Thai-poimijat välikäsien luoma bisnes

Lapin hillat eivät jää jängille, jos markkinat olisivat terveet. Eivätkä ne jää jängälle nytkään, jos sato on laadukas ja riittävä.
Hilla on merkittävä pohjoissuomalaisten toimeentulolähde. Viime vuosikymmeninä alalle ovat tunkeutuneet välikädet, joita edustaa markkinajohtajana Polarica Marjanhankinta Oy.

Välikädet poimijoiden ja teollisuuden sekä kaupan keskusliikkeiden välissä tuovat halpatyövoimaa maista, joiden hintataso on kymmenesosa tasostamme. He maksavat poimijoille 8-10 euroa/kilo järjestäen autot, majoitukset ja opastuksen.
Hilloja ei jalosteta välikäsissä. Ne menevät muun muassa Haaparantaan marjojen jalostajalle pulkkitavarana ja sieltä Polarica- tuotteina keskusliikkeille ja vähittäiskauppoihin pakasterasioissa sekä marjateollisuuden raaka-aineeksi.
Poiminta on organisoitu ulkomaalaiselle halpatyövoimalle ja raaka-aine viedään pois lähes jalostamattomana ilman teollisuustyöpaikkoja.

Media on saatu valjastettua tähän mukaan yksipuolisella välikäsi-infolla (marjasato jää korjaamatta, jos thai-poimijoita ei saada Suomeen, thai-poimijat poimivat 92 % teollisuudelle tulevista marjoista, suomalaiset poimivat marjoja vain kotitarpeisiin). Näin marjan sisäänostohinta on saatu ”thaimaalaiseen” poimijahintatasoon.
Suomalaisen ei ole järkeä myydä marjoja hinnalla, jolla ei kateta kuin kulut. – –

Suomalaisten marjanpoiminta on yhä yhteiskunnalle merkittävämpää kuin thai-poiminta. Sitä alan ornganisaatiot eivät halua tuoda esille. – –
Suomalaiset myyvät marjoja torimyyjille tai itse suoramyyntinä. Se ei näy uutisissa, välikäsien tiedotteissa, eikä tilastoissa. Lapin sadoilla elinkautishillastajilla on suorat toimitukset vakio-ostajille eri puolilla Suomea. Näin poimijahinta on 8-10 euron sijasta 16-25 euroa kilolta. ”Markkinahäiriötä” yritetään välikäsien ja jopa hallituksen taholta vähätellä tai nujertaa.

Koronan seurauksena on syntynyt tilanne, jossa suomalaisilla olisi mahdollisuus näyttää kyntensä poiminnasta ja Suomella mahdollisuus tervehdyttää marja-alaa. Edistystä ei synny, jos tällä linjalla jatketaan. Etenkin, jos hallitus valjastetaan hankkimaan taloudellisesti huonosti pärjäävälle maaseudulle halpatyövoimaa yksittäisten eduntavoittelijoiden hyödyksi.
——————————-
Blogini on lainaus Lapin Kansan mielipidesivulta 8.7.2020. Kirjoitttaja on Allan Hamari ja kirjoituksen otsikko on sama kuin tässä.

21 vastausta artikkeliin “Thai-poimijat välikäsien luoma bisnes”

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja itse olen ihmetellyt myös sitä, että mansikan ja vadelmanviljelijät ovat ahneuksissaan hylänneet kotimaisuuden pomijoiden kohdalla.
    Ahneella on paskaiset housut ja olen varma, että ne jotka nyt ulkomaisten kausityöntekijöiden sijaan käyttävät suomalaista työvoimaa, ovat paremmassa asemassa kuin ne , jotka taloutensa rakentavat epävarmojen ulkomaisten työntekijöiden varaan ja hyvä niin.

  2. Lainaamni mielipidekirjoitus on virkistävä ja tasokkaasti aihetta valaiseva näkökulma marjapolitiikasta, josta poliittisen korruption korruptoima valtamedia antaa näkemyksen jossa kompataan välikäsiä ja muita alalla toimivia hämärämiehiä ja vähätellään lujalla kädellä suomalaisia, mikä trendaus on tietenkin poliittisen korrektiuden linjausten mukainen.

    En myöskään muista, että olisin nähnyt ”herran aikoihin” näin osuvaa marjabisnestä kritisoivaa kirjoitusta. Hyvä merkki monessakin mielessä se, että tällainen kirjoitus on läpäissyt ”seulan”.
    Lapin Kansahan vaihtoi omistajaa parisen vuotta sitten ja kuuluu nykyään Kalevan omistukseen.

    Tätä ennen Lehti oli Alma Median omistama.
    Päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula savustettiin eläkkeeelle kymmenisen vuotta sitten, kun hän meni mainitsemaan pääkirjoituksessaan hankalan sanan ”lesbo”. Tämän jälkeen Lapin Kansassa alkoi sama meininki kuin Suomen valtamediassa yleensäkin: poliittisen korrektiuden nimissä yleisönosastossa rupesi vaikuttamaan sensuuri ja tietenkin lehtiartikkelitkin piti muokata poliittisen korrektiuden nuotin mukaiseksi.
    Se ei tietenkään estänyt toimittajia rakentamasta marja-aikana (heinäkuusta puolukkasyksyyn asti) raflaavia artikkeleita, joissa kompattiin välikäsiä, killattiin ahkeria thai-poimjoita ja tuotiin esille lappilaisten kademieli ja isäntähenkisyys ahkeria ja isännilleen lojaaleja thai-poimijoita kohtaan. Tietenkin suomalaisten kroonistumaan päin oleva laiskuus muistettiin tuoda esille.

    Uskaltaisiko toivoa, ettei kohtapuoliin, noin vuoden periodilla, Lapin Kansaa tarvitsisi enää lukea rivien välistä niin kuin venäläiset lukivat Pravdaa? Että palattaisiin enemmän niinku normaaliin. Joko vaihtoehtomedioiden ansiosta tai muusta syystä?

  3. Provosoidaan hieman:

    Jos mennään vielä 10 vuotta taaksepäin, eivät thaimaalaiset häirinnet marjasatoa, mutta metsiin ne jäivät silloinkin. Samoin n. 20 vuotta sitten. Ja marjat toreilla oli itse puhdistettavia ja kalliita. Toista on nyt. Thaimaalaisten marjat ovat puhtaita ja hyvän laatuisia toreilla.

    Jos mennään 80- luvun alkupuolelle, perustimme Seura-lehden ja keskusliikkeiden kanssa operaation nimeltä ”koppa”, jonka tarkoitus oli helpottaa tavallisia mattimeikälisiä tuomaan marjansa lähimpään markettiin ja saamaan niistä käypä hinta, koppa ja merkki kaupanpäälle.
    Tilasimme 500 000 ns. kullattua koppa- rintaneulaa jaettavaksi osallistujille. Markkinointi oli valtakunnallista lehdissä ja TV.ssä.
    Tulos oli aika lohduton, merkkejä meni takaisin sulatukseen 400 000 kpl ja
    jakamattomia koppia jaettiin ilmaiseksi kaikenlaisissa tilaisuuksissa.

    Sotkamossa on- oli Jansa / Marjex- yritys, joka vastaanottaa joka marjan vaatimuksena roskat mukana. Vientiin Eurooppaan sokerilla maustettuna menee 90 % tuotannosta. Taitaa ottaa ohraleipä, kun raaka-ainetta ei tule.

    Fakta on se, että suomalaiset eivät enää metsää tunne eivätkä sinne mene lukuun ottamatta senioreja. Nuoret ja notkeat suomaliset eivät pärjänneet edes ukrainalaisille, joiden poimintavauhtiin ei kukaan suomalainen kokenutkaan, ei lähellekään pystynyt edes mansikkatilalla.

    Kalliit hillat varmasti noukitaan ml. karpalot edes jotenkin, mutta mustikat ja puolukat jäävät mesikämmenille.

  4. Olen törmännyt tapauksiin joissa suomalaisia poimijoita ei juuri oteta töihin koska heille pitäisi maksaa käypä palkka.

  5. Kuten varmaan Heikki huomasit tuosta Aamulehden artikkelista, niin suomalaiset kotitarvepoimijat poimivat jopa kolme neljäsosaa talteen saadusta kokonaismarjamäärästä.

    Täten tuo hehkutus thai-pomijoista asettuu oikeaan lokeroonsa, kuten Lasse Kallo kirjoittaakin. Suomalaisten vähättely on aivan turhaa.

  6. Faktat ovat faktoja ja yksi fakta on se, että valtamedian suojeluksessa olevat ihmiskauppiaat ovat vääntäneet marjapolitiikan muottiin, josta kärsivät alipalkatut thai-poimijat kuin mopen osalle jäävät suomalaiset kuin myös haravatyyppisillä poimureilla lähestulkoon raiskatut mustikka- ja puolukkavaarat. Jännä asia sekin, että kapitalisteja ja porvareita vieroksuvat tahot suorastaan rakastavat härskejä marjakapitalisteja (tarkoitusko pyhittää keinot?).

  7. Bisnes ei ehkä onnistu, mutta ehdottomasti suurimman osan marjoista keräävät suomalaiset.

    Jos kommentoija on niin kovin huolissaan marjabisneksen pärjäämisestä, niin ei kun metsään vaan poimimaan ja myymään marjansa bisnesmiehille.

  8. Perusuomalaiset on Suomen suurin työväenpuolue. Tuskin siinä viihtyy ihmiskauppaan myötämielisesti suhtautuva immeinen. Sehän on niinku äänestäisi itseään vastaan.

  9. ”Perususomalaisista tuli Suomen suurin työväenpuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia.”
    Tämmöinen otsikko Suomen Uutiset 31.1.2020.

  10. Thaipoimijat otetaan Suomeen, mutta päästääkö Thaimaa heidät lähtemään? Marjayrityksen toimitusjohtaja epäilee:”Tuntuu toivottomalta”

    ”Hallitus päätti keskiviikkona, että luonnonmarjojen poimijat saavat tulla maahan, jos heillä on suomalaisen työnantajan kutsu. Näin ollen Suomeen voitaisiin ottaa kesäksi 3000 marjanpoimijaa.
    Marjanjalostaja Polarican toimitusjohtaja Jukka Kriston mukaan näyttää kuitenkin siltä, että Thaimaa ei salli poimijoiden maaahan tuloa. Hän on neuvotellut asiasta Thaimaan viranomaisten kanssa jo kuukausien ajan. – -”
    Lainaus verkkosivu Yle Uutiset 9.7.2020. Otsikko sama kuin tässä.

    Suomessa puhutaan paljon ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja siitäkin, kuinka härskit kapitalistit ostavat ulkomaalaisia tuotteita, jotka on valmistettu halpatyövoimaa/lapsityövoimaa käyttäen, mutta marjabisneksessä toimiva ihmiskaupan merkit täyttävä puuhastelu ei juurikaan ylitä uutiskynnystä eikä aiheuta parran pärinää. Dilemma, vai onko sittenkään.

    Jk. Elina Lepomäki on kokoomuksen kansanedustaja, kuten team Karjalainen luultavasti tietääkin.

    1. Täällä Itä-suomessa mökinmummot ja ukot odottavat kärsivällisesti marjojen kypsymistä lähimetsissään, mutta nämä ulkomaan urhot tulevat ne jo puoliraakoin repimään irti varpuineen lähes kotipihasta.
      Kaikki omatarve marjastajat ja ystävilleen ja sukulaisilleen keräävät toivovat, että Thaimaalaiset olisiva pois, riistoyrittäjät ovat tietenkin eri mieltä.
      Tällä on myös sadoittain Ukrainalaisia marjatilojen kerääjiä, jotka ”luppoaikanaan” menevät metsään, eivät juurikaan poikkea Thaimaalaisten keräämistavoista.

  11. Voi miten tuttua onkaan tuo edellinen kirjoittelu. Jo 70-luvulla kun ”mökkeilimme” tuolla Kuhmon Katermalla; thaipoimijoista ei ollut tietoakaan mutta se kateus, ehtymätön luonnonvara.
    Kuhmossa silloin K-kauppa Marikko osti kerääjien marjat mutta paikallisesti kylillä aina oli lihava riita, kuka kenenkin marjapaikassa keräsi. Eihän luonnonmarjojen kasvupaikoilla marjojen omistajaa liene vaan poimijan marjat.
    Kun otetaan huomioon, että luonnonmarjasadosta kerätään vuosittain n 5 – 10%, korkeintaankin, ihmisravinnoksi, luulisi riittävän kaikille kerääjille.
    Kuhmo ei liene mikään kateuden keskittymä; mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä tiheämmäksi kateus tuntuu tiivistyvän.
    Minun henkilökohtainen käsitykseni on, näitä kerättäviä luonnontuotteita riittää, kerääjän kansallisuudesta riippumatta; villieläimillekkin jää ja runsaasti.
    Suomalainen kansanviisauskin sanoo; kateus vie kalatkin vesistä.
    Muuten edelliseen, suomalaisen ns hoitokalastuksen saaliista, kauko-idän maahanmuuttajat ovat ryhmä, joka eniten hyödyntää, muutoin kompostiin ja minkinrehuksi menevää saalista. Minä nostan olematonta hattuani heidän yrittäjyydelleen.

  12. Kateushan on monesti kantava voima, mutta olisiko pointtini kuitenkin perätä oikeuksia sekä kotimaisille marjastajille että alipalkatuille vieraspoimijoille.
    Ymmärrän kyllä kysynnän ja tarjonnan lain, mutta en ymmärrä, tai paremminkin sulatan huonosti silmittömän ahneuden sallimista laissa olevien porsaanreikien vuoksi.
    En nyt odota, että maassamme säädettäisiin vieraspoimijoita koskeva minimipalkkalaki niin kuin Ruotsissa on tehty, mutta toivossa on hyvä elää. Thaipoimijat ovat poimiskelleet marjoja veijareille jo toistakymmentä vuotta, mutta eivät edellisetkään hallitukset ole tälle asialle lämmenneet.

    Olen kokenut ja tutanut livenä kuinka härskiä ”villin lännen” meininkiä tämä marjabisnes on ollut näissä kairoissa vuodesta 2007 lähtien. No, viime vuosina täällä päin ja jokseenkin kautta Lapin on ollut huonoja marjakesiä ja nämä vieraspoimijat on töylyytetty etelämmäs ja Itä-Suomeen ilahduttamaan sikäläisiä kateenpaskoja (kuten vanhat sanoisivat) suomalaisia. Lapissahan on sikälli asiat eri tavalla, että täällä on varsin paljon valtion maita toisin kuin muualla Suomessa. Jokamiehen oikeushan sallii marjastuksen yksityismailla, mutta onko marjafirma Jokamies? Tästä on tämän perän lehdissä ollut porinaa aika lailla, mutta mediankin mukaan marjafirmat voidaan luokitella siten, että jokamiehenoikeus käsittää myös välikäsien bisneksen. Joten olkoon minun puolestani Jokamies.

    Takavuosina Kolarin perällä eräs isäntämies hermostui, kun kylään majoitetut vieraspoimijat olivat tukkineet henkilöautolla isännän yksityistien palstalleen. Auto oli jätetty tahallaan poikittain tien päälle. isäntä että häneltähän ei tukita pääsyä omalle palstalleen ja hankki avuksi kourakuormaajalla varustetun traktorin ja nostaa rojautti auton syrjään. Käräjillehän semmoisesta joutuu, laittomuus mikä laittomuus. Muistaakseni kyseiset vieraspoimijat olivat baltteja.

    Semmoistakin juttua oli, sekin Kolarin perällä, että puolukka-aikaan kolme nälistynyttä vieraspoimijaa oli tullut hirvenkaatopaikalle ja olisivat syöneet hirvimiesten kaataman ja suolistaman hirven rippeitä. Poikarievut olivat olleet vielä varsin vähissä vaatteissa, vaikka oli sentään syksy ja hirvenpyyntiaika, jolloin tarvitaan pipoa päähän ja lämmintä ylle.

    Ilmeisesti tämä ei ollut pelkkä juttu, koska Lapin Kansan räväkkäkynäinen toimittaja Petteri Holma teki artikkelintapaisen, jossa ilkuttiin suomalaisia, jotka kuvitteellisesti olivat seikkailemassa ja örveltämässä Thaimaassa. Jotain parodiaa tai satiiria se kaiketi oli, vaikka minusta se oli suomeksi sanotuna sivistynytä vittuilua suomalaisia ja varsinkin lappilaisia kohtaan.

  13. Tämän päivän Lapin Kansan mukaan thaipoimijoiden tulo Suomeen on edelleen epävarmaa.
    Thaimaan viranomaiset ovat esittäneet vaatimuksia marjayrityksille, että yritysten tulee sitoutua poimijoiden 3100 takuuansioon, sairausvakuutukseen ilman kattoa ja paluukaranteniin. Ehtoihin on suostunut 16 kutsun tehnyttä marja-alan yritystä, mutta kolme on jäänyt ulkopuolelle. – Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Thaimaan viranomaiset asettivat lisävaatimuksia. Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraisen käsityksen mukaan yksikään marja-alan yritys ei ole suostunut näihin vaatimuksiin. Sorainen ei halua avata neuvoteltuja ehtoja enempää, koska asiat ovat vielä kesken. Myöskään Polarica Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kristo ei kerro tarkemmin mitä lisäehdot ovat.
    Lehtiartikkelin mukaan sekä hallitusviranomaiset että välikädet ovat tehneet parhaansa saadaksen thaipoimijoita Suomeen, mutta pallo on nyt Thaimaan viranomaisilla.

    Ukrainalaisista toivotaan apua ongelman ratkaisemiseksi. ”Hallituksen linjauksen mukaan Suomeen voi tulla Ukrainasta tänä vuonna 9000 kausityöntekijää. Tulijoita on tullut tähän mennessä reilusti yli 6000. Viranomaiset eivät Soraisen mukaan ole ukrainalaisten halukkuutta metsämarjapoimintaan kartoittanut, mutta yritykset ovat kyselleet.
    -Osalla kausityöntekijöistä ilmeisesti tällaista halukkuutta on.”

    Nämä tiedot perustuvat Lapin Kansan artikkeliin 11.7.2020, artikkelin otsikko ”Thaimaa lykkäsi päätöstä poimijoiden tulosta Suomeen.”
    —————————————————–
    Toivottavasti ukrainalaiset hoitavat homman, etteivät marjat mätänisi metsiin ja ettei Suomen marjateollisuus menisi konkurssiin. Suomalaisista tuskin on apua tähän dilemmaan, mutta itsepä ahneet marjayrittäjät ja löperöt hallitukset ovat homman sörssineet. Ei ole peilin vika jos naama on vino.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *