Totta vai tarua Tampereen reissusta?

 

Toissa päivänä, puolen päivän tienoilla nähtiin Tampereen rautatienkadun Scanic hotellista poistuvan kaksi kihniöläistä kunnanvaltuutettua. Toinen kaunis nainen ja toisena osapuolena minä itse. Mitä teimme siellä ja miksi poistuimme hieman eri aikaan salamyhkäisen näköisinä hotellista? Pelkäsimmekö kenties 7 -päivää lehden paparazia ottamassa kuvaa? Onko kyseessä salarakkaus? Leimahtiko tapaus ykköspuheenaiheeksi kihniöläisten keskuudessa, jos se paljastui?

Samaan aikaan toisaalla Tamperetta nähtiin puolisoni Mirjam käsikynkässä nuoremman rokkarin näköisen miehen seurassa. Mitä ihmettä? Olemmeko kaksi perverssiä ja harrastamme tietoisesti irtosuhteita? Vai olenko sittenkin liian mitätön kumppanilleni ja hän on vaihtamassa minua nuorempaan? Petollinen puumanainen, kenties?

Tässäkö meni kihniöläisten silmissä lopullisesti maineeni, jos sitä koskaan järin on ollutkaan? Entä kun uutinen luetaan ensiksi? Uppoaako se lukijoihin kuin siihen kuuluisaan veitseen voihin? Onko totuuden kertominen myöhäistä? Tietysti seli seli selittelyksi se leimataan. Yritän kuitenkin.

Olimme nimittäin kolme kihniöläistä kuntavaaliehdokasta, kaksi nykyistä valtuutettua ja yksi uusi ehdokas YLE: n nauhoittamassa tilaisuudessa. YLE tekee 15 minuutin pätkät jokaisesta Pirkanmaan kunnan kolmesta ehdokkaasta ja nyt oli siis meidän nauhoituksen vuoro. Uskottehan hyvä lukijat!

Minä tietysti otin rakkaan kumppanini mukaan, kuten aina, henkiseksi tueksi. En yhtään tykkää ajaa Tampereen keskustassa, joten kaappasimme Ruovedeltä siskonpojan mukaan, hän kun hallitsee Tampereen kadut ja kujat ja ui siellä kuin kalat vedessä.

No, tietysti he kyllästyivät hotellin aulassa minua odottamaan ja lähtivät kauppoja kiertelemään. Kävelykadut ovat näinä aikoina liukkaita ja mukuraisia, joten herrasmiehenä siskonpoika otti Mirjamin käsikynkkään. Taas olisi saanut paparazi maukkaan kuvan jos olisi ollut paikalla. Ja ennen kaikkea jos olisin kova julkkis, enkä mitätön pienen kunnan pieni valtuutettu.

Ajatelkaa, tämä yllämainittu sensaatiolehti maksaa ihmisille kuvien lähettämisistä, joissa esiintyy niin sanottuja julkisuuden henkilöitä. Kun kuva on sitten kerran lehdessä, täytyy sen olla täyttä totta.

Ystävät hyvät ja lukijani, kumpi tarina upposi teihin totena? Vai oliko molemmat tarinat omasta päästäni keksittyä täyttä lööperiä? Siinäpä teille pohdittavaa täksi päiväksi.

5 vastausta artikkeliin “Totta vai tarua Tampereen reissusta?”

  1. No kyllä se kadut on nyt sekasin jopa Tamperelaiselle sen verran sekoittaa joka päivä tuo ratikka työmaa katuja
    Joka päivä eri reitti kun keskustassa käy onneksi ei tarvitse usein käydä
    No tänään pitää mennä hammasteknikolle teettään uusia hampaita
    On kiva huomata että saamme muitakin tänne kauniiseen kaupunkiimme käymään
    Ja samalla myös uusiakin virikkeitä meidän kunta politiikkaan se on aina hyväksi kaupunkille terv tepivaari

  2. Hyvä selitys ja varsin uskottavakin?
    Minulla oli aikanaan Tampereella työkavereina pari Kihniöläistä alkuperää olevaa kansalaista.

  3. Mää meinasin kerran Porissa aiheuttaa karseen ahdisteluskandaalin (aiheettomasti), kun en oikeen tuntenu paikkoja enkä tapoja. Mää kuullin ratiosta joskus syyskuun alussa, että on paljo tyrniä, ja sitä saa kerätä käsin (vaatii taitoo, sen verran piikkinen puu; siinä tarvitaan veitsi, joka vastakappaleena käyttäen sormin pudotetaan ne marjat ämpäriin). Päätettiin perheen kanssa lähtee, kun oli hienot ilmat, intiaanikesä, kattoon kaupunkia ja keräämään samalla pari ämpäriä sitä tyrniä muitten marjojen jatkoks. Päätin ovelasti ottaa ittelleni yrnimarjanvärisen oranssinkeltasen muaviämpärin, ette ainakn sen takia kiinnitä ylimäärästä huamioo vihreessä ja oranssissa marjapuskassa puistossakan (joissa saa kerätä). Keruun laillisuus viälä varmistettiin naapurikunnan matkailuasiamieheltä (joka sano, että ”tulkaa tänne, mää teen teistä matkailulehteen jutun”). No siä Porissa oli semmonen paikka, missä oli oikeen suuria puumaisia tyrnejä, monta metriä korkeita, kahden-kolmenkymmene sentin halkasijaltaan runkolla ja täysi marjoja. Siinä nousi merestä loivasti kallioluiska, joka sitten taas putosi suoraan alaspäin pualitoista-kaksi metriä, ja tyrnit oli mereltä kattoen just sen luiskan takana. No mehan tultiin autolla ja jalan sieltä tien puolelta, kallion takaa. En muista oliko se paikka jotenkin ennen kattottu valmiiksi, oli siellä ennenkin joskus ajeltu. Mää sitten pistin ämpärin vyällä kaulaani ja kiipesin puuhun ja rupesin oksa kerrallaan putsaamaan. Muija ja muklat kattelivat muualla helpompia paikkoja ja maisemia, koska siellä huippupaisssa ei ollut tarkoitus pulista. Se olikin taaskin ovelasti aateltu: kun mää kiipesin sen kalliontason yli, nii mää huomasin että siellä kalliolla ei vallan monen (kymmnen) metrin päässä loikoo niitä edustavia rantapuumia ja muita aurinkoo ottamassa. Kukaan ei vilkuillutkaan mettään päin, joten minä vain liikuin tavallistakin varovaisemmin ja enempi sieltä varjon puolelta keräsin. MUTTA. Tämän komean puun kohta ja alusta olikin myös näiden paikallisten rantapukuhuone, ja pissallakin taisi joku käydä. Nyt meni kyllä paska jäykälle sen mä sanon, että miten mä tästä ”kunnialla” pääsen ettei kukaan huomaa… Vai hyppäänkö alas ja lähden perkeleesti juoksemaan poispäin… Hiljaa mä sieltä pääsin kuin pääsinkin alas ja pitkin askelin lujaa kuin Sari Essayah loppusuoralla autolle, katsoon, missä muut ovat…

Kommentoi