Kaksijakoiset mietteet

 

istun kuistilla

aurinko hellii

päivät jatkuneet

ihana herätä valoisaan aamuun

kohta alkavat lumet sulaa

vesi tippua räystäiltä

on kevään aika

onko kuitenkaan kaikki ennallaan

ajatukset haikeana mietin

auringon lämmittäessä kasvojani

joudummeko loppuelämämme

kulkemaan maskit kasvoilla

ikuinen pelko hartioilla

ilot ja riemut unohtaen

paluuta entiseen ei ole

on vain tylsiä ilmeitä

luovuttamaan valmiita

ihmiskohtaloita

nousen penkiltä

katson aurinkoon

katson kirkkaan sinistä taivasta

valkoisena hohtavia hankia

kiihkeästi kevättä odottavia

koivuja, kuusia, mäntyjä

luonto ei aio antaa periksi

 

toivo alkaa ottaa niskalenkkiä

alakulosta

taas kerran hiljaisuudessa

luonnon kaikkivoipaisuuden edessä

ymmärsin tehtäväni

valaa uskoa

selvitymiseemme

hokea hokemasta päästyä

ettemme luovuta

tuhoa meille annettua

kaunista maapalloamme

vain yhdessä voimme luoda

uuden, uljaan alun

viruksen jälkeiseen aikaan

sen me myös teemme

Hannu Tiainen

11.3 2021

 

2 vastausta artikkeliin “Kaksijakoiset mietteet”

  1. Minua on aina huvittanut katsella televisiosta noita aasilaisia ihmisiä, sielläpäin maailmaa on jo kauan pidetty naamalla noita hengityssuojia. Varsinkin ison kaupungin Tokion asukkaat on niitä pitänyt ja on sanottu sen kaupungin ilma niin saastaiseksi, että sitä ei voi hengittää.

    Enää ei yhtään naurata, siihenkö suuntaan meilläkin ollaan menossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *