Noinko on vai onko se vain väittämää

On  olemassa asioita joita voisimme katsella sellanen on esim isot teeveet itselläni on nyt 65 tuumanen teevee

Ja minulle sanoi monetkin että kun katsot puolen metrin päästä sitä se on kuulemma aivan röpyliäinen kuva

Voin kyllä sanoa etteipä ole katsoin teeveetäni n 20 cm päästä eikä ollut ainuttakaan epämuodustumaa

Oikeasti nämät nyky taulu teeveet eivät tee sellasta kuvaa lainkaan no eipä kait ole sellasta joka teeveetä katselee n 20 cm päästä

Tuskinpa kukaan itse katselen n kahden kolmen metrin päästä ja kuva on terävä joka suhteen

Mutta siinä on paljon sellasia asioita joita kerrotaan aivan selvästi tunteella ei sen mukaan mitä se on todellisuudessa

Olen itse tyytyväinen tuohon valintaani 65 tuumasesta teeveestä ja annnan muiden puhua olettamuksia joissa ei ole perää

Ei tuo mulla silti ole suurin on kuitenkin edellistä suurempi yli puolella ja on metri kuuskymmentä centtia pitkä ja korkeutta n 88 cm

Ja se mikä on oikeasti hyvä asia siinä on myös teksti isompaa mitä se oli vanhassa

No ei sekään mikään vanha ollut n vuoden ikäinen ja silloin oli jo jopa 75 tuumasia saatavilla en tosin  maksa kymmenstä tuumasta n 1200 ekee lisää

Koska ei sillä 10 tuumalla paljon ole antimia tuohon 65 kun vertaa

Näin on todellisuus ja ei ole olettamuksia vaan fakta asiaa kokonaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

9 vastausta artikkeliin “Noinko on vai onko se vain väittämää”

  1. Nyt kun on katsellut isompaa kuvaa ei ole tarvinnut tihrustella ja rasittaa silmiään joissa iän tuomaa huonompaa näköä kyllä alkaa oleen terv tepivaari

  2. Mitä tommoisella rotiskolla tekee ? Meillä ei ole seinäpinta-alaa huonolle viihteelle ja tv on sellainen.
    Pari pikkutelkkaria eri huoneissa, jos joku sattuu katsomaan ja saa kaappiin piiloon alle aikayksikön.
    Yhden LG:n ostin parilla kympillä toisen LG:n kolmella kympillä. Molemmat ovat ainakin 5 vuotta vanhoja ja toimivia hyvällä kuvalla.
    Telkkari on tylsyyden tason mittari katsojallekin.

  3. Mitäpä jos ostaisi valmiiksi purkitettuja nauruja ameriikoista, laittaisi olohuoneen jokaiseen nurkkaan kauttimen, joista jokaiseen keskusyksikkö ohjaisi hörönaurun poikineen satunnaisessa järjestyksessä. Keksinkö viisi mintsaa sitten hittituotteen, jota hyödyntämällä voisin päättää päiväni upporikkaana miehenä?

    1. No Magee sittenvaan asntelemaan laitteita minä en viitsi moisia nauruja kuunnella terv tepivaari

  4. No minulla se teevee on päällä katselen jos sattuu tuleen sellasta joka kiinnostaa eikä se mikään rotisko silti ole laatukone se on ei santalaatikko kuitenkaan
    Ja kyllä teevee on minulle kotona tärkeimpiä laitteita hellan ja jääkaapin jälkeen radioo en viitsi kuunnella terv tepivaari

  5. Minä olen varma television katselija, aika usein se meilläkin iltasin on päällä Suuri osa kuitenkin menee talletukseen ja katselen silloin kun katselen, jos katselen. Niin vältän kaikki mainokset ja kaikki muut epämukavuudet.

    Tietenkin kun kevät etenee, niin se lyhentää tv;n katseluaikaa, silloin on ulkona ihan riittävästi ohjelmaa.

  6. Kun on oikein räpäskä keli ei uloskaan viitsi mennä katselee teevetä ja ikkunasta maailman menoa ja nauttii lämpimästä kodistaan teeveetä katsellen
    Enkä kadu hankintaani yhtään hyvä hankinta kaikenkaikkiaan
    Keväällä hienolla kelillä voi mennä sitten uloskin kesästä nautn vaikka satais vettä
    Kyllä kesä kuivaa sen minkä se kasteleekin terv tepivaari

  7. Vanhassa kämpässä oli projektori, ja ruutu oli 96-tuumainen. Uuteen kämppään ei moinen mahtunut enää ja isoin televisio tuohon seinälle oli 65-tuumainen mitä sai.

    Ei mitään vikaa. Kuvanlaatukin taisi nousta, kun on vähän edullista mallia parempi. Toki vähän pöhköltähän tämä 8K-telkku tuntuu kun lähetykset ovat vielä 4K:ta. Jos sitäkään.

  8. Joo toi kasi on vielä tulevaa asiaa koska lähetykset ei ole vielä ajan tasalla minä pidän tuosta 65 tuumasesta ja kuvan laatu parani huomattavasti terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *