Onko syyllistäminen ihan oikea asia

No kun kyseessä on lapsien tulo ja yli 60 % on stä hankintaa lykännyt pitäisi valtio vallankin katsella peiliin

Vaan eipä ole sellasta kyllä tehneet vaan teot ovat olleet aivan toisen suuntasia joilla  ei tuota kantaa muuteta

Ei ainakaan parempaan suuntaan ja kun juuri ne joiden pitäisi lapsia saada on taloudellisesti liian ahtaailla tuloillaan

Lykännyt lapsien tuloa ikä luokissa 18-35 vuotiaita koko ajaen palkkoje laskua suunnittelevat eivät taida tietää mikä sellasesta seuraa kun automaatti

Olen aika lailla varma ettei nuot asiat olisi  isoin asia jotka vaikuttaa lasten hankintaan jossa valtiovalta vois tehdä konkreettista työtä sen nousussa

Ennen kuin se lasku alkaa oleen n 80 prosenttia

Eikä tuossa asiassa ole epävakaa työ lainkaan pienin asia sillä on varmuudella laskeva osuus jota ei vielä näy

Ja paljonko on sellaisia ettei saaa työtä kun on sen ikäinen joka saattaa tull vaikka raskaaksi se on kuitenkin tosi asiaa

Mutta työhönotto on kokonaan työntajan asia eipä siihen kukaan voi pakottaa kuten ei lapsien hankintaankaan

Mutteipa ketään onneksi Suomessa voi kuitenkaan moisiin talkoisiin  pakottaa senkin pitäisi olla valtiovallan tiedossa ja varmaan onkin

Mutteipa he silti tee oikeita päätöksiä ja lapsi luku Suomalaisten keskuudessa senkun laskee

Siitä kuitenkaan ei pidä syyllistää ketään koska monasti ne asiat ei olekkaan vain synnyttäjien asia

Kyllä siinä tarvitaan kaksi jotka kumpikin haluaa lapsia ja kun molemmat ei halua asua kenenkään kanssa samassa huushollissa ei niitä lapsia sillä lailla saada

aikaseksi vaikka kuinka joku painostaisi joksi median kirjoituksia vois hyvinkin jo alkaa pitämään

Turha on silloin enää pidätellä kun kakka on jo pöksyissä ja turha mölinä lapsien vähyydestä nostaa vaan asiaa pintaan ja monet ottaa sen painostuksena

Ja sellaseen ei Suomessa kyllä ole varaa eikä liioin varojakaan ne kun törsätään ties minne seommoro tepivaari Kirjoitti Teuv Mast

10 vastausta artikkeliin “Onko syyllistäminen ihan oikea asia”

  1. Perhe on tavallaan eräänlainen yritys. Kun vielä asuin vanhempien luona, maksoin heille elättämisestä kesätyöpalkastani osuuden.

    1. Mulla vastuu siirtyi itselle n 14 vuotiaana koska jäin silloin täys orvoksi terv tepivaari

  2. Kansa joka harmaantuu ja lapsien teko takkuaa, ei ansaitse elää. Luonnonlaki, pienet kansat syödään suihin.

  3. Noinko on enpä ole Marko tuosta samaa mieltä kyllä tuossa on myös valtiovalta syyllinen aika isolla osalla kaiken lisäksi
    Mutteipa siinä pääse työnantaja puolikaan syyttömäksi
    Ja lapsen teko iässä syyllistettyjen nuorien on totaalisesti väärin koska heillä ei ole siinä osaa eikä arpaa
    Kun itsekkin elää nippa nappa tuloillaan terv tepivaari

  4. Noinkin tietysti voi kertoilla ei kuitenkaan anna valtio vallalle oikeutta pinenentää vanhempien toimeen tuloja yksipuolisilla teoilla
    Ne saa olla kenen hyvänsä sanelemia oikein ne ei silti ole vaikka sellastakin koitetaan väittää
    Valtiovallan pitää kantaa omaa vastuutaan eikä syyllistäminen tässä vanhemmille ole oikea suunta terv tepivaari

  5. Mutta lapsettomuuteen on monia syitä eikä vähiten siinä ole hmisten oma talous ei ole pienempiä
    Valtiollakkin on vastuunsa terv tepivaari

  6. No, nuo Markon väittämät ovat sitten ihan sitä Markoa itseään.
    Kyllä uutistenkin puitteissa ihan taloudellinen epävarmuus, nykysukupolven, ehkä hieman alentunut kyky ottaa vastuuta ja yleinen elämänfilosofia; siinä lienevät syyt ilmeisesti aika pitkälti.

  7. Nykyään on jostain syystä niitä lapsettomia aika paljon, siis niitä jotka lapsia haluaisivat mutta eivät vaan saa. Kaikki lääketieteen mahdolliset ja mahdottomat keinot on käytetty ja aina vaan on toivoton tilanne. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää joku kehitysmaan orpolapsi, mutta sekin on pitkä ja vaikea tie.

  8. Joo niin on melkoisen iso porukka vaikka kuinka yrittävt eivät enää saa lapsia ikä kun monella alkaa neljällä
    Heidän ei enää pitäisi lapsia tehdäkkään vaan mummoksi pitäisi jo valmistautua eikä siitä pidä kenenkään vetää herneitä nenäänsä
    Sitä lapsen tekoa vaan lykätään kunnes huomataan oma ikä ja biolooginen kello on tehnyt asiansa
    Mutta sitten ovat ne joille tuo lapsettomuus onkin nuorempana mikä kelläkin syynä mutta heille se asia onkin arka ja eipä pidä sitä heille toitottaa miksi teillä ei ole lapsia
    Mutta niin vaan tekee liian moni täälläkin terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *