertti on kelvoton johtaja. Ei ollut IS:kaan jutussa kunnon perusteluita Herbertin kannalle sähköautoilun puolesta.

      H ei liene ottanut huomioon, että sähköntuotantotilanne on Saksassa kaaoksessa, kun sattumasähkö ei tule vastaamaan sähkön tarvetta ja sadat kansalsisjärjestöt vastustavat tuulivoiman lisäämistä. Atomivoima on tuudittanut varmaan Herbertinkin ruususen uneen.
      Atomivoimaa ja tuuliblimaa puretaan.

      Kaipa Saksan on pakko lisätä fossiilisähköä. Koska siuri osa fossiilivoimasta olisi varavoimaa, niin se toteutetaan varavoimalaitoksilla, joiden hyötysuhde on alhainen, mutta hinta halvempi.

      Autojen hyötysuhteen tutkiminen on kivikautisella tasolla. Ei näytä siltä, että polttomoottorin hyötysyhdetta ole määritetty eri lämpöolosuhteissa.
      Polttomoottorin kokonaishyötysuhde kylmällä on parempi kuin kylmällä käynnistettävien varavoimalaitosten.
      Näiden seikkojen ymmärtämiseen ei varmaankaan Herbertin aivokapasiteetti ole riittänyt.

      Varmaankin Herbertti laskeskelee mielesään, että Saksan puolipölhöt kansanedustajat työntävät VW-konsernille määrättömästi tukirahaa sähköautojen lisäämiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *