Saako nykyään sanoa enää mitään edes huumorilla ilman että saa syytteen rasismista??

Tokion päättyneissä olympialaisissa saksalaisvalmentaja joutui hyllytetyksi kun huusi saksalaiselle kilpapyöräilijälle, että: ”” Ota kamelikuski kiinni!!”” egyptiläisen johtaessa kilpailua.

Minun mielestä tuollainen olisi pitänyt jo kuitata huumorilla. Olen kuullut paljon pahempia nimityksiä meistä suomalaisista norjalaisilta ja ruotsalaisilta kun olen niiden maissa käynyt. Mutta olen aina ottanut huumorilla ne sanonnat.

11 vastausta artikkeliin “Saako nykyään sanoa enää mitään edes huumorilla ilman että saa syytteen rasismista??”

  1. Ei, kaikki on nykyään jäykkäniskaisia ja huumoria ei enää ymmärretä

  2. Ei. Poliittinen korrektius on tappanut huumorin. Ainakin on yrittänyt.
    On kyllä poikkeuksiakin. Anna Kontula on sanonut olevansa Suomen ainoa kommunisti, on myös sanonut, ettei maailmassa ole yhtään kommunistista valtiota.
    Sama nainen tekee tiliä mm. vuokraamalla asuntoja. Ilmeisesti kohtuuhintaan mikäli häneen kertomaansa on luottamista.

  3. ”Anna Kontulan kolme sijoitusasuntoa tuovat ”eduskunnan ainoaksi kommunistiksi” julistautuneelle julkikommunistille puhdasta tuottoa noin 5000 euroa joka vuosi.
    Uusi Suomi -julkaisu kertoo Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kokevan, että maailmassa ei nykyään ole ensimmäistäkään kommunistista valtiota.” – Verkkolehti Kansalainen 8.8.2021.

    Se olikin eduskunnan ainoa kommunisti. Pahoitteluni arvon Anna.

  4. Onhan noita valtioita, jotka käyttävät väärin sanaa kommunist/nen. Samoin kuin, että jos valtion nimessä on ”demokraattinen tasavalta” voi olla varma, että siellä demokratiaa ei ole.

  5. En miekään Kiinaa pidä kommunistisena valtiona, mutta Pohjois-Koreaa pidän.

  6. Kommunismia kannattavat käytävät milloin kommunismi-nimeä, milloin sosialismi-nimeä, milloin mitäkin nimeä – utopialla ja rakkaalla lapsella on monta nimeä.

  7. ”Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia. Kommunismin kannattajat näkevät aatteensa usein sosialismia seuraavana yhteiskuntamuotona. On paljon kiistelty siitä, miten sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan, esimerkiksi kommunismin teoreetikko Karl Marx käytti käsitteitä samaa tarkoittavina, mutta nykyään sosialismia pidetään liberalismi-kommunismi-kirjon välimuotona. Alkuperäisen marxilaisen määritelmän mukaan kommunistinen yhteiskunta on paitsi luokaton yhteiskunta, myös valtioton ja rahaton yhteiskunta.” – Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Kommunismi.”

  8. Kommunisti on sellainen jolla ei ole mitään ja haluaa kaikille muille samaa. Claude Greengrassin hahmo sarjassa Sydämen asialla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *