Antaisitko persuille porkkanaa?

Persujen kytköksistä ääriryhmiin on kirjoitettu tusinoittain artikkeleja, useissa medioissa samalla kun persujen nuorisojärjestöä savustetaan pois yhteistyöstä. Ei savua ilman tulta, pätee vanha sanonta nytkin. Leikittelen nyt kuitenkin ajatuksella: voisiko jokin muukin tyyli toimia, jos tavoite on toimia ääriryhmiä vastaan?

Varoitus: tämä teksti on poliittista spekulointia, eli siis ajatusleikki. Ei totuus.

Pohjakysymys 1: mikä on persujen suhtautuminen asiaan?

Perussuomalaiset ovat yhtenä maamme de facto protestipuolueista aina keränneet joukkoonsa jos jonkinlaista tallaajaa. Soinin aikana heitä tuli varsin monesta suunnasta, eikä se selvästikään tuntunut Soinia myöskään haittaavan. Tämä on ihan puhtaasti sivustakatsojan arvio, mutta mielestäni Halla-ahon puheenjohtajakaudella jäsenyyden rimaa on korotettu ylemmäs ja ongelmatapauksista on pyritty ainakin joskus hankkiutumaan eroon. Nuorisojärjestön potkiminen oli mielestäni yksi osa tätä. Kysyin myös itseltäni: miksi näin? Arvelisin, että Soinille jokainen maahanmuuttoa vastustava oli yhtä harmaata paskiaisten massaa. Halla-aho mahdollisesti ymmärtää, että on olemassa parlamentaarista reittiä muutosta ajavia ja natsilippua liehutellen muutosta ajavia, eivätkä nämä kaksi kuulu samaan veneeseen. Halla-ahon aikana on mahdollisesti osattu kiinnittää huomiota oikeaan asiaan. Toimia on siis tehty uusnatsien potkimiseksi pois, joskin nähdäkseni toimia olisi voitu tehdä paljon enemmän.

Pohjakysymys 2: onko suunta oikea?

Rakentaen edellisen oletuksen varaan, voidaan kysyä onko persujen suunta oikea. Jos linja on siis se, että uusnatsit ja muut väkivaltaan vannovat on opittu tunnistamaan ja heitä on hitusen verran siivottu jäsenistöstä pois, onko se linja hyvä? Väitän, että se on. Edelleen, se voisi tapahtua paljon aktiivisemmin ja määrätietoisemmin, mutta nähdäkseni pieni askel parempaan on aina parempi kuin ei askelta ollenkaan. Tämä johtaa punaiseen lankaani: jos suunta on oikea mutta nopeus väärä, miten voisimme tukea tätä suuntaa? Miten pääsisimme tästä siihen, että pienen askeleen sijaan otettaisiinkin suurempi askel parempaan?

Väite 1: eristäminen ei auta (varauksin)

Otetaanpa ensin varaus: persujen eristäminen on ihan perusteltu teko – ei tosin ääriaineisten vastustamiseksi, vaan esim. vasemmiston ydinäänestäjien aktivoinnissa ennen kuntavaaleja. Vastakkainasettelu ja väkevät viholliskuvat ovat perinteinen keino poliittisen aktiivisuuden lisäämiseen, puolueessa kuin puolueessa. Tähän syyllistyy tällä hetkellä jokainen eduskuntapuolue, keinot vain vaihtelevat. Eristäminen ei kuitenkaan auta, mikäli tavoitteena on (onko?) parlamentarismin tukeminen ääriryhmien kustannuksella. Toki vähintään yhtä typerää olisi polvistua Halla-ahon eteen ja kiittää kaikesta hyvästä työstä. Strateginen valinta voisi olla jonkinlainen tuki jatkuvuudelle.

Väite 2: strateginen linjaus jättää riittävästi tulkinnanvaraa

On mahdotonta esimerkiksi vihreiden aktiivilta sanoa mitään persuille, jota ei luettaisi tarkalla suurennuslasilla ennen muuta omien parissa. On siis tärkeää käyttää sellaista sanomaa, jossa huomioidaan miltä sanoma kuulostaa joka suuntaan. Yksi mahdollinen tapa voisi olla kenties yhdistävän ajatuksen rohkaisu, ottamatta kantaa muihin aiheisiin. Jos olisin vaikkapa vihreiden ohjeistamispäällikkö neiti Möttönen Sipoosta, saattaisin sanoa esim. näin.

Puheenjohtaja Halla-aho on ilmaissut pitävänsä väkivaltaisia ääriryhmiä ongelmana. Poliitikassamme on paljon, hyvin paljon asioita, josta olemme eri mieltä, mutta tämä ei ole yksi niistä. Ääriliikkeet ovat meidän kaikkien ongelma. Rohkaisenkin nyt perussuomalaisia myös toimimaan sanojensa mukaan. Ymmärrämme, ettei se tapahdu yön yli, mutta muistutamme samalla, että työn voi aloittaa nyt ja heti. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä poliittista linjauksista, mutta meidän on oltava yhtä mieltä demokratian pelisäännöistä. Niihin eivät kuulu katupartiot, kaatuneiden diktatuurien liput tai väkivallalla flirttailu. Puheenjohtaja Halla-aho, voinemme ainakin tästä olla samaa mieltä?

Ajatuksena siis on, että asiaa pitäisi lähestyä määrätietoisesti, mutta jättäen tilaa muutokselle parempaan päin. Täydellisen demonisoinnin sijaan yritetään etsiä pieniä yhdistäviä tekijöitä, pientä yksimielisyyttä, jonka päälle voidaan ajan myötä rakentaa terveempiä viestintäsuhteita.

Bonuskysymys 3: valitse yksi

Perussuomalaisten vastustajien on nähdäkseni tehtävä tämä valinta, ja se voi ratkaista paljolti demokratiamme suuntaa.

  • Tehdään kaikkemme väkivaltaisten ääriliikkeiden vastustamiseksi.
  • Tehdään kaikkemme perussuomalaisten vastustamiseksi.

Ääriliikkeistä voi löytyä yhteinen yhteiskunnallinen vihollinen, mutta riittävän yhtenäisyyden saavuttaminen edellyttää yhteistyötä poliittisen vihollisen kanssa.

P.S. Ei, minua ei kiinnosta lukea kommenteissa tuhannetta kertaa siitä että mites ne muiden puolueiden kytkökset siihen ja tähän ihmiseen,aatteeseen tai ryhmään. Yksi ongelma kerrallaan.

16 Replies to “Antaisitko persuille porkkanaa?”

  1. Hmm…Möttönen Sipoosta sortui siihen tavalliseen helmasyntiin, jota kaikki muutkin eri puolueiden edustajat suhteessa Perussuomalaisiin, mutta mikähän se voisi olla?

    1. Joka kerta ihan yhtä vakuuttavia Puheenvuoron Suomi 24 osaston höyrypäät, pitää tunnustaa, että itse kyllä kehtaisi tuota ryhmää linkittää edes pilanpäiten, mutta mikä kullekin tuntuu läheiseltä.

    2. Utooppinen eeuu on unionin kansallisvaltioille ja myös Venäjälle. Venäjäkin on mahdollinen noille kansallisvaltioille, mutta ei yhtä ilmeinen.

      Venäjään pitää suhtautua tasavertaisesti, eikä mennä myymään venäläisille kiinteistöjä lepsummin ehdoin kuin millä venäläiset myyvät suomalaisille. Vain PS-puolueella on ollut periaatteita.

      Pakotteilla on merkittävä haitta mamme taloudelle.

      Unkonin liittovaltiofanaatikot provosoivat Ukrainan venäläiset separatismiin.
      Liittovaltiofanaatikkojen ukrainahimo saattoi laukaista myös Krimin valtauksen.

      ———

      Venäjä teki Suomesta kansakunnan ja tsaarivallan alla meillä oli suurempi vapaus kuin nyt unionissa ja tilanne on huononemaan päin.

      Mannerheim olisi ehkä voinut pelastaa Venäjän bolshevismista hyökkäämällä joukkoineen Pietariin Judenitsin avuksi

      Sisällissodassa kuoli 9 miljoonaa. Ehkä muutama miljoona olisi säästynyt.

      1. Siis:
        Utooppinen liittovaltio on UHKA ksnsallisvaltioille ja Venäjälle.

        Liittovaltiolla olisi kaksi vaihtoehtoa:
        raitainen diktatuuri tai sekasorto.

        Liittovaltiofanaatikot harjoittavat mielikuvaterroria persuja kohtaan jo nyt. Liittovaltio olisi sananvapauden kidutuskammio.

  2. Minä en haluaisi tuomita ketään sen perusteella kenet he tuntee tai kenen kanssa he keskustelevat. Tuolla perusteellahan presidentti Niinistö olisi Venäjän agentti, se perkelehän keskustelee jatkuvasti Putinin kanssa!

    Tuomittakoon ihmiset ensisijaisesti tekojen perusteella, ja sen jälkeen omien sanojen perusteella. Jätetään foliohatut kotiin.

  3. Enpä usko, että on. Jos ei löydy jonkin alan ammattitaitoista osaajaa pitää hakea muualta. On tuo eräs ydinvoimala venynyt jo että eikö tule valmista koskaan. Vaan ilman ulkomaista työvoimaa se ei olisi valmiina edes 100 vuoden päästä.

    1. Niin no, aivan yhtä hyvin voidaan väittää, että vähemmällä ulkomaalaisella työvoimalla voimala olisi jo valmis.

  4. Jos gallian kukkojen ylimielisyys olisi ollut vähäisempää, voimala olisi alunperinkin alkanut paremmin ohjein ja olisi jo toiminnassa.

  5. Työperäisestä maahanmuutosta ei persuluokassa oikein saa luotua uskottavaa ongelmaa. Pahin ongelma on että karkotamme täältä ulos esim. suomalaisissa yliopistuneissa valmistuneet, tai kuppaamme paperien kanssa jopa aivan periselvien asiantuntijatöiden kanssa.

    Persut esiintyisivät aika paljon paremmin jos keskittyisivät isoihin ongelmiin joista kansalla on huolia, eivätkä lähtisi kehittämään omia tarinoinnin ilosta.

Kommentoi