Törkeää toimintaa tarkastusviraston johtajalta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1fde13de-b1ac-4bd7-b362-6fe5f69d6f30

”Valtiontalouden tarkastusvirasto maksoi yli kaksi vuotta palkkaa, jotta virkamies ei tekisi mitään

Eduskunnan oikeusasiamies antoi pääjohtaja Tytti Yli-Viikarille huomautuksen lainvastaisesta menettelystä. Virkamies sai kaksi vuotta palkkaa sillä ehdolla, että ei tehnyt mitään.”

”Yli-Viikarin mukaan siis työnantajan oikeuteen määrätä virkamiehelle työtehtäviä kuuluu myös oikeus määrätä, että työtehtäviä ei ole. Oikeusasiamies varmisti vielä lisäselvityspyynnöllä, oliko ylitarkastajalla mitään työtehtäviä kesäkuusta 2016 elokuuhun 2018. Ei ollut.”

Eiköhän tällainen toiminta jo ole perustepotkuille?

Todella törkeää, mutta harrastaahan tuo muija myös kerskamatkustelua veronmaksajien piikkiin.

24 vastausta artikkeliin “Törkeää toimintaa tarkastusviraston johtajalta”

  1. Tuo täyttää yhden pahimmista työpaikkakiusaamisen keinoista, jota joku sadistinen johtamisoppikin opasti tekemään hankalalle työntekijälle, joka halutaan pihalle.
    Eräs tj-tason johtaja ehdotti minulle, että toimi juuri tällä tavalla erään henkilön kohdalla.
    Kieltäydyin ja kysyin, mistäs tämän vanhan sadistiopin olet oppinut. Arvaas, mitä seuraavaksi hän yritti ?

  2. IS kävi läpi valtiontalouden valvojan kulut – oma virasto puuttui Tytti Yli-Viikarin pesulakuluihin, matkojen hintalappu viime vuonna 55 266 euroa
    VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kävi kouluttamassa Bhutanissa ja edustamassa Jamaikalla. Yli-Viikarin mukaan suuri osa matkoista liittyy kansainvälisiin velvoitteisiin. Virheellinen pesulakulu perustui Yli-Viikarin mukaan tietokatkokseen.

    JAA

    KOMMENTOI

    Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari pitää kaikkia virkamatkojaan tarkoituksenmukaisina. Yli-Viikarin mukaan matkoista on ollut hyötyä, kun on pitänyt luoda yhteisymmärrystä tarkastusalan kansainvälisistä standardeista.
    Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari pitää kaikkia virkamatkojaan tarkoituksenmukaisina. Yli-Viikarin mukaan matkoista on ollut hyötyä, kun on pitänyt luoda yhteisymmärrystä tarkastusalan kansainvälisistä standardeista.­KUVA: JUHANI NIIRANEN

    Olli Waris
    20.11.2020 4:42 | Päivitetty 20.11.2020 18:21
    BRASILIA, Costa Rica, Intia, Jamaika, Bhutan, Etelä-Afrikka, Chile, Etiopia, Japani, Arabiemiraatit… Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virkamatkat ovat suuntautuneet viime vuosina Euroopan lisäksi useisiin kaukokohteisiin.

    Yli-Viikarilla oli Ylen selvityksen mukaan viime vuonna suurimmat matkalaskut 55:tä valtion viraston johtajasta, 55 266 euroa. Vuonna 2018 Yli-Viikarin virkamatkat kustansivat valtiolle 64 233 euroa.

    Yli-Viikarin matkustuskulut kiinnittävät huomiota, sillä VTV on vahtinut valtion viraston johtajien matkustamista ja tarkastellut, ovatko johtajien matkat olleet valtiolle tarkoituksenmukaisia ja onko matkalaskuista puuttunut tietoja, esimerkiksi kuitteja ja ohjelmia.

    IS kävi läpi Yli-Viikarin virkamatkat vuosilta 2018–2020.

    Kävi ilmi, että Yli-Viikarin oma virasto on katsonut pääjohtajan käyttäneen maksuaikakorttiaan matkoillaan virheellisesti.

    Yli-Viikarin 158 euron hintainen pesulalasku New Yorkin Hilton-hotellissa heinäkuulta 2019 katsottiin perusteettomaksi. Myös 62 euron pesulakulu Bhutanissa Le Meredien Thimphu -hotellista toukokuulta 2019 todettiin virheelliseksi. Lisäksi Yli-Viikarin kaksi pysäköintikulua on katsottu virheellisiksi. Perusteettomat kulut on vähennetty Yli-Viikarin päivärahoista.

    Yli-Viikarilta on kadonnut myös useasti tositteita. Tositteita tai kuitteja on puuttunut esimerkiksi taksimatkoista, junalipuista ja hotellimajoituksista. Osassa tapauksista selvitys kulusta on merkitty liitteeseen. Näin Yli-Viikari on toiminut esimerkiksi Intian-matkan kadonneen viisumikuitin kohdalla.
    ———————————————–
    Selityksiä, selityksiä.

  3. – Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana vuoden 2016 alussa aloittaneen Tytti Yli-Viikarin urakehitys herättää hämmästystä viraston sisällä.

    – Yli-Viikari nousi vuonna 2009 VTV:n esikuntapäälliköksi ilman julkista hakua. Neljä vuotta myöhemmin Yli-Viikari kohosi ylijohtajaksi – jälleen ilman avointa hakua.

    Tytti Yli-Viikari on toiminut Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana tammikuusta 2016 lähtien.

    Yli-Viikari nousi pääjohtajaksi avoimen haun kautta, mutta VTV:n ylijohtajaksi Yli-Viikari nimitettiin 2013 ilman avointa hakua. Myös Yli-Viikarin nimittäminen VTV:n esikuntapäälliköksi 2009 tapahtui ilman julkista hakua.

    Erityisesti Yli-Viikarin ylijohtajanimitys on herättänyt hämmästystä VTV:n sisällä.

    – En tiedä vastaavan tason nimitystä, joka olisi tapahtunut ilman julkista hakua, VTV:n työntekijä sanoo Iltalehdelle.

    VTV:n pääjohtajana 2007-2015 toiminut sosiaali- ja terveysministeriön alivaltiosihteeri, oikeuskanslerin tehtävässä ensi vuoden alussa aloittava Tuomas Pöysti viestittää Iltalehdelle, että nykyinen pääjohtaja ei ole ollut poikkeusasemassa.

    – Toisenkin VTV:ssä pitkään työskennelleen henkilön nimike muutettiin ylijohtajaksi kaudellani, Pöysti viestittää henkilöä tai vuosilukua mainitsematta.

    IL:n tietojen mukaan Pöystin kuvailemassa toisessa tapauksessa henkilön titteli muutettiin suunnittelupäälliköstä ylijohtajaksi, mutta henkilön asemaa organisaatiossa ei nostettu.

    Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana vuoden 2016 alussa aloittaneen Tytti Yli-Viikarin urakehitys herättää hämmästystä viraston sisällä.Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana vuoden 2016 alussa aloittaneen Tytti Yli-Viikarin urakehitys herättää hämmästystä viraston sisällä.
    Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana vuoden 2016 alussa aloittaneen Tytti Yli-Viikarin urakehitys herättää hämmästystä viraston sisällä. MAURI RATILAINEN
    Opinnot Ranskassa
    Yli-Viikari huomauttaa, että hänet nimitettiin alun perin virkaan vuonna 2007 avoimen haun kautta.

    – Sen jälkeen on ollut tehtävään ja nimikkeeseen liittyviä muutoksia, mutta siihen ei ole liittynyt uuden tehtävän perustamista.

    Yli-Viikari rekrytoitiin 2007 Pöystin avustajaksi johdon asiantuntijan tehtävään. VTV:n sisällä koettiin, että Pöysti oli räätälöinyt viran Yli-Viikarille, koska ranskan kielen taito katsottiin eduksi tehtävään haettaessa.

    Yli-Viikari on suorittanut opintonsa Ranskassa – vuonna 2001 Yli-Viikari valmistui maisteriksi (master in public administration) Ranskan poliittisen eliitin opinahjona tunnetusta ENA:sta.

    Vaimonsa myötä itsekin ranskaa toisena kotikielenään puhuvan Pöystin mukaan ranskan kielen taidolle oli viran hoitoon liittyvät perustelut.

    – Kansainvälisen yhteistyön kannalta mahdollisuus yhteistyöhön niin EU:ssa kuin Ranskan ja ranskankielisten instituutioiden kanssa oli yksinkertaisesti eduksi ja hyödyksi.

    Ennen VTV:n pääjohtajaksi nousemistaan Pöysti toimi valtioneuvoston controllerin tehtävässä. Yli-Viikari ilmoittaa CV:ssään toimineensa controllerin avustajana 2005-2007.

    Pöystin mukaan Yli-Viikari ei ollut tässä vaiheessa hänen henkilökohtainen avustajansa, vaan valtiovarainministeriön lainsäädäntöasiantuntija, jolla oli oma tehtävänkuvansa. VTV:n viestinnän mukaan Yli-Viikarilla on lainopillista koulutusta.

    Juttua on muokattu kello 12.40: Lisätty tieto, että VTV:n mukaan Yli-Viikarilla on lainopillista koulutusta. – Iltalehti 24.6.2017 otsikolla ”Yli-Viikarin urakehitys herättää ihmetystä – ylijohtajaksi ilman julkista hakua”.
    ———————————————
    Ja ”rehelliset” hallitukset katsovat tämmöistä läpi sormien.

  4. VTV:n keskipalkka on 5862 euroa/kk. KPMG:n 4426 euroa. VTV:llä on 22 auktorisoitua tarkastajaa 141:stä. Yksityisellä puolella jokaisen tilintarkastajan on oltava auktorisoitu (toki apulaisia voi käyttää). Miksi julkisella sektorilla on merkittävästi paremmat palkat kuin yksityisellä? Joskus tätä on perusteltu sillä, että pienemmät palkat voisivat johtaa korruptioon. Noin sairasta perustelua hyville palkoille en ole muulloin kuullutkaan.

    Töihin valtiolle! Velaksi! (VTV:n menot vaihtelevat eri lähteissä. Yksi selittäjä on hankintojen arvonlisävero, joka lasketaan tai ei lasketa menoksi.
    KPMG on globaalin suuren tilintarkastusketjun (yksi Big Four´sta) Suomen yhtiö, joka tarkastuksen lisäksi tarjoaa konsultointi-palveluja.

    VTV:ssä on 2019 tilinpäätöksen mukaan 141 työntekijää. Viraston henkilögalleriassa on pääjohtajan lisäksi 18 johtajaa, 10 päällikköä ja 48 johtavaa työntekijää. Yksityissektorilla (vitsinä) kerrotaan, että palkankorotuksen sijasta annetaan hienompi titteli. VTV:llä näköjään sekä että. Keskipalkka laskettu 142,5:n mukaan, mikä on ilmoitettu henkilötyövuosien määräksi (kohta 1.4.1).
    ——————————————–
    E.o. otanta on Pauli Vahteran blogisivustolta 25.11.2020 otsikolla ”Valtiontalouden Tarkastusvirasto VTV) – pukki kaalimaan vartijana.
    —————————————————————————————-
    Minkähän puolueen jäsenkortti Tytti Yli-Viikarilla vai onko peräti puolueeton?

  5. VTV:n jutut ovat mielenkiintoisia. Noin pitkässä kuvassa heiltä tulee ihan fiksuja heittoja, joskus toiminta on pöhköä mutta paljon fiksua.

    Paljon voi oppia siitä prosessista, kun:
    1. VTV toteaa jonkun valtion tahon tuhlanneen miljardeja
    2. Hiljaisuudesta, jolla niin media kuin päättäjätkin vaikenevat asian

  6. Yle uutiset 31.8.2020 tämä Yli-Viikari on matkustellut eksoottisissa maissa vuonna 2019 55 000 euron edestä.
    Varmaan ahkera reissaaminen kuuluu hänen toimenkuvaansa – jos se avartaa ajattelua…

  7. Kannattaako tänne kopioida ja täyttää palstoja eri medioiden täyspitkillä jutuilla- väsyttävää luettavaa. Vaikka linkkiviidakotkin ärsyttävät, joskus joku yksikin voi olla paikallaan.
    Edelleen jonkun kiistanalaisen, Vahteran juttuja siteeramalla….
    …ja omaa tekstiä pari riviä ?

    1. Miten on, kun mikään ei kelpaa, mutta sitten kelpaa…
      Linkit eivät kelpaa, mutta selkoteksti ei kelpaa, kun pitäisi oll linkki, ei kun…
      Toisaalta, jos joku on esittänyt asian selkeästi, niin miksi pitäisi siihen päälle jaaritella pitkät sepustukset?

  8. Ainahan voi kumota näiden ”kiistanalaisten” kirjoittajien tekstit. Kuten nyt yllä mainitun Vaahteran. Usein on pyydetty kumoamaan, mutta harvemmin sitä tekstin arvostelija on kyennyt tekemään.

  9. Punavihreiden kannattajila tuli siis hätä, että jotain epämiellyttävää paljastuu?

    En ihmettele tätä, koska Tytti Yli-Viikarilla näyttää olevan median suojelus, mutta suojelusta myös sosiaalisen median puolella. Googlettamalla ei naisesta saa irti juuri mitään tietoja.
    Vai olisiko niin, että suojelus onkin oikeuskasleri Pöystillä ja tämä suojelus lankeaa myös sateenvarjon lailla Yli-Viikarin ylle.

    Seuraavassa otanta itse ”pääkallonpaikalta”. Kyseessä on Juhani Kahelin (valt.lis.) blogi Uusi Suomi Puheenvuoro 1.5.2017.

    ”Medialla (erityisesti HS) on halu kaivella esiin vaaliehdokkaiden rikostaustoja. Miksi media ei nosta esiin Tuomas Pöystin VTV:n pääjohtajan hallintotoimissaan saamaa lainvastaisuustuomiota? Pöystin pääjohtajuusaikana useat henkilöt VTV:ssä kokivat oikeusturvansa uhanalaiseksi tai loukatuksi tai tulleensa väärinkohdelluksi. Lopulta eräs henkilö (en ollut minä) valitti kohtelustaan KHO:lle. Valitus ei tuottanut tulosta.”

    Seuraavassa otanta Iltalkehden artikkelista 24.6.2017 otsikolla ”Yli-Viikarin urakehitys herättää ihmetystä – ylijohtajaksi ilman hakua.”:

    ”Yli-Viikari rekrytoitiin 2007 Pöystin avustajaksi johdon asiantuntijatehtäviin. VTV:n sisällä koettiin, että Pöysti oli räätälöinyt viran Yli-Viikarille, koska ranskan kielen taito katsottiin eduksi tehtävää haettaessa.”

    Miksi hakijan ranskan kielen taito oli niin tärkeä? Tuomas Pöystin kotona puhuttiin kylläkin suomen lisäksi ranskaa, koska ranska oli Pöystin vaimon äidinkieli, mutta…

  10. Nyt voi taas todeta että, voi …. kele !

    Tässä ei ole varmaan kenelläkään mitään kiistämistä siitä, että homma ei ole ollut hanskassa ilman puolinaista sanaakaan, ei ainakaan minulla. Mikä h…tti on, että joku vasemmistopiru riivaa tätäkin kirjoittajaa kaikissa kommenteissa, eikä näe asiaa itsessään.

  11. Globalistitko täällä määrää miten amatöörijournalismia/epäkohtien penkomista saa ja voi tehdä?
    Totta maar tiedän ennestään, että Juhani Heikki Eemeli Karjalainen, vai mikä hänen nimensä sitten onkaan, on ottanut tehtäväkseen terrorisoida kaikkia blogeja ja kommentteja, jotka edes hajahtavat globalismin vastaiselta.
    (Eräässä aikaisemmassa blogissani tuli peräkkäin kolme täsmälleen samanlaista kommenttia. Ensimmäisen oli kirjoittanut Juhani Karjalainen, toisen Heikki Karjalainen, kolmannen Eemeli.

  12. Aikaisemmassa kommentissani jäi Juhani Kahelin kirjoituksen otsikko pois. Se on tämä ”Tuomas Pöystin nimitys veisi luottamuksen oikeuskansleri-instituutiolta.”

    Onko ajat Suomessa nykyään periaatteessa paljonkaan kummemmat kuin silloin, kun Klaus Fleming ja hänen hovinsa pitivät Suomen rahvasta jyrän alla?

    Tietenkään rahvasta eli perisuomalaisia (mm. talonpojat, duunarit, piennyrittäjät) ei nykyään jyrätä ratsuväen ja peitsimiesten toimesta pellon höysteeksi, jos he uskaltavat edes ajatella kapinointia hovia vastaan, – heidät pidetään ruodussa median ja hyvä-veli/sisar-verkoston voimin. Eliitillä on aina ollut konstinsa ja pikkuapurinsa eli ne ”hyödylliset idiootit”.

    1. Kaukaa historiasta nyt täytyy hakea seityksiä tämän päivän asioihin. Näyttää oleva ongelmia pätemisessä.
      Minäkin voisi kirjoittaa tänne Rooman ja Ossetian historiaan nojaten juttujani.

  13. Oletko Kallo perillä siitä, että täällä oli kirjautumisongelmia fb:n ja googlen kautta, minkä vuoksi minun Heikki ja Juhani olivat kaikkien muiden tiedossa eli sama Karjalainen. Eemeli on joku muu kommentoija.

  14. Eemeli siteerasi edellistä tarkoittaen olevansa samaa mieltä. Mutta tollainen sanasta sanaan edellisen siteeraaminen ei taidakaan olla hyvä juttu.

  15. Blogini, jossa tuli nuo mainitut kolme sanasta sanaan samanlaista kommenttia peräkkäin, oli nimeltään ”Greenpeace ”suojelee” Ylä-Lapin ja itä-Suomen ihmisiä:”Kolonialismia suojelun kaavussa”, ja on julkaistu 13.1.2021.

  16. Mitäpä jos tavan kansalaiset tekisivät kanteluita tällaisesta toiminnasta? Olisiko asialla mitään vaikutusta…. mielestäni Yli-Viikarin sekä VTV:n toiminta täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Olemmehan veronmaksajina kuitenkin asianomistajia, kun kerran meidänkin veroeuroja käytetään näiden viranhaltijoiden palkkojen maksuun.

  17. Onneksi korona vähensi matkustamista. Ovatkohan matkat tuoneet jotain virastolle.Ja vielä useimmiten bsuiness- luokassa mennään ja kalliissa hotelleissa asutaan. Työpuvin peseytys.? En tiennytkään, että virastossa on ”unicormu”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *