Ihmiset voivat pahoin – päiväkirja 25.1

 

Viime viikolla jouduimme seuraamaan ikäviä ja surullisia uutisia alueellamme. Virroilla sattunut traaginen tapahtuma pysätti ajatukset äärimmäisten kysymysten keskelle. Myös viime vuoden lopulla omassa kunnassani ilmitullut perhetragedia aiheutti voimattomuuden tunteita ja jätti paljon kysymyksiä, miksi?

Olemme Virtain mielenterveysyhdistyksessä järjestäneet vuosittain marraskuussa itsemurhan tehneiden muistotilaisuuksia, jotka ovat olleet osana valtakunnallista mielenterveysviikkoa. Meillä on ollut vierailijoita, muun muassa seurakunnasta Jukka pappi ym.

Paljon on keskusteltu suoritusyhteiskunnan aiheuttamista paineista, epäonnistumisen pelosta ja sen myötä häpeän tunteesta, yksinäisyydestä, toimeentulon aiheuttamista ahdingoon joutumisista jne. Onko edelleen tietynlainen tabu joka estää avun hakemisen vaikeuksien kohdatessa? Puhumista, saatia avautumista ongelmista vältetään ystäville, kavereille, puhumattakaan sosiaalityön ammattilaisille.

Suoritusyhteiskunnasta on tullut riippakivi, joka sysää ihmisiä yhä syvvemmälle sielun mustiin syövereihin. Ihmisiä mitataan ulkoisten asioiden kautta, ei ihmisenä itsenään. Perheissä lapsilla tulee olla sen kymmenen harrastusta, heidän tulee näyttäytyä kuuluvansa enemmistön joukkoon, sen sijaan, että olisi lapsi ilman paineita.

Yhteiskunnan ympäristön arvostusta saa aineellisilla arvoilla. Elät sitten vaikka velalla, mutta ulospäin on näytettävä materian kautta, että hyvin menee. Työttömyyskorvauksilla tai toimeentulotuella eläviä yhä edelleen katsotaan pitkin nokkavartta ja heitä pidetään epäonnistuneina, joita työssäkäyvät veronmaksajat elättävät.

Häpeän tunne kulkee yhä ihmisten hartioilla. Uupumisia, loppuunpalamisia, mielen horjumisia ei tahdota tunnustaa. Viimeiseen asti vältetään hakea apua, peläten leimautumista. Yhteiskunnan auttavaa käteen ei haluta helposti tarttua. ”Mitä jos naapurit näkevät, kun sossun ihmiset tulevat käymään, tai joku tuttu näkee kun astun sosiaalitoimiston ovesta sisään”.

Jatkuvasti myös kuulee, kuinka akuuteissa tilanteissa, apua ei tahdo saada. Sosiaalityöntekjiöistä, mieleterveyspuolen ammattilaisista on huutava pula. Ennaltaehkäisevän työn merkityksen tulee kasvaa. Tavoittaa yhä paremmin päihde – ja mielenterveyden kiroukseen joutuneita ammattilaisten kautta vapaaehtoistyötä tekevien vertaistukiryhmien piiriin.

Väitän yhteiskunnan arvomaailman olevan syvässä kriisissä. Julkinen valta, markkinatalous, media, ihan kaikki mittaavat arvoja rahan kautta. Milloin tulee se vaihe, kun alamme pohtia, mikä lopulta on elämässä tärkeintä, mitä on hyvä elämä, miten itse kukin sen kokee.

Annetaan arvo ihmisten toisenlaisille elämäntavoille, kunnioitamme toinen toisiamme, tuomitsemisten tai leimaamisten sijaan. Autetaan hädässä olevia, nostetaan yhteisöllisyys kunniaan, sillä yksinään me kaikki olemme perin orpoina maailman tuulia vastaan.

4 vastausta artikkeliin “Ihmiset voivat pahoin – päiväkirja 25.1”

  1. Ikävä ja murheellinen tapaus taas kerran suomalaiskodista tälläkertaa Virroilta.
    Tämän tapauksen taustoja en tunne enkä ota siihen kantaa.
    Mutta hyvin usein näissä perhesurmissa erot ja erolla uhkailut johtaa siihen, että mies ajattelee, että kun en minä sinua saa, niin ei saa kukaan toinenkaan.
    Lapsethan ne ovat suurimmat kärsijät näissä väkivallanteoissa ja näihin parisuhteiden ristiriitaisuuksia ja surmia ei mielenterveyspalveluin kyetä estämään, ne tulevat yllättäen ja tilaamatta.
    Muuten täytyy kyllä yleisellä tasolla sanoa, että maamme mielenterveyspalvelut ovat RETUPERÄLLÄ ja ensimmäiseksi tulisi jokaisessa kunnassa olla 24/7 matalan kynnyksen paikat olla avoinna kaikille apua tarvitseville.

  2. Hannulta asiapohjainen analyysi kansan hyvin voinnista taikka pahoinvoinnista tuossa on lähinnä kyse terv tepivaari

  3. Samaa mieltä matalan kynnyksen parantamiseksi, se olisi sitä ennaltaehkäisevän työn jatkoa, kun hakeutuminen avun saamiseksi helpottuisi.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *