17 vastausta artikkeliin “Voihan tuota vaatia kuka tahansa, mutta ne keinot??”

  1. Mitähän se tuo kokoomuksen vaatimus rokotusohjelman oikein tehostamisesta tarkoittaa.

  2. Ihmttelin taas kerran Orpon pehmeitä puheita. Mitä ihmettä hän suhmuroi. Pitäisi nyt muun puoluejohdon herätä ja heittä äijä pihalle. Kasvattaa vain kokoomukselle kumulatiivista vahinkoa.

    1. Älä nyt Heikki, sinä kokoomuksen morkkaaja, ole Orpoa pihalle heittämässä, sillä sehän johtaisi kokoomuksen nousuun kun tilalle tulisi parempi puheenjohtaja

      1. Minä en morkkaa sitä kokoomusta, jota olen äänestänyt. Morkkaan Orpoa erityisesti ja pehmeitä puheita. Ei tällä menolla tule mitään muuta kuin vetelät housuun.

  3. Tämä punikkihallitus on sählännyt Koronapandemiassa jo yli vuoden, tehden idioottimaisuuksia ja välttäen tekemästä oikeita vaikuttavia ratkaisuja.

    Vieläkään ei esimerkiksi ole ”rajat kiinni” – Suomeen saa tulla vapaasti ilman pakollista koronatestiä, ilman pakkokaranteenia. Se tarkoittaa, että Suomeen saa vapaasti tuoda sellaisiakin virusvariantteja, joihin nykyiset rokotteet eivät tepsi.

    Sen sijaan punikkihallitus näyttää haluavan ulkonaliikkumiskiellon, vaikka päinvastoin pitäisi edistää ulkona liikkumista – tietysti noudattaen turvavälejä. Suomalaiset yleisesti ottaen liikkuvat aivan liian vähän.

    Tauti ei suinkaan leviä lenkkeiltäessä ulkona – vaan etupäässä sisätiloissa lähikontakteissa, jos ei käytetä maskia.

    1. Juu, mutta on vaikea valvoa esim kotijuhlia. Poliisi oli ratsannut jossain päin kotibileet joihin oli osallistunut yli 60 ihmistä. Kännääminen on vain siirtynyt kapakoista yksityistiloihin.

  4. Orvolta pelkkää vaalisaarnaa ei sen kummosempaa asiaa tuo julki tuo terv tepivaari

  5. Kokeillaanpa sitten taas naljailematta kanssablogisteille, jookosta?

    Mutta tässä on kaksi asiaa. On teot – jotka tosiaan on laiminlyöty laajalti. Sitten ovat asenteet ja viestinnät, joilla voi paikata tilannetta.

    Nyt kun selvisi että hallituksella ei ole ollut lainkaan kriisiviestintäsuunnitelmaa, se vähän murensi taas uskon rippeitä.

    1. Vähän sekavaa on ollut joo, mutta nyt pitäisi puhaltaa yhteen hiileen vaikka hallitus on toiminut huonosti.

  6. Siinä Timo olet oikeassa.

    NYT ei ole politikoinnin aika tautitilanteella.

    Mutta MYÖHEMMIN sen aika on. Myöhemmin, ehkä syksyllä, on aika tutkia mitä virheitä tehtiin ja ottaa niistä opiksi tulevaa varten.

  7. Ei tämä nyt mikään kaaos liene, tilastonumeroiden ja asiantuntijoiden mukaan parempaan suuntaan ollaan menossa, tartuntaluvut ovat pienenemään päin, toisaaltahan se onkin luonnollisesti hallituksen vika kun kokoomuspomo puhuu pehmoisia, eikä saa kotibileitä hallintaan.

  8. Tilanne on uusi ja ainutketainen hallitukselle ja koko lakiviidakollemme.
    Hallitus on tehnyt ja selvinnyt euroopan tasolla parhain.
    Rokotukset tulevat hoidettua kunhan niitä saadaan eikä se ole kiinni hallituksen tahdosta.
    TV-uutisoitia pidän sekoittavana kun se päästää julki yksittäisiä viisaita?

    1. Hallitus (ja asiantuntijat) on saattanut toimia hyvin mutta ärsyttää yksisilmäisyys kun ”hyvin” koronasta selviäminen luetaan yksinomaan hallituksen ansioksi. Unohtuu suomalaisten tottelevaisuus, hyvä itsesuojeluvaisto ja se että harvassa asutaan.

      1. Minä olenkin leikitellyt ajatuksella, että kuinkahan hyvin Marin ja kumppanit olisivat pärjänneet, jos olisivat olleet hallitus Italiassa.

  9. Kovin paljon yritän välttää esittämästä mielipidettäni esim hallituksen toimista. Johtuu yksinkertaisesti siitä, että en tiedä kaikkia komponentteja asioiden tiimoilta.
    Hallitusta nykytilanteessa ei käy kateeksi, kuin ei myöskään Eestin hallituksen tilannetta.
    Mitä tulee tuohon meidän hallituksemme toimiin; toimimattomuuksiin, kovin kaukana koetan pysyä laatuarvioinneissani.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *