Helsinki lähes viikon silmin taas kerran

Matkustimme Onnibussilla Hesaan Tampereelta. Istumapaikka II- kerros. Maskit naamalle ja menoksi. Kesti 2 h 10 min. tasan, eikä parinkympin hinta/ 2 h edestakaisin päätä huimaa.

Keskustaan hotelliin ja maskit naamalle, niin kuin kaikilla siellä. Palvelu kansainvälisen nopeaa ja kohteliasta. Yksiön kokoinen huone oli valoisa eikä melua kuulunut kuin hiukan lasten ääniä käytävästä. Aamiaiset monipuolisuudessaan ja laadussaan niin uskomattomat, että huimasi. Piti varoa ähkyä.

Kävellen kantakaupungissa;  Ullanlinna, Punavuori, Espa, Bulevardi ja Hietalahti, Kruunuhaka, Katajanokka, joista useassa olemme asuneet nuoruudesta kesi-ikään saakka. Korkeavuoren kahvila Succesia ei laadussa voita mikään. Eikä sikalan( Sea Horse) antia vieläkään. Eikä Bulevardin ja Espan kahviloita. Eikä Krunikan ravintola Kolmea Kruunua, jonka sisustus on edelleen kuin 40-luvulta kuten Elite ja Kosmos jne… Vältimme nyt asemanseutua lukuun ottamatta Repin näyttelyä Ateneumissa jo aikaisemmin.

Rakennukset kantakaupungissa ovat monilta osin sodilta ja ihmisen 70-luvun hävityksiltä  säilyneitä/säilytettyjä myöhäis-renessanssia, jugendia ja funkkista laajoilla alueilla eikä nykyarkkitehtuuri ole niitä päässyt tuhoamaan. Kävely uskomattoman kauniissa ympäristössä on henkeä salpaavan mukavaa kaiken arkipäiväisyyden keskeltä. Kaupungin pääkatujen melu ei häiritse, vaikka kadut siellä ovat kuin pellossa, huonokuntoisia nupulakivikatuja ja ikivanhoja laattakivikatuja ml. mukulakivikadut. Ei ole niin sileää ja puhdasta kuin Hämeenkadulla. Pitää katsoa eteensä ettei kompastu Aleksin länsipäässä.

Tuttuja vilisee ja morjestaa. Vartiainen mustassa kypärässään ähisi fillarillaan Mariankatua ylös, mutta aikaa riitti morjestaa. Vihriälä katsoo syvään silmiin ja nyökkää Mannerheimintiellä. Ja tulihan noita useita eri alojen ex- tuttuja vastaan.

Hesalainen kohteliaisuus näkyy kaduilla sekä suojateilla, joissa autot pysähtyvät jalankulkijoille automaattisesti jo vihjeestä. Liikenne soljuu joustavasti joistakin  nuoren polven Bemariähkyistä huolimatta. Hesassa henkii kansainvälisyys ja kulttuuri. Kävelyä neljän aktiivipäivien aikana askelmittarin mukaan n. 45 km.

Kun palasimme Tampereelle, oli kuin olisimme tulleet keskelle arkipäivää maalaisserkun luokse, jossa auto ajavat kintuille, kukaan ei kiitä tai pidä ovia auki, räkii kadulle ja pukeutuu kuin Simon Vaatehuoneessa läskit pursuen liian pienistä vaatteista. Hoh- hoijaa ! Ja oli se vanha Porvookin jotain !

Tampereella kyllä tapahtuu ja meno on kuin viimeistä päivää ja kohta vanhaa kulttuuri- rakennusTamperetta ei tunne enää kukaan.

33 vastausta artikkeliin “Helsinki lähes viikon silmin taas kerran”

  1. Siksi viihdyn täällä korvessa. Mutta hyvä matka teillä näyttää olleen. 👍

  2. Tuttua on Eira, Kallio, Kruunuhaka, Töölö,1956-65-luvulta. Tampereelle tulo sen jälkeen oli kuin maailma olisi pysähtynyt …
    Hesa oli hyvä paikka muuten paitsi silloinkin pieni palkka ja kallis asuminen…

  3. Rohkea kaveri olet, itsellä parikin tuntia Helsingissä nostaa sykkeen lähelle kahtasataa ja halu paeta erityisen nopeasti korostuu.

    1. Iskee kiire ja paniikki, Lontoossa on rauhallisempaa … miksiköhän näin?

    2. No, kun siellä on pääosan työelämästään asunut, ja myös Porvoon aika jatkuvine kontakteineen, voi uida kuin kala vedessä. Mutta kantakaupungissa.

        1. Ei toki kiire mutta patavanhoillisuus sitäkin enmmän terv tepivaari

  4. Helsinkiin ei ole viisasta mennä lainkaan samalla kun voi levittää koronaa maskeista tuskinpa on paljon apua
    Ja tuo Tamperelaisen pukeutuminen on kyllä aika koomsta joillakin mutta jos ei ole rahaa ostaa muuta kun nitä mitä päällä on terv tepivaari

  5. Heikki ei ole vertaa tartuntoja Helsinkin alueelle siellä niitä on suurempi määrä Vaikka eihän se Tampereellakaanole pikku juttu
    Kiitos pölhöjen tammer festin pitäjille terv tepivaari

  6. Ei minua paljon enää Helsinki kiinnosta, varsinkin tartuntaluvut, Helsinki 372 (Tampere 31). Siitä kurinalaisuudesta, tai oikeastaan sen puutteesta on kyllä uutisoitu melkoisestikkin. Viimeiset kokemukseni alkuviikolta Länsi-satamasta, tullin ja rajavartioston henkilöstö maskittomia.

  7. En viitisyt laittaa noita lukuja varmaan Heikki tiesi tuon eron Tampereenja Helsinkin välillä
    Mutta sitä ei tiedä kukaan paljonko on altistuneita Helsinkissä riski aluetta se on kokonaan siitä on turha mitään positiivista löytää
    Omalla autolla äkkiä Helsinkin läpi katajanokalle ja nopeasti laivaan jossa on oma hytti ja matkan aika siellä
    Noin pienentää riskiä itseltä Tallinnassa ei paljon kannata käydä kapakoissa kuitenkaan
    Tuo terminaali aika on se riski paikka kuitenkin terv tepivaari

  8. Minä en satamassa poistu autosta ja laivassakin menen hissille viime tingassa. Samoin autolle menen sen verran myöhään, etten joudu jonoon. Nyt on laivalla paljon tilaa ainakin toistaiseksi.

  9. Kalle tuota juuri tarkoitin Helsinkissä ei kannata omasta autosta paljon poistua terv tepivaari

  10. Satamiin en mene, niihin ei ole mitään asiaa, ainakaan minulla, koska Suomesta saa kaiken tarvitseman. Siellä ovat suuret ihmisvirrat maista toiseen. Pöpöpaikkoja.

    Sen sijaan keskusta-alueet ovat hallinnassa, erityisesti kantakaupunki, jossa osataan käyttäytyä. Julkinen liikenne on haaste, jota pitää välttää.

    Taas tuli esimerkki Hesan viranomaishölmöilystä lentonäytöksen jälkeisestä liikennekaaoksesta, joka purkautui täysin hallitsemattomasti.

    1. Heikki Helsinkissä periaatteessa ei ole mitään turvallista aluetta kun liikut kadulla se ei ole sen turvallisempi kun mikään alue epidemia alueella
      Ei siinä auta käyttäytyminen lainkaan kun tuleetartunnan saaneita vastaan kaikki kun itsekkään ei sitä tiedä onko saanut tartunnan
      Oliko lentonäytös syynä koronaan ja liikenne kaaokseen tuskinpa oli kyllä autollaa liikkuvan ruuhkat pitää tietää
      Joita tulee kun iso porukka lähtee liikkeelle terv tepivaari

      1. Mikään paikka Suomessa ei ole tällä hetkellä turvallinen paitsi Puolangan pusikossa oleva havumaja. Sielläkin puu voi kaatua päälle. Tai kyy purra. Tai voi kompastua kiveen ja lyödä otsansa.

        Kerroin vain, miltä Hesan kantakaupungissa pitkään siellä asuneena näyttää tänään. Siistiä ja ruuhkatonta, kun valitsee aamuajat ja paikat missä liikkuu. Eikä istuskella kahviloissa tai kapakoissa ihmisten keskellä.

        Mutta sen verran voi verrata, että Hesan lähiympäristössä työssäkävijöineen liikkuu lähes 1.5 milj. ihmistä radanvarresta ja lähikunnista päivittäin. Ja suuri osa julkisella liikenteellä. Plus kesäturistit satamien lähialueilla. Eli massat ovat aivan eri luokkaa kuin Hämeenkadullla, Keskustorilla tai keskustan kauppakeskuksissa.
        Tartunnat ovat siellä nyt keskittyneet tapahtumien ympärille niin kuin Tampereella, ei enää Itäkeskuksen ja muiden ”slummien ” alueille.

        1. Noin Heikki ei ole asat kyllä ne pahimmat alueet ovat Helsinki ja Turun seutu
          Ja vaikka tuo Tammer festi Tampereella nosti korona tilannetta se ei ole lähelläkään näitä kahta
          Juuri tuota isoa porukkaa kannatas kiertää taikka olla tuppaamatta sinne mutta kun pitää tupata epidemiasta huolimatta
          Eikä itäkeskuksen alueella ole tuollasta asiaa jota sanot kaiken lisäksi slummiksi jota se ei ole mistään kohtaa
          Heikki teki virheen menoillaan Helsinkiin vai oliko joku vaatimassa sinne tuppamista
          Teko ei ollut vastuullisen ihmisen teko mistään kohtaa terv tepivaari

    2. Kun täydessä laivassa on n 2000 muuta ihmista ja Helsinkissä n 500 000 vastaan tuliaa varmaan suurempi porukka jossa voit saada ihan mitä tautia jopa hyppy kupan
      Vastuuta et Heikki tuntenut muita ihmisiä kohtaan siitä nyt on kysymys terv tepivaari

      1. Mutta enpä ole menossa Helsinkiin enkä siitä eteenpäinkään vielä katson aina eteeni enkä vaaranna itseäni missään asiassa muut saa tehdä saman itsensä kanssa terv tepivaari

          1. Joo varmaan tiedät nuot ei siellä mun hytissä ruuhkia ole kotimaan matkailua en harrasta vrk hinnalla saan matkan viikoksi vaikkapa Pärnuun jossa ei sielläkään ole ruuhkia
            Rakastan näitä matkoja siinä olet oikeassa
            Hesaan en yöpyisi nyt vaikka toiset tekee vastuuttomia matkoja ebidemia keskukseen
            En minä Hesasta rupia saa mistä tuollasta sait päähäsi
            Mutta missä kannoit vastuuta toisiin ihmisiin ja kuka pakotti meneen Helsinkiin terv tepivaari

            1. Siellä sinun Virossa ne tautipesäkkeet ovat ja siellä vain hillut vastuuttomasti pöpöjen keskellä. Ja kuljet vielä Hesan kautta. Ja tuot vielä pöpötuliaiset mukanasi Tampereelle. Varokaa Tepiä, se on pöpömies.

              1. No en ole Tallinassa vielä käynyt Heikki se pöpö pesäsässä kävi jotenka mistä olet saanut meleesi että olisin koronan aikana siellä käynyt
                Minussa varmuudella on vähemmän korona pöpöjä no Heikistä niitä saattaa kyllä löytyä
                Millä niitä pöpöjä tuon kun en ole käynyt en edes Helsinkissä
                Että sellanen pöpömies se Heikki on edes vastuuton toiminta tuo käynti Helsinkissä Heikiltä oli terv tepivaari

              2. Minäkään en ole käynyt missään paikoissa, mitkä olisivat ei suositeltavia tai vältetettäviä. Käyhän ne ihmiset töissä siellä Tampereeltakin jne.. Minäkin hoitelin jopa välttämättömiä pisniksiä siellä.

  11. Ei siellä satamassa mitään ihmisvirtoja ole, paitsi terminaalissa mutta sinnehän minun ei tarvitse mennä kun ajan autollani suoraan laivaan.
    Laivalla en kiertele missään vaan haen vapaan looshin ja syvennyn lukemiseen.
    Kyllä taas sain aivan mahtavan laatuista Peipsin valkosipulia. Jonkin verran toin myöskin turkkilaistyylistä vihannespikkelsiä

  12. Jos Tepillä ei ole muuta asiaa kuin juuttua ja jankata pöpöistä niin poistan kommentin niin kuin poistin edellisiä samaa toistavia ja Hesaan liittymättömiä.
    Onko Sinulla itse kirjoituksestani tai Helsingistä mitään muuta sanottavaa ?

  13. Etkö kestä totuutta poista vaan ei mua häiritse lainkaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *