Ajan jumalanpilkkalain poistoa

Sananvapaus on tärkeä arvo, sanovat. Minä allekirjoitan tämän ja haastan tekemään asialle jotain, eli siis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ns. jumalanpilkkapykälän poistosta. Kerron nyt miksi.

Sananvapaus alkaa kun samanmielisyys loppuu

On kallisarvoisten bittien tai mustetäplien tuhlausta väittää, että sananvapauden ydin löytyisi sanomalehdistä tai hillityistä diplomaattisista mietteistä. Sananvapauden määritelmä – ihan EU:n ja YK:nkin mukaan – on oikeus mielipiteisiin, jotka voivat herättää pahennusta. Sananvapautta ei mitata sillä, että kertoo asioita mitä kaikki haluavat kuulla. Todellinen mitta on toimia Voltairen oppien mukaan ja puolustaa oikeutta niihin sanoihin, niihin mielipiteisiin, joita ei varauksinkaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi Charlie Hebdo -lehden pilapiirrokset ovat typeriä, riidanhakuisia, lapsellisia. Päivi Räsäsen homofobiset tai Timo Soinin naisia kohtaan vihamieliset lausunnot saavat minut voimaan pahoin, mutta olen minuutin varoajalla valmis nousemaan barrikadeille heidän sananvapautensa puolesta.

On yksi asia puolustaa hyviä käytöstapoja ja näkisin mieluusti sitä tapahtuvan useamminkin. On aivan eri asia suoraan sanoen raiskata sananvapauden periaatteita. Sananvapaus on ollut oikeutta mukaviin mielipiteisiin vain diktatuureissa. Sananvapauden puolustamisen koetaan silti Suomessakin usein alkavan siitä, kun sanotaan jotain mistä ollaan täysin samaa mieltä. Neuvostoliitossakin sai ilmaista mielensä asioista, joissa oli samaa mieltä maan johdon kanssa. Haluaisin ainakin uskoa, että itselläni sananvapauskeskustelu alkaa siitä, kun luen jotain hirveää, jotain mistä tulee huono olo ja mitä en voisi ikimaailmassa allekirjoittaa. Sananvapauden tehtävä ei ole silittää vaan ravistella. Sen tehtävä on muistuttaa aksioomasta: maailma muuttuu, ihminen muuttuu ja ihmiskunta muuttuu.

Hyvä yhteiskunta ei koostu ihmisistä, jotka ovat erinomaisia. Hyvä yhteiskunta koostuu ihmisistä, joilla on puutteita, vajavaisuuksia, asioita joissa muut ovat parempia. Vasta tämä toisen ihmisen tarve luo terveen pohjan yhteiskunnalle, ymmärrykselle siitä että yhdessä olemme vahvempia. Tämä siltojen rakentaminen idioottien välille edellyttää sekin sananvapautta, eli keskustelua jossa erilaiset ihmiset, erilaisista taustoista, erilaisilla lähtökohdilla rakentavat yhteistä hyvää. Sananvapaus ei ole oikeus olla oikeassa, vaan oikeus olla väärässä. Väärässä oleminen taas erottaa ihmisen huonekasvista tai oravasta. Jos emme saa sanoa sitä mikä on väärin, emme koskaan voi pohtia sitä mikä on oikein.

Yksi tärkeä askel

On tärkeää, että ihmisellä on oikeus pitää asioita pyhänä. On tärkeää, että jokainen voi käydä kirkossa, temppelissä, moskeijassa – tai sen puoleen Prometheus-leirilläkin. On tärkeää, että ihminen voi kokea suuria tunteita, hengellisiä kokemuksia ja asioita, joita ei pysty selittämään. Ne ovat tunteita, jotka voivat tapahtua, mutta niitä ei voi määrätä. Lakimme kuitenkin perustuu ns. institutionalisoituun pyhään, ajatukseen siitä että tietyn standardin mukainen kokemus on pyhää, toinen ei. Se on kestämätöntä ja mielestäni se loukkaa kaikkea sitä kaunista, mitä myös uskonnot tarjoavat. Yhteiskunnan ja lain tehtävä on turvata ihmisille oikeus näihin kokemuksiin, ei arvottaa niitä tulkinnanvaraisesti, jopa mielivaltaisesti.

Yhdyn kasvavan akateemikkojen, kulttuuripersoonien, journalistien ja tuiki tavallisten tallaajien joukkoon kansalaisaloitteellamme. Suomi on läntinen sivistysvaltio ja tämä 1700-luvun laki saa jo lähteä. Tässä maassa me puhumme erimielisyytemme, täällä ”katsotaan mies eikä nuttu” kuten Tapsa lauloi. Nyt, Ranskan ja Itävallan traagisten tapahtumien myötä, on jälleen surullisen oikea aika osoittaa, että rakastamme keskustelua, rakastamme erimielisyyttä ja rakastamme rauhaa. Tämä aloite on yksi pieni, mutta tärkeä askel siihen suuntaan. Tulethan mukaan!

9 vastausta artikkeliin “Ajan jumalanpilkkalain poistoa”

  1. Jostain syystä kannatan mielipidettäsi, vaikka kuulunkin kirkkoon.
    Ei jokin voi olla etuoikeutetussa asemassa vain siksi, että sillä on ollut historiallinen asema ja paljon kannattajia.

  2. Minä en kuulu mihinkään ns. uskonnolliseen tai edes mihinkään promeyruksiin, on helpompi ja vapaampi suhtautua niihin asioihin. En kuulu mihinkään muuhunkaan, puoleeseen tai lahkoon. Voi olla vapaa räksyttämään siitä, mitä ei pidä omasta mielestä oikeana.
    Tuosta aloitteesta saat monen vihat niskaasi.

  3. Heikki, voi olla että olet oikeassa, mutta olen kasvattanut hemmetin vahvan niskan tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Muutama kärryllinen sontaa lisää ei enää tuossa massassa tunnu missään.

    Mielummin otan sontaa niskaan siitä että teen jotain mikä parantaa yöunia, kuin elän niska keveänä toimien arvojani vastaan.

  4. Onko meillä vielä laki jumalanpilkasta? Muistelisin että on laki uskonrauhan rikkomisesta mutta ei enää jumalanpilkasta. Pilkka ei minusta ole ongelma mutta valheellinen, laajalle yleisölle suunnattu propaganda on. Jos veistetään vaikka vitsiä Jeesuksesta tai kristityistä niin ei pitäisi haitata vaikka ei siitä pitäisikään. Mutta jos aletaan lähettämään vaikka Ylellä kristittyjä tai muita uskonnollisia ryhmittymiä mustamaalaavia ohjelmia niin se on.

    1. Suoranaista lakia jumalanpilkasta ei enää ole, mutta käytännössä lakia tulkitaan usein kuten se olisi yhä olemassa, nykyään vain uskonrauhan rikkominen nimikkeellä – kuten olemme voineet todeta useiden eri ihmisten saamista syytteistä ja tuomioista ihan viime vuosinakin. Saattaa toki olla että syytteitä on viime aikoina sadellut vähän eri herkkyydellä riippuen siitä mitä uskontoa tai jumalaa on kritisoitu.

      Jumalat tai muut yliluonnolliset olennot eivät meidän suojeluamme tarvitse, eikä uskonnoilla tule olla maassamme mitään erityisasemaa, vaan niitä on voitava kritisoida siinä missä kaikkia muitakin ideologioita. Nykyinen laki on ristiriidassa yhtä tärkeimmistä arvoistamme, ja perustuslaillista oikeuttamme, eli sananvapautta vastaan, ja se tulee siksi poistaa lainkirjasta. Emme voi myöskään hyväksyä tai alistua sellaiseen ajatteluun että esim. jostain uskonnosta tai ideologiasta ei saa esittää eriäviä mielipiteitä fyysisen koskemattomuuden tms. uhalla.

      Mitä tulee propagandaan, mustamaalaamiseen tai syrjintään tiettyjä vähemmistöjä tai ihmisryhmiä kohtaan, niin tällaista vastaan meillä on jo lait olemassa ja suojelemassa myös eri uskontokuntien edustajia, kuten myös kunnianloukkauslaki. Ketään ei toki saa syrjiä tai vainota hänen uskonsa tai ajatusten vuoksi, vaan ajatteluun täytyy olla kaikilla vapaus; puolesta tai vastaan.

  5. Ihan totta turiset, nimimerkki Urpo. Puhun tässä itse asiasta ns. de facto -nimellä. Laki tosiaan muutettiin niin että termi ”jumalanpilkka” poistui, mutta sisältö säilyi.

    Koen siis että jumalanpilkkalaki on olemassa. Otsikon vaihto ei sitä muuta.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *