Onkohan se muovi sittenkään syyllinen mihinkään

Kyseenalaistan asian jota nyt on melkoisen pitkään jankutettu enkä ole siihen saanut sellasta asiaa että vois syytellä pelkkää muovia

Ei se tyyneen mereen itse mene kyllä asia on pitkälti muista tekijöistä kiinni ainuttakaan ns siwa reppua ei minun toimesta siellä kellu

Muutoin muovi on monessa hyvä asia vaikka leipäni ostankin paperi pussissa en siihen muovia kelpuuta

mutta niinkin sanotaan että muovi olis suurin rikollinen moneen asiaan silti hyödyllinenmateriaali mutta asiaa ei olla lähestytty asiaa vaativalla tasolla

Ja olen tullut tulokseen että kaksi jalkanen eläin ne sinne mereen vie tavalla taikka toisella

Eräät isot joet esim lähi idässä ovat  paikallisten roska kuilu ja sinne saa mennä suolen sisältö ja kaikki muukin roina

Joita tuulet vie jokeen ja sitä kautta mereen mutta onko se sitten muovin syy eipä taida olla

Syyllinen merissä olevaan muoviin on ihminen joka tapauksessa ei muovin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Onkohan se muovi sittenkään syyllinen mihinkään”

  1. Analyyttistä ajattelua käyttävä oivaltaa nopsaan, että muovi meressä aiheuttaa haittaa.
    Mutta muovi on syyntakeeton, koska se ei osaa ajatella.

  2. Herra Savikivi on oikeassa ei muovi sinne mereen itse mene sen pääsy meriin on aina ihmisen aikaan saanosta
    kuten nuot lähi idän joet jotka sitä eniten tunkee tyyneenmereen mutta ihminen sen sinne heittää valta osin terv tepivaari

  3. Voidaan vaikeuttaa muovin hankkimista esim. verottamalla hinta viisinkertaiseksi. roskaajat ovat samanlaista egoistista hanttapulistoa kuin rötösilmailijatkin. Lentokerosiininkin hinta pitäisi vähintään viisinkertaistaa..

  4. No ei se tee muovista rikollista jos ihmiset ei laita sitä paikkaan josta se ei mene vesistöön
    Tuo kerosiinin hinta taas menee tuotteiden hintaan suoraan jotenka se tekee työttömiä vaan lisää
    Jotenka ei siitä ole mitään hyötyä kellekkään tuo lento rahti on suuri mittaa sen pois Suomenkin tuotteissa jotka menee ulos terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *