Jussi Halla-aho ei ole juutalaisvastainen, mutta Lauri on valehtelija

Helsingin Sanomat julkaisi maanantaina jutun, jossa toimittaja Lauri Nurmi yrittää loata Jussi Halla-ahoa juutalaisvastaisuuden raskaalla leimalla. Nurmen kirjassaan esittämät syytökset ovat suoranaista valehtelua. Nurmi on poiminut ainoastaan omaa kantaansa tukevia virkkeenpätkiä, ja jättänyt Halla-ahon tekstikokonaisuudet ja julkiset kannanotot kokonaan huomiotta.

Lauri Nurmi antaa tahallaan väärää kuvaa Halla-ahosta. Hän poimii pitkistä teksteistä mieleisensä sanat ja kääntää tekstien varsinaisen sanoman päälaelleen. Väärän kuvan antaminen on valehtelua. Lauri Nurmi on siis valehtelija.

Tällaista asiaa en sano mielelläni, mutta Nurmen tapauksesa kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta. Nurmi näki PS:n 2019 vaalivideossa omiaan, ja raportoi omista luuloistaan totuutena. Toimittaja valehteli tarkoituksella vaalien alla, ja hän valehtelee jälleen. – –

Nurmi leimaa Halla-ahon täysin kestämättömällä tavalla edistääkseen oman kirjansa myyyntiä. Helsingin Sanomat toistaa lokaväitteet niitä tarkistamatta.

Nurmen kirjaa jakelee punavihreä Into-Kustantamo, ja taustalla häärii Pekka Haaviston (vihr) kampanjavastaava. – –

Lopuksi: Nurmen kirjoittama ”Halla-ahon elämäkerta” ei anna oikeaa kuvaa kohteestaan. Jos haluaa saada käsityksen siitä, mitä Halla-aho tarkoittaa, on järkevintä kuunnella ja tai lukea tämän mielipiteitä itse. Ilman median ta punavihreiden mediapajojen tahallaan vääristeleviä välikäisiä.
———————————–
Blogini lähteenä olen käyttänyt Suomen Uutisten artikkelia 20.10.2020, artikkelin otsikko sama kuin tässä, kirjoittaja Matias Turkkila.
————————————
Kun Jussi Halla-aho sai vuonna 2012 sakkoranrangaistuksen Islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmän halventamasta blogikirjoittelusta, filosofi Jukka Hankamäki sanoi :”Ainoa ”rikos” mihin Halla-aho on syyllistynyt, on se, että hän on opettanut suomalaisia ajattelemaan analyyttisesti”.

13 vastausta artikkeliin “Jussi Halla-aho ei ole juutalaisvastainen, mutta Lauri on valehtelija”

  1. En aio sallia blogissa suomi24-meininkiä.
    ——————————————————
    Tähän on siis tultu. Helsingin Sanomat on varsin pitkään harjoittanut agendajournalismia, nyt on sitten siirrytty tukemaan suoranaista valehtelua!
    Tämä ei sinänsä yllätä, koska liian pitkään jatkunut marxismivoittoinen liberalismi on tullut kulminaatiopisteeseen ja sen on aika laantua ja laimentua, jotta tervehenkiset voimat pääsevät rakentamaan tästä pallosta ihmisten maailmaa.

  2. Onko esimerkiksi alla oleva juutalaisvastaista? – mielestäni ei ole

    *************************************************************************************************************

    https://www.halla-aho.com/scripta/rauhanmarssi_helsingissa.html

    11.8.2006

    Rauhanmarssi Helsingissä

    Helsingissä järjestetään mielenosoituksia Israelin Libanon-operaation johdosta. Korostettakoon, että marssijat eivät asetu yhden sotivan osapuolen (Hizbollah) taakse toista osapuolta (Israel) vastaan, vaan ovat yksinomaan huolissaan siviilien kärsimyksistä. Tämän korostaminen on tarpeen, koska se, että mieltä ei ole osoitettu Hizbollahin siviilikohteisiin jo vuosien ajan suuntaamia raketti-iskuja vastaan, on herättänyt joillakin tahoilla epäilyjä rauhanaktivistien vilpittömyydestä ja puolueettomuudesta.

  3. Lauri Nurmen esittämä todisteketju Halla-ahon juutalaisvastaisuudesta oli monipolvinen ja hyvin ohut. Olenko minä juutalaisvastainen, jos olen joskus matkustanut metrovaunussa, jossa on myös ollut joku, joka on tuntenut jonkun juutalaisvastaisen?

  4. Varmaan jotain juutalaisvastaista voisi kaivamalla löytyä Halla-ahon kirjoituksista. Jos juutalaisuudella tarkoitetaan uskontoa, niin kritiikin paikkoja kyllä löytyy. Kritiikin paikkoja löytyy varmasti kaikista uskonnoista – mukaan lukien kristinuskonto.

    *************************************************************************’****’****
    Onko esimerkiksi alla oleva juutalaisvastaista? – mielestäni ei ole

    https://www.halla-aho.com/scripta/ihmisoikeudet_uhattuna_lansinaapurissa.html

    3.1.2015

    Saksan ja Itävallan juutalaisista hitaimmatkin alkoivat vuonna 1939 nähdä, mitä on luvassa, mutta Saksasta oli tuossa vaiheessa vaikea päästä pois, koska muut maat, esimerkiksi Ranska ja Britannia, olivat haluttomia myöntämään viisumeita uusille pakolaisille.

  5. Juutalaiset ovat vaikuttaneet niin paljon historian kulkuun, että juutalaisvastaisuutta voi löytää lähes mistä tahansa, jos niin haluaa.

    Esimerkiksi lääkärien salaliitto oli Neuvostoliitossa hieman ennen Josif Stalinin kuolemaa 1952-1953 paljastettu kuvitteellinen juutalaisten lääkärien salaliitto neuvostojohtajien salamurhaamiseksi. On arveltu, että tapauksen varjolla aiottiin käynnistää uudet, mahdollisesti juutalaisvastaiset poliittiset vainot. Stalinin kuoltua, hänen seuraajaansa kuitenkin hautasivat asian. (Wikipedia)

  6. On se nyt per…sitä, kun ihmiset alkavat tähänkin pistämään ”siltä varalta että kommentoija x sanoo jotain pahaa, haukun ennalta”. Ei helvetti, ei. Moista MINÄ en katso.

    Lauri Nurmen maine nähdäkseni meni jo vuosia sitten hänen keksiessään satuja presidentistä. Hän on sensaatiolehden sensaatiotoimittaja. Hän myy sensaatioita. On sekin tietenkin sallittua.

  7. Hmm, muistan lukeneeni, että Lauri Nurmi kirjoitti Halla-ahon kirjoittaneen jostain ”holo-hölöstä” eli vähätelleen holokaustia? Pitääkö se paikkansa?

    Oikeisto-populistien johtajat ovat suhteessaan juutalaisiin olleet vähän kaksijakoisia. Toisaalta on juhlittu sankareina toisen maailmansodan aikaisia, juutalaisia vainonneita johtajia ja esitetty jonkinlaisia vihjailuja, toisaalta on jyrkästi tuomittu äärivasemmiston Israel viha ja islamistiset järjestöt.

    Blogin avaukseen olisin toivonut jotain konkreettista, millä perusteilla Nurmi Halla-ahoa syyttää ja mitä Halla-aho ylipäänsä on kirjoittanut aiheeseen liittyen?
    Nurmi kyllä on erikoinen kirjoittaja minunkin mielestäni ja kirjoittelee vähän mitä sattuu, mutta jokainen tapaus on omansa ja tosiasiat on tuotava esille.

  8. Helsingin Sanomissa (verkko) oli tämän päivän aikana julkaistu artikkeli otsikolla ”Halla-aho pyysi perusteluja juutalaisvastaisuudesta – näin hänestä elämäkerran kirjoittanut Lauri Nurmi vastaa.”

    Luin artikkelin enkä tullut hullua hurskaammaksi mihin konkreettiseen ja pitävään Halla-ahon juutalaisvastaisuus perustuu Nurmen kirjassa.
    Että pengotaan ei-poliitikko Halla-ahon kirjoituksia ja lainataan osa sieltä, osa täältä ja tehdään omintakeinen loppuanalyysi, niin johan siitä syntyy vaikka mitä. Tällainen lopputulema minulle jäi kyseisestä artikkelista.
    Eniten minua kiinnosti se, mitä Lauri Nurmi ei artikkelissa sanonut. Tarkoitan Suomen Uutisten päätoimittajan Matias Turkkilan kirjoitusta, jonka lainasin (hieman tiivistäen) blogiini. Matias Turkkila sanoo kirjoituksessaan Lauri Nurmea valehtelijaksi.

  9. Kiitos linkistä! Halla-aho ei tuon perusteella ole suoraan tai ainakaan omasta mielestään juutalaisvastainen mutta holokaustia hän kyllä vähättelee. Ei niin, että hän kiistäisi sen, mutta vertaukset ovat kohtuuttomia. Halla-aho rinnastaa mielestään ”tasa-arvoisesti” armenialaisten kansanmurhan, holokaustin ja karjalaisten ja suomalaisten joukkoteloitukset Neuvostoliitossa. Tuomittavia, kauheita tapauksia ne kaikki tietysti ovat, mutta kuuden miljoonan Euroopan juutalaisen järjestelmällisen tappamisen vertaaminen kymmenien tuhansien suomalaisten ja karjalaisten joukkomurhaan ei ole toimiva vertaus. Se olisi toimiva vasta jos miljoonia suomalaisia olisi jahdattu eri maista tapettavaksi.

    Armemialaisten kansanmurhan Halla-aho esittää jääneen varjoon koska juutalaiset omistavat Hollywoodin jne. Siinä on ehkä jo hieman antisemitistististä sävyä, syytökset juutalaisten vallasta ovat ainakin olleet antisemitisteillä suosittuja. Ehkä Halla-aho siinä kuitenkin itse ajattelee jälleen kertovansa vain tosiasioita kun monet näyttelijät ja ohjaajat ym. ovat juutalaisia. Mutta ei se, että holokaustista on tehty enemmän elokuvia ym. johdu ainakaan pelkästään Hollywoodista itsestään. Holokausti tapahtui Euroopassa, armenialaiset murhasi Turkki syrjemmässä, pyrkien sen salaamaan ja jälleen holokausti oli paljon massiivisempi. Juutalaisia kuljetettiin keskitysleireille monista maista joka tekee asian niille itselleen relevantimmaksi. Myös Suomi oli mukana toisen maailmansodan tapahtumissa vaikka suojelikin omia juutalaisiaan. Voidaan siis kysyä, kummasta eurooppalaiset ja amerikkalaiset ovat enemmän kiinnostuneita, armeinialaisten kansanmurhasta Kaukasuksella vai juutalaisten Euroopassa? Kumpi olisi uutisissa enemmän esillä, sota Keski-Euroopassa vai sota Kaukasuksella? Ei se, että jossain tapahtuu kansanmurha tee siitä automaattisesti kauhean kiinnostavaa. Ruandan kansanmurhastakaan ei paljoa elokuvia ole tehty. Halla-ahoa jotenkin kiusaa näköjään se, että juutalaisten kansanmurhasta puhutaan niin paljon. Jos hän muuttaisi pois Euroopasta niin tilanne olisi toinen, Afrikassa Ruandan kansanmurha voisi olla enemmän esillä. Natsien tekemä joukkomurha on myös voitu tarkkaan selvittää toisin kuin vielä olemassaolevissa diktatuureissa tehdyt kansanmurhat. Siksi siitä voidaan myös kertoa enemmän.

    Halla-aho näyttää myös kyllästyneen holokaustin muistamiseen. Josko annatteisiin niiden kuolleiden jo olla ja keskityttäisiin nykyisiin kansanmurhiin, hän ajattelee. Silloin hän tulee kuitenkin halventaneeksi holokaustin uhreja ja heidän jälkeläisiään. Se on vähän kuin sanoisi, että mitäs me näitä sotaveteraanien uhrauksia enää muistelemme, keskitytään nykyisiin sotiin. Holokaustia muistetaan laajasti Euroopassa myös koska se kosketti niin montaa eri maata ja koska uhreja oli niin paljon, siksi se ei ole pelkästään juutalaisten asia.

    Ehkä Halla-aho ei ole juutalaisvastainen, mutta kyllä hän loukkaa juutalaisia, norsu posliinikaupassa lienee osuva vertaus.

    Halla-ahon käsitys juutalaisuudesta uskontona on myös erikoinen. Hän rinnastaa sen islamiin kutsuen molempia raaoiksi ja despoottisiksi. Haluaako hän sillä kosiskella musllimeita? Juutalaisuus ei ole koskaan ollut uskonto jota olisi levitetty miekalla muille kansoille. Juutalaisten vanhat lait tuhansia vuosia sitten olivat tietysti raakoja kuolemantuomioineen, mutta se ei välttämättä johdu uskonnosta ollenkaan, siihen aikaan kuolemantuomio oli yleinen joka paikassa. Ei siis ehkä voida sanoa että juutalaisuus on jalostunut humaanimmaksi vaan koko maailma on muuttunut. Juutalaisten valtio tuhansia vuosia sitten ei ollut sen raaempi kuin muutkaan maat eivätkä maanpakoon ajetut juutalaiset voineet jatkaa oman valtionsa lakien noudattamista muissa maissa. Eikä juutalaisuus uskontona vaatinut teloituksia tms.

    Holkautin kieltäminen rikoksena vaivaa myös Halla-ahoa. Laki on aika erikoinen koska periaatteessa mitä tahansa päättömiäkin väitteitä tulisi voida esittää. Saksan kohdalla lain kuitenkin ymmärtää. Halla-aho pyrkii ajattelemaan asiat järjellä mutta hieman empatiaa ei olisi pahitteeksi.

  10. Mainitsin edellisessä kommentissani Helsingin Sanomien tuoreen artikkelin otsikolla ”Halla-aho pyysi perusteluja juutalaisvastaisuudesta – näin hänestä elämäkerran kirjoitanur Lauri Nurmi vastaa”.

    Nurmi on jutun yhteydessä olevasa lehtikuvassa yhtä hymyä, vaikka Suomen toiseksi suurimman puolueen puoluelehden päätoimittaja on sanonut häntä lehdessään valehtelijaksi. Nurmi ei myöskään puhu artikkelissa sanaakaan kunnianloukkauksesta eikä maineensa puhdistamisesta.
    Ehkä toimittajalla, jota on myös tituleeratttu tietokirjailijaksi, on suuri sydän ja pieni pää…

    Kuntavaalit sentään jo ensi keväänä ja kohtapuoliin Suomen pitää päättää Elvytyspaketista, että mennäkkö kansallisvaltiona hirteen vai eikö mennä.

    Mitä Hesari ja muutkin lehdet haluavat tällaisilla artiikkeleilla sanoa? Ettei tämä ole Nurmen kirjan ennakkomainontaa eikä missään nimessä sosiaaliselle medialle tarkoitettu luu kaluttavaksi, eliittiä miellytävällä tavalla. Tietenkin some on arvaamaton, siellä kun on sekä asiallisia kirjoittajia että kansallismielisten verta janoavia tarantellasydämisiä kuin myös kaikenkarvaisia kotikutoisia dosentteja ynnä kaikea siltä väliltä.
    Riski on kuitenkin otettava. Saarikon johtamasta keskustasta voi tulla joukkopako ja satakoon lopputulema mieluummin kokoomuksen kuin perususomalaisten laariin. Niinhän?

  11. Halla-aho on sanonut Scripta-blogistaan kirjoitustapansa olevan kärkevä, sarkastinen ja ajoitttain agressiivinen, mikä jättää lukijalle paljon vastuuta.

    ”Tiedetoimittaja Marko Hamilo on kertonut blogissaan, kuinka hän aluksi piti Halla-ahoa vastenmielisenä rasistina lehdistä saamiensa tietojen perusteella. Tutustuttuaan Halla-ahon blogiin hän järkyttyi huomattuaan, kuinka järjestelmällisesti tiedotusvälineet olivat vääristelleet sen sisältöä. Hamilon mukaan tiedotusvälineiden vääristely koski sellaisia tekstejä, jotka olivat olleet verkossa jo vuosia.” – Wikipedia.

    Nähdäkseni tuon Sripta-blogin kirjoituksessa ”Kansanmurhista ja niiden muistamisesta”. 28.1.2004 H.A:n päätarkoitus on piikitellä kommunisteja tekopyhyydestä ”Ukrainalaiset, karjalaiset ja tsetsheenit eivät ole hyviä uhreja, koska murhaajana oli Venäjä, eikä läntistä Eurooppaa tätä nykyä hallitseva 60-70-lukulainen kommunistikaarti ala vanhalle isännälleen kiukutella”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *