Karanteenissa

Muistannette varmaan kuinka kerroin eräässä kirjoituksessa, mitä jos korona osuu omalle kohdalle. Minkälaiset ovat henkiset tunnot, varsinkin pienellä paikkakunnalla. Nyt sitten kävi, että kovin läheltä liippasi. Saimme Mirjamin kanssa soiton ja sillä soitolla meidät laitettiin altistuneina 14 päivän karanteeniin. Kerron muutamissa osissa näistä kahdesta viikosta, tunnoista, päivistä ja kuinka kaikki kävi. En aio käyttää nimiä ystävistä, hoitajista jne. Mietin pitkään, julkaisenko tuntojani, mutta jos edes joku saa tästä tukea ja voimaa omaan tilanteeseen, niin siksi katsoin, että kerron tarinani. Tervetuloa karanteenimatkalle.

Sunnuntai 7.3

Mirjam soittaa illansuussa ja kertoo, että minuun otetaan kohta yhteyttä Jyväskylästä. Meidät aiotaan asettaa koronakaranteeniin. Että mitä? Juu,u, olimme olleet torstaina erään tuttavan kanssa tekemisissä ja viikonloppuna hänelle oli noussut kuume. Mennyt koronatestiin ja 6 tunnin päästä todettu positiivinen näyte.

Ensin menin sanattomaksi, sitten aloin kiroilla kuin turkkilainen ja tietysti syyllistellä. Kuten luonteeseeni kuuluu, kiukku kesti vain pienen tovin. Totesin olemmassa olevan tosiasian ja sillä siisti.

Jyväskylästä soitti mukava sairaanhoitaja ja kertoi kuinka tässä edetään. Kotiin on linnottauduttava. Löin hieman kampoihin, entäs Mirjam? Olemme parisuhteessa, samaa taloutta vaikka kotimme on eri paikkakunnilla. Ei auta, hän ei anna lupaa.

Vielä saman illan aikana soitin hoitajaystävälleni. Sain purkaa ”höyryjä”, kun pikkuhiljaa oli alkanut valjeta, missä ”lirissä” sitä ollaan. Kummasti rauhotuin kun sain puhua ja kuunnella toisen rauhallista puhetta ja ettei hätä todellakaan ole tämän näköinen.

Illan mittaan ajatukset aaltoilivat, kauhukuvista, ”mitä ihmiset nyt sanovat” pohdintoihin. Päätin mennä maanantaina koronatestiin. Miten käy Mirjamin, jos korona on tarttunut häneen, mietin vielä huolissani petillä.

Maanantai 8.3

Heti aamusta soitto Mirjamille. Onko oireita, tuntuuko missään särkyjä? Olimme yhä oireettomia. Siitä alkoi molemmilla ymmärryksen puute, miksi emme saa tavata toisiamme? Olimme torstaina päivällä nähneet koronatartunnan saaneen. Sen jälkeen vietimme perjantain ja lauantain tiivisti yhdessä. Halailimme ja suukottelimme, joten nyt ihmettelimme miksi meitä rangaistaan vaikka olemme olleet jo yhdessä? Olisihan koronan jo luullut tarttuvan noina päivinä?

Entä vaalit? Minulla oli kotona oma ehdokaslistani, mitä sille teen? Soitin Tainalle ja sovimme, että käyn viemässä listan postilaatikkoon, sanokoot perkele kuka mitä tahansa, mutta vaaleja en väliin jätä.

Puolenpäivän tienoilla hoitajaystäväni soitti ja kysyi haluanko testiin. Halusin ja kävin samalla tiputtamassa kirjekuoren laatikkoon. Kasvomaski oli naamalla ja hanskat kädessä, ettei vaan kirjekuoresta korona tartu. Alkoiko jo lievää paniikkia pukkaan?

Puhelin oli kovassa käytössä Virtain suuntaan. Katsoimme omat pakasteemme ja arvioimme ruokavarastoja. Omani riittävät muutamaksi päiväksi, Mirjamilla paljon enempään.

Taina soitti iltapäivällä, että nimeni puuttui yhdestä paperista. Voi hemmetin hemmetti. Taas soitto, nyt toiselle ehdokkaallemme Anninalle. Sovittiin, että käyn tiistaiaamuna laittamassa nimen vuorostaan hänen postilaatikolla. Eihän liikkumista ollut kielletty, kun ei käy missään, eikä tapaa ketään, rauhoittelin itseäni.

Iltapäivällä sitten soitti Kolmostien terveyden tartuntatautihoitaja, vai mikä se titteli oli. Kertoi juurtajaksain miten edetään ja kuinka saan sähköpostiini ohjeita. Ja taas löin kampoihin, etten muka saa Mirjamia tavata ja kerroin kuinka olemme olleet mahdollisen tartunnan jälkeen yhdessä. Ei auttanut, parempi pysyä kotona.

Illan aikana taas puhelimessa suunniteltiin, jos sittenkin tulisin tiistaina. Kuka sen näkee kun ajan pihasta pihaan? Saunotaan, otan ruokaa mukaan ja kannan hänelle puita sisälle riittävästi. Kuitenkin kuuliaisuus taas voitti. Soitin ja sovimme, että katsotaan nyt ja toivottelimme hyvät yöt. Edelleen nukkumaan menimme oireettomina.

Tiistai 9.3

Heräsin lumiseen aamuun, edelleen oireettomana, soitto Mirjamille ja hänkin oli terve. Toivottomuus alkoi työntyä pääkoppaan. Joka paikka lunta tulvillaan, pääsenkö edes pihasta allekirjoittamaan paperia? Onneksi on erinomaiset naapurit, ja kohta oli tiemme aurattu.

Äkkiä vaatteet niskaan ja käymään kirkolla. Keli oli surkeaakin surkeampi. Tämäkin vielä, eikö jo yksi karanteeni riitä, melkein itkua väänsin autossa? Kotona mieli tyyntyi. Pohdin kuinka pieniä asioita minun ja Mirjamin karteenit ovat niihin verrattuna, jotka makaavat koronan kourissa happiteltoissa.

Sohvalla makoillessa aloin miettiä niitä tuntoja mitä sisälläni jyllää. En halua soittaa sisaruksilleni, koska en tahdo heitä huolestuttaa. Miksi? Olenhan aina ollut näissäkin asioissa avoimuuden kannalla. Onko karanteeni niin intiimi asia, että pidän sen omanani? Soitan taas hoitajaystävälleni ja keskustelimme jos vaikka pitäisin päiväkirjaa ja julkaisisin joka päivä niitä. Asia jäi avoimeksi, koska mietintämme tulos oli, pitääkö kaikki kertoa?

Illalla odotin tekstiviestiä Fimlabista. Ei kuulunut, joten ruuhkaa tuntui olevan. Ennen yöpuulle painumista soittelimme ja kuinkas muuten, jos huomenna tulisin ja jos aamulla olemme yhä oireettomia. Olihan torstaista jo viisi ja puolipäivää ja kun ohjeissa tartunnan kerrotaan tulevan 5-6 päivän aikana.

No, tarina jatkuu huomenna. Mitä koronatesti näytti ja uhmasinko sääntöjä ja ohjeita ja päräytin Virroille.

10 vastausta artikkeliin “Karanteenissa”

  1. Molemmlle jaksamista jotenkin taitaa olla ettei teille tautia ole tullut kuitenkaan vaikka läheltä onkin liipannut terv tepivaari

  2. Kiinnostavaa seurata. Toivotaan ettei kuitenkaan koronaa tule. Millainen oli kontakti tuohon tartunnan lähteeseen?

  3. Olihan Hannu kaiken niin elävästi kijoittanut,, että tuntui ihan kuin sen olisin itse kirjoittanut. Toivottavasti vaan pelkkää altistumista.

  4. Niin kuin eilen kommentoin, tapasin tutun työikäisen auton ikkunasta, joka joutui sairaalaan 10 päiväksi. Sai happoea ja se näkyi naamasta. Kotona edelleen lisähappi viiksineen. Kamala tauti. Vastuutonta ei kannata leikkiä. Oli ollut koululaisten ryhmänvalvojana, josta pöpö oli tarttunut.

  5. Kaikki kielletty on kamalaa – toimisko paremmin jos sanottais että mene henkesi uhalla… Olemme sodassa näkymätöntä vihollista vastaan, Isän tuli aikanaan sodasta ja sanoi että monta kaveria jäi rintamalle kun eivät uskoneet että pidä pää matalana.

  6. Tautini diagnoosi taipunee tuntomerkkien puolesta tavallisen lenssun suuntaan: Ei kuumetta, ei yskää, ei hajuaistin menetystä, ei hengenahdistusta, ei enää päänsärkyä, ei kurkkukipua.

    Ei ole tosin lenssulle tyypillistä nuhaakaan. On vain tunkkainen olo ja silmät kuivat.

    Olen nyt mailla ja testauspakkaan yli 20 km. Taidan huomenna mönkiä ihmisten ilmoille.

Kommentoi