Mieluimmin äärioikeisto kuin vasemmiston aisankannatajana.

Perussuomalaisten sanotaan olevan äärioikeistolainen puolue ja on hyvä jos näin on.

Sillä minä en ainakaan halua kuulua siihen samaan maltillisten oikeistolaisten ryhmään jota nykykokoomus ja nykykepu sanovat olevansa, jossa he kilpailevat keskenään siitä, kumpi sitä vihervasemmistolaista aisaa oikein pääsee kannattalemaan hallitukseen.

Jos kepun ja kokoomuksen äänestäjät kuvittelevat, että näitä puolueita äänestämällä saadaan nykyinen vasemmistovalta murrettua maassamme, niin pahasti kyllä erehtyvät, sillä niin kepu kuin kokoomuskin valitsevat mieluimmin hallitustovereikseen äärivasemmiston kuin äärioikeiston, jota perussuomalaisten sanotaan olevan. Itse luen vihreätkin hyvin äärivasemmistoon kuuluvaksi entisten taistolaisten arvoperinteen jatkajina.

Eduskunnassakin selvä enemmistö on oikeistopuolueilla, mutta kepun ja kokoomuksen ”munattomuus” on antanut valtakunnan avaimet vihervasemmiston haltuun.

Nyt sitten kepu toteuttaa hallituksessa nöyrästi vihervasemmistolaista  talonpojan tappolinja politiikkaa, jossa haja-asutusalueet ja maaseutukaupungit elinkeinoineen ja asujineen pakotetaan ikäänkuin koelaboratorioksi vihervasemmistolaiselle utopiapolitiikalle.

Nyt on eduskunnassa kova kilpailu siitä, että kuka sieltä vasemmasta laidasta sen istuinpaikan saa ja perussuomalaiset edustavat ainoana vastavoimaa tälle toverihegemonialla, jossa kansalaiset pakotetaan olemaan puoluetta varten, kun perussuomalaiset ovat kansalaisia varten ja kansa on heidän ainoa työnantajansa.

Helsingin pormestariksi pyrkivä Juhana Vartiainenkin ilmoitti ylpeästi olevansa oikeistodemari, joten tuskin tämän ilmoituksen jälkeen kokoomuksen laari liiemmin täyttyy ainakaan Helsingissä konservatiivisten oikeistolaisten äänistä.

Joten, jos minut nimittää joku äärioikeistolaiseksi, niin kiitän nimityksestä , sillä nämä vasemmistolaiset syövät leivänantajan kädenkin ahneuksissaan.

Populistit, äärioikeisto, konservatiivit, kansallismieliset, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

 

56 vastausta artikkeliin “Mieluimmin äärioikeisto kuin vasemmiston aisankannatajana.”

  1. Mikään ääriliie ei ole missään maassa maan hyväksi ja sehän on meilläkin asian ydin teemme aina Suomelle työtä joka sille on parhaaksi terv tepivaari

    1. Jos perussuomalaisten politiikka mielletään äärioikeistolaiseksi, niin mikäs minä olen ketään estämään sitä käyttämästä, mutta kansalaiset näyttävän antavan suuremman arvon tehdylle politiikalle, kutsutaan sitä nyt sitten vaikka ääreksi.

      1. Ei ehkä kannattaisi mennä kielitankeroiden kelkkaan mukaan ainakaan vapaaehtoisesti. Poliittisena äärihenkilönä oleminen edellyttäisi jonkinlaisia väkivalta- tai peräti tapposuunnitelmia.

        PS on parlamentaristinen puolue. Ay on osoittanut omaavansa parlamentarismin vastaisia pyrkimyksiä. Ay järjesti laittomia lakkoja parlamentarismia vastaan, kun Sipilän hallitus yritti parantaa pienyritysten palkkaamismahdollisuuksia. Ay tuli jo harjoittaneeksi taloudellista ja henkistä väkivaltaa ja siihen olisi todennäköisesti liittynyt myös ruumiillinen väkivalta, jos Sipilä ei olisi antanut periksi.
        Ay:n sisällä on ”syndikalistisia” soluja, jotka eivät kaihda väkivaltaa. Näitä voisi kai jo kutsua ääritoimijoiksi.

        1. Kaikki nuot lakot ovat saaneet alkunsa työantaja puolelta he kun sanelevt kaikki asiat omaan laariin
          Ja Ayyssä ei ole minkään asteen syndikaattia eikä suunnitella kenenkään tappamistaja vaikka tuo teidän oma murha syyte meni nurin
          Ei se sitä asia miksikään muuta miettiä voi meniköhän oikein tuokaan terv tepivaari

          1. Ei ay:n syndikalisteja ole Katajan pahoinpitelystä syytetty ainakaan vielä. Sinulla mielikuvirus on laukalla.

            1. Ei laukka muilla kun Markulla eikä Ayylla ole tarvetta ketään mukiloida vasaralla terv tepivaari

              1. Huuhsilet niitä ja näitä. Kyllä ay on lakkojen yhteydessä pahoinpidellyt ihmisiä ja harjoittanut taloudellista väkivaltaa.
                Ay harjoitti laittomilla lakoillaan taloudellists ja henkistä väkivaltaa kansalaisia kohtaan kaksi vuotta sitten painostaen siten parlamentaristeja luopumaan pyrkimyksestään helpottaa pienyritysten työllistämistä. Sipilä pelkäsi varmaan ay:n jatkavan ruumiillisen väkivallan suuntaan tapansa mukaan.

                Lukisit joskus lehtiä, niin pysyisit asioista perillä.

                Jos Katajan pahoinpitely oli PS:n vastaista politiikkaa, niin sinä olet pahoinpitelijän kanssa samassa ps-vastaisessa rintamassa.

              2. No mikäs uhkailu tuo oli ei ole minulta paskan puhumista vaan lehdistä luettua tekstiä terv tepivaari

              3. Ei muute pidä paikkaansa pahoin pitelyt lakkojen aikana puhut skeidaa tuossa
                Ei pidä mennä v 1918 silloin ehkä tuotakin on ollut ei enää vuosikymmeniin terv tepivaari

              4. Siinä Marrku on oikeassa etten koskaan anna kannatustani perusuomalaisille
                Mutta asia koskee teitä ja teidän tekojanne onko vastuuta hokea tuota selvääkin selvempää jorinaa terv tepivaari

    2. Etkö sinä tahvojen tahvo ymmärrä, ettei perussuomalaisia ole syytetty eikä pidätetty Katajan tapauksessa?

      1. En ole tuosta saonutkaan katajan jutusta mitään vaa pullojen heittelijät niistä olen ja ne oli perusuomalaisten vaalikopilta viime vaalien aikaan
        Pysy asiassa ja lopeta nimittely terv tepivaari

  2. Mikäs siinä kunhn pysyvät lain kirjainta noudattaen siinä menee se raja jota ei Suomesa ylitä kukaan
    ja vaalikopeilla ei heitellä olutpulloja autoja kohti
    Niinkin on käynyt kun kiihkoimmat kuumenee ties mistä terv tepivaari

  3. Jos puoleen nimikin on joku perus…, se sijaitsee pahnanpohjimmaisena. Ja vielä Eduskunnassa äärioikealla ja lehterin alla. Ja kun mielipiteet ovat hajallaan kuin varpusparvi ja käytyäytyminen kuin moukka-armeijalla, niin tuosta ei ota erkkikään sevää, mitä nuo ovst.

      1. No ei, kun alkoi enemmänkin huolestuttamaan.
        Huomasitko, että niin kokoomus kuin kepukin alkaa roudaamaan Suomeen uusia mamuja kasapäin, jopa 10 000, jota taas tulevat syömään suomalaisten leipäpöytään, mutta tekemään töitä, kun täällä ovat työkyvyttömiä ja ilman työintoa. Eikä suomalisilla ele edes munaa tehdä penskoja.
        Sitten mamut vielä liittyvät kasapäin persuihin, ettei enempää mamuja tulisi syömään persumamujen leipää.

        1. Olet lapsekas muitten euronrakastajien tapaan. Ei synny täystyöllisyyttä euron aikana, koska suhdannesopeutusta ei ole. Vain me älyä omaavat ymmärrämme nobelistien ajatuksia.
          Politiikkaan ajautuu vain keskinkertaisuuksia, koska he vetoavat rahvaan ajatustenjuoksuun.

      1. onhan se jyvä että Heikki täällä meuhkaa pahaa oloaan, vaihtoehtona on, että hän olisi ikäisiään mummoja potkimassa tuolla kadulla kumoon.

          1. Se mamujen tänne rahtaushan oli ihan ja pelkästään Saarikon touhuja. Hän yrittää väkisin nostaa poliittista kannatustaan, alkaa olla puheenjohtajan pesti uhattuna. Keinot vaan eivät ole ihan oikeita.

              1. Keskustan Saarikko ja Kokoomus ovat asiassa aivan oikeassa, ei siinä mitään.

                10 000 vuosittaista työntekijää ulkomailta, mielellään ikäluokassa 20- 30 vuotta ja kaikki yksityiselle sektorille palkkaluokassa + 2800 € /kk, niin kyllä, kannatan avoimesti.

                Elämme noin 250 miljoonan ihmisen täysin vapaalla työssäkäyntialueella, joiden kansalaisia ei koske minkäänlaiset tarveharkinnat, työluvat yms. joten rekryä käyntiin vaan.

              2. ”Elämme noin 250 miljoonan ihmisen täysin vapaalla työssäkäyntialueella,..”

                Aivan näin.. mutta ..

                Ymmärtääkseni potentiaalinen työvoima –alue on suurempi kuin 250 miljoonaa ihmistä – 510 miljoonaa (2019).

                ********************************************************************************
                https://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/41/tyontekijoiden-vapaa-liikkuvuus

                Työntekijöiden vapaa liikkuvuus

                Työntekijöiden vapaa liikkuvuus on yksi unionin kansalaisten neljästä vapaudesta. Se käsittää työntekijöiden oikeuden liikkumiseen ja oleskeluun, työntekijöiden perheenjäsenten oikeuden maahantuloon ja oleskeluun sekä oikeuden työskennellä toisessa unionin jäsenvaltiossa ja tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti tuon jäsenvaltion kansalaisten kanssa. Julkisiin virkoihin sovelletaan rajoituksia. Euroopan työviranomainen on työntekijöiden, myös lähetettyjen työntekijöiden, vapaasta liikkuvuudesta vastaava virasto.

  4. Kohtalaisen hyvin tää hallitus on hoidellut asioita. Paremmin kuin se Sipilän pölhöhallitus. ”Suuremman arvon tehdylle politiikalle” – mitäs persut ovat tehneet kuin istuneet eduskunnassa mölyämässä ja aikoinaan Sipilän pölhöhalituksessa. Persuina lähtivät sinne ja sinisinä jatkoivat.

    1. PS yritti puhua Sipilälle järkeä, mutta Sipilä ei kuunnellut. Soinilaiset eivät halunneet kaataa hallitusta yksittäisiin kysymyksiin eli menettelivät niin kuin keskusta nyt.

      Tästä syystä PS:asa valta vaihtui.

  5. HS=Suomeen pitää saada 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuosittain enemmän kuin heitä nyt tulee.

    Näin vaatii keskusta ja sen puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.

    Se on rohkeaa puhetta puolueelta, joka on menettänyt kannattajiaan maahanmuuttoon nuivasti suhtautuville perussuomalaisille.

    Saarikon mukaan Suomen tulevaisuuden keskeinen ongelma on huoltosuhde eli se, että pian on liian vähän työikäisiä suhteessa ihmisiin, jotka eivät käy töissä.

    1. Eihän perussuomalaiset itsessään ole maahanmuuttoa vastustamassa, mutta sen pitää toimia suomea hyödyttävällä tavalla eikä niin kuin nyt tehdään, että otetaan vain niitä, jotka ovat yhteiskunnan elätettävänä kehdosta hautaan ja jotka ovat vielä yhteiskunnan kaikkinaisessa turvallisuudessa uhka, Ruotsi on hyvä esimerkki ja suomi seuraa perässä, ellei aleta noudattamaan niitä toimintamalleja, joita perussuomalaiset ajavat.

        1. Jussilla on maalaisjärkeä toisin kuin eräillä. On sanonut mm. niin, etteivät ongelmat poistu ongelmia lisäämällä.

          Yksinkertaisellakin järkeilyllä voi olla mestari hölmöläisten porukassa, johon myös HK on kovasti leimautumassa.

        2. Taitaa kuule Karjalainen olla noita yhteiskunnan elättejä enemmän vihervasureissa.

        3. ”Persutkin ym. elävät täällä kehdosta hautaan, vaikkei töitä tekisikään ja vain suutaan soittamalla.”

          Juuri hiljan katkeroiduit hyvätuloisten persujen Mersuista ja nyt persut eivät teekään töitä, näin ne kannat vaihtelevat tuulen mukaan.

        4. HK: ”Persutkin ym. elävät täällä kehdosta hautaan, vaikkei töitä tekisikään ja vain suutaan soittamalla.”

          Milläköhän HK ansaitsi elantonsa aikoinaan – herjaavia tekstejä kirjoittamalla, vai?

          *
          Ei ole mitään syytä ajatella työttömien määrän olevan suurempi Perussuomaisten joukossa kuin yleensä väestössä – pikemmin päinvastoin.

    2. HS on kansallisvaltiovihamielisten yhteinen linkki. Siksi HS esittelee kansallisvaltiovihamielisiä ajatuksia.

    3. Maalaisjärkeä omaava Jussi on julistanut hölmöläisille, ettei huoltosuhde parane vaikeasti huollettavia lisäämällä. Mutta hölmöläiset eivät ole ymmärtäneet.

  6. HS=Jos Suomi haluaa parantaa talouden kasvukykyään tulevina vuosikymmeninä, kannattaa panostaa kansainvälisiin rekrytointeihin.

    Tämän selkeän viestin esittää Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ja Merit Economicsin laatima Millaista osaamista Suomi tarvitsee 2040? -tutkimusraportti, jota varten tutkijat ovat toteuttaneet viisi tulevaisuuden skenaariota seuraaville kahdelle vuosikymmenelle.

    ”Voimme vuonna 2040 olla paljon monikulttuurisempi ja heterogeenisempi yhteiskunta. Silloin tänne on saapunut jo satoja tuhansia työperäisiä maahanmuuttajia”, PTT:llä hankkeesta vastannut tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen sanoo

    1. Ei tänne osaajia tule, jos tuhoamme taloutemme. Viherpunapolitiikka tekee meistä köyhiä.

  7. Kovin on joku pieneksi syönyt tämän kommenttitekstinkin, alustus kyllä näyttää ihan hyvältä. En osaa sanoa onko vasemmisto, vai oikeaisto ollut asialla.

  8. Kun päästään monipuolueiseen päätöksentekoon, lopulta jokainen puolue päätyy olemaan useimmiten lähinnä äärikeskustalainen.

  9. Äärikeskustalainen haluaa eliminoida sekä kommunistit että PSV:n jopa äärimmäisin keinoin.

  10. Ai mää unohdin, että EUn alueelta saa kuka vaan EUn asukas tulla tänne töitä hakemaan ja jäädä jos paikan saapi. Vaan ei ole näkynyt ryntäystä tänne. Kun niitä hommia ei taida olla sen kummemmin ja on korona-aikakin.

  11. Väestön eliniän piteneminen on mukava asia, mutta se on myös jo nyt maailman laajuinen ongelma. Tuottavassa työssä olevien ihmisten suhde tuottamattomiin ihmiseen on laskenut. Mielestäni ongelman ratkaisuna ei pidä nähdä väestön kasvun nopeuttamista – ei ainakaan kehitysmaissa.

    Monessa EU-maassa väestönmärän kasvu olisi minimaalista ilman alueelle tulevia ihmisiä. Ikävintä on tulijoiden huono sopeutuminen EU-maiden yhteiskuntiin. Näin muuttajat vain huonontavat huoltosuhdetta.

    Pidemmällä aikajänteellä ihmiskunnan on sopeuduttava rakentamaan yhteiskunnan niin, että pärjätään laskeneella huoltosuhteella eikä yritetä paikata tilannetta väestön kasvattamisella.

  12. PS:llä on selkeä ohjelma jota kansan enemmistö ymmärtää.
    Kepun ja kokoomuksen työperäinen muutto tarkoittanee halpatyövoimaa
    jonka sos avustukset kansan pitäisi maksaa?
    RKP:lle sopii kaikki kunhan päsee päättämään vähemmistökielen eduista.
    Talouden heikkous on vasemmiston heikointa aikaa.
    SDP on hoitanut tonttinsa Marinin johdolla kohtalaisen hyvin
    ja olisi hoitanut vielä paremmin, jos se poliittinen häsläys olisi ollut poissa.
    Jopa media on auttanut häsläreitä.

    1. Minä en ole niin viitseliäs, että lähtisin kahlaamaan ps:n ohjelmaa, kun se on muutenkin tullut selväksi, että vastustaa kaikkea ja maahanmuutto on kauhea asia. Ja se, että mikään muu puolue ei halua se kanssa hallitukseen sen kanssa vastenmielisen ihmiskäsityksen vuoksi.
      Tämä riittää.
      Paitsi lisäksi se, että sen pölhöpopulistinen tavoite on saada markka takaisin ja eu- ero.

      1. HK . ”Minä en ole niin viitseliäs, että lähtisin kahlaamaan ps:n ohjelmaa, kun se on muutenkin tullut selväksi, että vastustaa kaikkea ja maahanmuutto..”
        .
        Kommenttisi viitseliäisyydestäsi tuntuu uskottavalta, mutta muu onkin sitten mielestäni pielessä.

        ****************************************************************************************
        https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Maahanmuuttopoliittinen.pdf
        .
        Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015

        Eurooppaan kohdistuu tällä hetkellä ennennäkemätön siirtolaispaine Afrikasta ja Lähi-Idästä. Muuttoliikkeeseen vaikuttavat ajankohtaiset sodat ja kriisit mutta ennen kaikkea sitä pitää yllä elintasokuilu maanosien välillä.
        .
        Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on siis pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista. Suuri osa maahanmuuttajista tulee Suomeen töihin ja osallistuu panoksellaan yhteiskunnan rakentamiseen.

              1. Älä väheksy itseäsi tällä saralla – sinulla on asiassa niin paljon meriittiä.

      2. ”Minä en ole niin viitseliäs, että lähtisin kahlaamaan ps:n ohjelmaa”
        Se on Karjalainen kyllä huomattu.
        Et ole vaivautunut perehtymään, mutta olet tietäväsi ja osaavinasi sen täydellisesti.
        Ymmärrän toki, jos lukutaidossasi on ongelmia, kun hysteerinen persukammo estää lukemisen ja ymmärtämisen, mutta ei se sinusta tietäjää tee.

  13. Niilo tai sitten ei ymmärrä eikä n 20 % kannatus tee enemmistöä missään maassa terv tepivaari

  14. Mutta kaikess on aina se ettei pidä mennä henkilö tasolle silloin ollaan heikoilla jäillä terv tepivaari

  15. Ei kannata puhua äärioikeistosta kun Suomessa ei ole edes oikeistolaista puoluetta. Sen sijaan meillä on antifaa ja äärivasemmistolaisia hallituksessakin.

  16. ”HS=Suomeen pitää saada 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuosittain enemmän kuin heitä nyt tulee.”

    Otetaanpa vaikka ajanjaksoksi 60 vuotta. Tässä ajassa otettaisiin 600 tuhatta työeräistä maanhan muuttajaa. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua puolet näistä tulleista olisi jo eläkkeellä. Huoltosuhde olisi varmasti edelleen yhtä heikko kuin näinä päivinä. Mikä ratkaisuksi? Tuplattaisiinko vuosittain otettavien työperäisten maahan muuttajien määrää?
    .
    Ehkä hyvä nain? Annettaisiin maamme muiden kansojen haltuun, mutta eihän sillä ole väliä. vai?
    .
    Tämän päivän suurena ongelmana on tulijoiden mitä ilmeinen ’työperätämyys’ – muuttajat tulevat kehitysmaista. EU-alueelta löytyy varmasti vapaana olevaa ammattitaitoista väkeä, mutta löytyykö heidän joukostaan halukaita (pysyvästi) Suomen muuttajia.
    .
    Jos työnantajat Suomesta saisivat vapaasti ottaa työvoimaa, niin Aasia olisi varmaan heidän kiinnostuksensa kohteena – tältä suunnalta löytyy ihmisiä, jotka ovat tottuneet (kovaan) työhön. Lisaksi useimmat ovat ainakin välttävästi englanninkielen taitoisia, mikä helpottaisi alkuun sopeutumisessa.

    ****************************************************************************************
    Viimevuosina on maahame muuttanut kolmisenkymmentä tuhatta ihmistä vuosittain. Ovatkohan kaikki tulijat varmasti ’työperäisiä’ vai työttömyyskortistolaisia?
    .
    https://ek.fi/tavoitteemme/innovaatiot-digitalisaatio-ja-osaava-tyovoima/tyoperainen-maahanmuutto/

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *