On meillä todella osaava ja loistava hallitus

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/25a4d6fe-dc60-46af-b305-9a8a5122eca9

”Paikallaolija vahvistaa: HVK:ta ehdotettiin maskipulan syntipukiksi, ministeri Haatainen mukana palaverissa”

”Hakolan mukaan Haatainen oli huolissaan siitä, ettei HVK:ta ohjaavalle työ- ja elinkeinoministeriölle tulisi asiasta mainehaittaa. ”

Eli tosiasioista viis, kunhan demarin johtamalle ministeriölle – ja itse demarille – ei tulisi mainehaittaa.

Homma kustiin ihan itse, mutta syy haluttiin tyrkätä HKV:lle.

Todellista poliittista vastuunkantoa, mutta ei edelleenkään yllätä.

 

17 vastausta artikkeliin “On meillä todella osaava ja loistava hallitus”

  1. HVK:n hommahan se ja Sipilän hallitus taisi ajaa varmuusvarastot minimiin joten juontaa jo sieltä…

    1. HKV:n homma se ei ollut.
      Maskien hankinta kuului sairaanhoitopiireille ihan lain mukaan.
      Varmuusvarastojen pito on asia sinänsä, mutta maskien hankinta sairaanhoitopiireille ei kuulunut eikä edelleenkään lakien mukaan kuulu HKV:lle.
      Hallitus päätti paniikissa pistää HKV:n hankkijaksi ja HKV:n johto kertoi hallitukselle tilanteen alusta lähtien.
      Seuraukset näkyivät ja siinä vaiheessa hallitus päätti heittää HKV:n susille selvitäkseen itse ”mainehaitasta”.

        1. Etkö sinä nyt vielekään ymmärrä, että maskit eivät kuuluneet HKV:n vastuulle?

            1. Onko se nyt mahdoton asia ymmärtää, maskit kuuluivat sairaanhoitopiireille ja vastaaville, ei HKV:lle.

              Tämä ei muutu miksikään vaikka kuinka monta linkkiä kaivat.

              Käsittämätöntä ettei tämä ole vielä mennyt perille vaikka asiasta on kirjoitettu kymmeniä kertoja medioissa.

              1. Tosiasiat eivät vaikuta hallitususkovaiselle mitään, kun hallitusta pitää puolustaa henkeen ja vereen.
                Sairaanhoitopiirien maskihankinnat – myös niiden varmuustoiminnan osalta, mitkä ne jättivät hoitamatta, ei edelleenkään kuulu lakien mukaan HVK:lle.
                Tämän stosiasian myöntäminenkuitenkin johtaisi syyllisten olevan hallituksen, mitä HK ei kykene hyväksymään.

              2. Ei mene perille. Siitä huolimatta HVK valvoo huoltovarmmuuskeskuksena, että tavaraa on ja laatu on riittävä muiden toimijoiden kanssa. Ja hälytyskellojen pitää soida, jos joku lenkki pettää ja se petti.
                Miksei sitten HUS:n johto saanut potkuja ?

  2. Hassua sinänsä, että sama ministeri Haatainen joutui eroamaan epäluottamuksen vuoksi postikohun yhteydessä, mutta luottamus palasi ja nyt hän puhuu paskaa maskien osalta.

    Iso kysymys on se, että onko pääministeri ollut tietoinen tästä kuviosta.

  3. Miksi HUSin johto ei saanut potkuja, kysyy eräs blogisti?

    Ensinnäkin siksi, että pääministeri Marinin toimivalta ei ulotu antamaan epäluottamusta sairaanhoitipiirien johtajille.

    Louneman hän saattoi erottaa ilmoittamalla epäluottamuksesta, koska HVK toimii suoraan TEMin alaisuudessa. Pääministeri uhrasi virkamiehen estääkseen ministerinä toimineen puoluetoveri Haataisen epäpätevän toiminnan nousemisen valokeilaan.

    Maskikatastrofin syitä ei myöskään haluttu vierittää varsinaisille asianosaisille eli sairaanhoitopiireille ja keskussairaaloille, koska ne taas kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksen alle ja siellä taas pääpukarina toimii muuan Krista Kiuru.

    1. Täme menee nyt näin: koska poliisi ei löytänyt rikosta tai syytekynnys ei ylittynyt, on nyt ”syyllisillä” tapana alkaa oikomaan kästityksiä, mitä on ja ei ole tapahtunut tai käsitetty tai ei ole käsitetty oikein, koska enää syytettä ei nosteta.

      Joka tapauksessa HVK töpeksi pahemman kerran itse maskihankintojen organisoinnissa olipa lopullinen vastuu kenenkä tahansa ja heitä epäiltiin lisäksi väärinkäytköksist mitä ei ollut.
      Pelkkä luottamuspula on täysin pätevä syy potkia johto ulos, vähempikin.
      Pääministeri otti itse vastuun niinkuin pitääkin.
      Piste ja loppu.

      … mutta persumylly jatkaa jauhamistaan…

      1. Pääministeri otti ”vastuun” eli pesi kätensä ja koko ajan tietoa tilanteesta saatuaan syytti niitä, jotka hänen johtamansa hallituksen demu- ja vasuriministerit olivat pakottaneet sille kuulumattomaan tehtävään.
        Todella säälittävä yritys pestä Marinin ja hallituksensa munauksia valkoiseksi.

  4. ”Pääministeri otti itse vastuun niinkuin pitääkin.”

    Vitsit sen kun paranee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *