Suvaitsemattomuutta vähemmistöjen ja heidän kannattajiensa puolella

https://yle.fi/uutiset/3-12106360

”Somevaikuttaja ja toimittaja Mona Blingin mielestä rooliin ei kannata harkita kuin transihmistä.

– Jos sopivaa transnaista rooliin ei löydy, musikaali kannattaisi jättää tekemättä.”

”Kun Seela Sella näytteli Tampereen työväen teatterissa ja Kansallisteatterissa Hitleriä, hahmon roolittaminen juutalaisnaisella oli Blingin mukaan onnistunut tehokeino.”

Ei voi kuin todeta, että suvaitsemattomuudella on monia piirteitä.

Kuitenkin tuossa ”sukupuoli-identiteettiin” suhtautumisessa erityisen jyrkkä suvaitsemattomuuden asenne näyttää olevan se ainoa oikea malli.

Vähemmistöjen ja heidän etujaan ajavien ahdasmielisyys on ikävä esimerkki suvaitsemattomuudesta.

Samanlaista oli se Elina Gustavssonin väite, että Suomi ei ollut valmis meihin (=naispariin), kun tanssitaitojensa puutteen takia tippui TTK:sta.

Yksi vastaus artikkeliin “Suvaitsemattomuutta vähemmistöjen ja heidän kannattajiensa puolella”

  1. Teatterilla on monimuotoinen ja kaunis historia. Vuosituhansien ajan jujuna on ollut näytellä jotain uutta, erilaista, ottaa erilainen hahmo hallintaansa lavalla.

    Monalla voi olla tässä ihan hyvä aate taustalla, mutta lapsi menee pesuveden mukana. Kieltämällä teatterista näyttelemisen, hän kieltää koko teatterin instituution.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *