Li Anderson pesi Elina Valtosen argumentaation 10-0 A-studiossa

Annika Damströmin juontama A-Studion 1. osio keskittyi mm. kokoomuksen ajamaan 2 %- yksiön veronkevennykseen perusteella, ettei suurpääoma lähde maasta pois ja, että se auttaa työpaikkojen syntymistä ja yrittäjiä työllistämään lisää mm. ”turkkilainen parturi” esimerkillä.

Li Andersson käytti 1. puheenvuoron perustelemaalla veronkevennyksen euromääräisen hyödyn menevän euromääräisesti eniten suurtuloisille, jotka sitä eivät tarvitse. Myös se, että kaikissa Pohjoismaissa jne. on jo sama lainsäädäntö, mitä Suomi nyt ajaa.

Elina Valtonen maalaili jotain käsittämättömiä argumentteja veronalennusten hyödyistä, joista Annika Damströmkään ei pysynyt kärryillä ja ohjeisti Valtosta ottamaan kantaa itse asiaan, mutta ei, toistamisenkaan jälkeen. Koko hänen argumentaationsa jäi puille paljaille.

Täytyy ihmetellä sitä, että kokoomuksen varapj., ex-pankinjohtaja, tietotekniikan DI, taloustieteilijä, miljonääri Elina Valtonen ei pysynyt vasurien puheenjohtaja Li Andersonin selkeän ja perustellun argumentaation perässä alkuunkaan, ei myöskään Damström.  Li Anderson on kova luu kokoomuksen luusopassa.

Miten työtä pitäisi verottaa? | A-studio | TV | Areena | yle.fi

PS. Älkää sotkeko minua mihinkään vasemmistolaisen politiikan ihannointiin, ihailkaa vain Andersonin sanankäyttöä.

49 vastausta artikkeliin “Li Anderson pesi Elina Valtosen argumentaation 10-0 A-studiossa”

  1. Kummallista että kaksi ihmistä, Heikki ja minä, koki ohjelman annin kovin eri tavoin. No Andersson on minulle vaikea jo lähtökohdiltaan koska edustaa aatemaailmaa joka on lähellä sosialismia.

  2. Heikin mielipiteistä saa kyllä kuvan hänen suuntautumisesta vasemmistoon, jopa heidän ääriliikkeisiin ja väkivallan hyväksymiseen ( mm elokapinallisten väkivallan teko kenasanedustajaa vastaan jonka Heikki hyväksyy). Erikoista….

  3. Niin, osallistujista yksi ymmärtää taloutta ja kaksi edusti vasemmistolaista talousajattelua, ymmärtämättömyys ei siis välttämättä johtunut Elina Valtosen argumenteista.

  4. Minä en ymmärtänyt Valtosen puheista yhtään mitään, en edes siitä, mihin hänen piti vastata.
    Mikä on juuri nyt tai lähitulevaisuudessa veroalennuksen tuomat hyödyt rahoituksellisesti, jotka taas syövät verotuloja mitattavasti vs. mittaamaton sillä saatava tulopuoli rahoittamaan esim. koronan tuomaa valtavaa lovea ym.. vaikka poliisia tai sotea tai koulutustason nostoa tai…
    Niin, että toteutumattomaan rakenneuudistukseen ne varmaan valuvat, bullsheet !

    Sitäkään politiikkaa taas en ymmärrä, jossa äärimmäisen varakkaat kannustetaan viemään pääomiaan Sveitsiin ja Luxembourghin veroparatiiseihin tai vastaaviin, vaikka muut pohjoismaat sekä Saksakin toimivat toisin.

    Mitä taloustiedettä tämä on ja mihin faktoihin nämä perustuvat ?

    Siitä syntyisi mielenkiintoinen debatti, jossa kaksi älykköä, Wahlroos ja Anderson väittelisivät keskenään. Siinä entinen kommunistin ja vasuri säkenöisivät.

    1. ”Siitä syntyisi mielenkiintoinen debatti, jossa kaksi älykköä, Wahlroos ja Anderson väittelisivät keskenään. Siinä entinen kommunistin ja vasuri säkenöisivät.”

      Ymmärrän joidenkin tarpeen henkilöpalvontaan, mutta tämä menee jo kyllä ihan huolella tahattoman huumorin puolelle.

      1. Joo, kyllä Nalle oli fiksu ja eli elämänsä parasta aikaa kommunistina; mitä lienee nyt upporikkaana, kurjana Roope Ankan säilön vartijana ja vankina kodeissaan ilman gestapoa.
        Li edustaa sitä topakkaa uutta Minna Ganthimaisuutta, mitä tämä maa tarvitsee.

        1. Jos Li Andersson on mielestäsi älykkö,niin se kertoo kyllä hyvin matalasta kynnyksestä miten älykön määrittelet.

          1. Älyn synonyymi on lahjakkuus. On matemaattista älyä, sosiaalista lahjakkuutta, luovaa älyä, poliittista silmää-älyä-lahjakkuuta, musiikillista lahjakkuutta, tunneälyä jne., jne.,.. Valitse mieleisesi.

      2. Waltsu, tyhmä tai ei, niin eu-liittovaltion tulevaisuudesta ja yhteisvaluutan mielekkyydestä olivat tapaamisessaan Waltsu ja Vanha Erkki samaa mieltä kuin persut ovat olleet jo pari vuosikymmentä.

  5. Aivan ymmärrettävää asiaa Elina Valtonen puhui. Suomi pitää saada houkuttelevaksi maaksi niin ihmisten kuin investointienkin tulla. Huippu korkean verotuksen maana emme sitä ole.

    Valtosen ja Anderssonin puheiden välissä on iso kuilu. Anderssonin puheita määrittää ideologinen historiallinen paatos ja Valtonen pohjaa enemmän taoloustieteisiin.

    Anderssonille tuloerot on se peikko mitä pitää taklata. Eli leikataan rikkailta. Valtosen mukaan tärkeämpää on nostaa ihmisiä pois köyhyydestä. Eli alentaa verotusta, joka lisää nettotuloja ja tuo myös lisää työtä.

    1. Tuossa Valtosen logiikasta ei ole mitään näyttöä, koska työtä on, mutta työn osaajia ei ole, eikä sitä osaamista nosteta millään leikkauksilla. Työikäisillä on rahaa sekä raippaveroeläkeläisillä sekä eläkkeeseen tavalla tai toisella säästäneillä. Velattomilla asunnon omistajilla.
      Perinteinen talouslogiikka menneillä vuosikymmeniltä on kuollut.
      Nyt pärjätään vain sillä, että yhteiskunnan tukiverkot nostavat ahdinkoon joutuneet yksityiset ja yrittäjät ensin suosta. Samalla uusi kouluttautuminen ammattitöihin. Valtion kassaa pitää paikata niiden voimin, joita katastrofi ei ole kolauttanut.
      Suuri ikäpolvi on hommansa hoitanut, nyt pitää pelastaa pahasti rappiolle menevä nuori tuleva työvoimamme ja eläkkeidemme takaajat nuoret, töihin.

  6. Minä puhun taas kaiken kokeneena yrittäjänä, monialaisissa töissä yksityisellä olleena, uusien innovaatioiden tuottajana, rahoitusta saaneena, omilla ja pankin rahoituksilla menestyneenä. Mutta myös aitiopaikalta yhteiskuntaa laajasti nähneenä kaikkine kiemuroineen. Ja vielä laajasti sivistyneen ja koko yhteiskunnan ”kerman” tunteneen ja mukana toimineen, vaimoni tiukassa valvonnassa.
    Sääli, että Valtosen opit ja koulutus menevät hukkaan sokaistuneessa äärioikeistolaisessa politiikassaan.

            1. ”Joskus pitää sanoa, mistä näkemys moniin asioihin oikeasti on syntynyt. Ei vain lukemalla otsikoita, vaan niitä tehneinä ja kokeneina.”

              Varmasti näin, mutta minäkin olen joutunut aika monenlaisia ihmisiä kohtamaan ja olen kyllä jonkin verran yllättynyt siitä miten kaiken tuon kokemuksen, osaamisen, sivistyksen jne. lopputulema on täydellinen mustavalkoisuus kaikkiin asioihin ja yhtä täydellinen kysyvyttömyys käsitellä eriäviä mielipiteitä, joka vielä yhdistyy erimieltä olevien ihmisten alentamiseen milloin milläkin leimalla.

  7. Kyllä taas joku tietää kaiken, osaa kaiken ja on tehnyt melkein kaiken tässä maassa.
    Valitettavasti se ei näy muuten kuin hallituksen ja vasureiden sokeana hypettämisenä ja tosiasioiden mollaamisena.

  8. Jos Valtosen logiikassa ei ollut mitään järkeä, niin miten sitten Anderssonin logiikassa oli?

    Eli hyvätuloisia ankarasti verottamalla ratkaisemme maamme velkaantumis- ja työllisyysongelmat?

    Lienee Valtonen oikeassa myös siinä, että kova verotus ei todellakaan houkuttele kallispalkkaisia ja sitä kautta hyviä veronmaksajia Suomeen.

    Maamme vetovoima on hiipunut vuosi vuodelta. Syitä tähän voi kukin pohtia tahollaan.

    1. Suomen kalleutta ei Valtosen veronalennuksin muuteta. Suomi on kallis asua, syödä, lämmittää ja on kaukana Euroopan sydämestä matkustaakin ja vielä kielikin on mitä ihmeellisintä mongerrusta ulkomaalaisten mielestä.
      Mutta täällä on korkeatasoinen teollisuus, luova osaaminen, puhdas luonto ja sivistyneitä ihmisiä ja sosiaaliturva verkostoineen.
      Kyllä tänne tulijoita riittää ilman parin prosentin tuloveron alennusta, jos tulemista helpotetaan.

      1. Tulijoita riittää, se on huomattu, niitä makaa ostareiden auloissa ja liikkuu jengeinä isoissa kaupungeissa….

      2. ”Kyllä tänne tulijoita riittää ilman parin prosentin tuloveron alennusta, jos tulemista helpotetaan.”

        No kun ei vaan riitä, pitää kyllä todella huonosti seurata asioita, ellei tätä ole ymmärtänyt.

        1. No korjaan itseäni, tulijoita todellakin riittää, mutta tulijoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä tuloverojen kanssa.

  9. En edusta kumpaakaan laitaa, mutta Lii puhu ihan selvää faktaa.
    – No miksi täässä tilanteessa pitäisi auttaa rikkaita veronkevennyksellä,
    kun kokoomus haluaa ettei otettaisi velkaa?

  10. Valtonen on niin kivenkova talousekspertti että häntä on mahdotonta pestä asiaväittelyssä – mutta ulostulo on myös tärkeä kulma. Asiat pitää kuvata niin, että ne ymmärtää.

    Verotus on hiton vaikea paketti. On helppoa laukoa populistisia väitteitä – siihen menee viisi sekuntia. On vaikea oikoa niiden virheet – siihen kun menee puoli tuntia.

    Edes Lafferin käyrä ei ole tuttua vasemmistopopulisteille, dynaamisista vaikutuksista puhumattakaan. Se on sääli, sillä mielestäni vasemmistolaista politiikkaakin tarvitaan Suomessa. Sen pitäisi kuitenkin perustua tosiasioihin.

    1. Tämän päivän uuteen talouteen tarvitaan politiikkaa, joka hylkää vain oman taloudellisen edun ajamisen. Se ei johda tehokkaaseen yhteiseen päämäärään kuten Ilkka Paananen näkee esimerkillisesti.
      Toinen on Jalo Paananen, samaa sukua, joka jo kauan on toiminut saman suuntaisesti ja hyvin menestyksekkäästi Lahdessa.
      Kokoomuksen talousairueet eivät elä ajassa, vaan jossakin menneisyytensä vankeina.
      Kepukin on jo lähempänä oikeita tienviittoja.
      Demarit kepun kanssa pääsevät lähelle ihan välttämätöntä tulevaisuuden suuntaa, kun vielä tärkeimmät vihreät arvot ottavat huomioon.
      Vasurit on fiksu opponentti, joka panee muut ajattelemaan tavallista ihmistä jalat maassa.

  11. ”Edes Lafferin käyrä ei ole tuttua vasemmistopopulisteille, dynaamisista vaikutuksista puhumattakaan. Se on sääli, sillä mielestäni vasemmistolaista politiikkaakin tarvitaan Suomessa. Sen pitäisi kuitenkin perustua tosiasioihin.”

    Jos verotus/tuottokäyrät olisivat yksistään selittäviä ja toisistaan riippuvia tekijöitä, ollaan tänään metsässä.
    Optimaalisen tuoton saaminen valtiolle pitää ruokia suurien massojen motivoitunutta työllisyyttä, johon verotus ei suinkaan ole kuin sivujuonne. Jos on hyvätuloinen työ, siitä mielellään maksaa hyvän veronkin suhteellisestikin, eikä päinvastoin. Jos on pienituloinen työ, siitä maksaa mielellään minimiveron.
    Jos on tekemättä työtä, mutta hallinnoi vain itse ansaitsematonta rahaa ja, joka ei tuota, pitää maksaa tolkuton vero ansiottomasta ansainnasta.
    Kaikki työ ei tuota suoraan verotettavaa tuloa, kuten kotiäidit, mummut ja vaarit lastenhoitajina, vapaaehtoinen 3. sektorin työ jne.., jotka ovat olennaisia asioita toisten verotettavalle tulolle.
    Sitten on ”miljoona” tekemätöntä tarpeellista työtä, joita vain ei tehdä, kun niille ei löydy maksajaa edes veroista.
    Elina Valtonen ei näistä puhu mitään edes kysymällä. Hän taas puhuu mielellään pörssien velkarahojen konesijoittamisen todennäköisyyksistä ansaita miljoonia, joka taas on kaukana verotuksen ja oikean työn keskinäisitä riippuvuuksista.

  12. Heikki, olemme aika samoilla linjoilla – tämä on monimutkainen asia.

    Valtonen puhuu näistä kyllä, kun saa tilaisuuden. Hän ei puhu lyhyesti vaan syvällisesti ja arvostan sitä suuresti.

    Vaan tiedättekö mikä on parasta talouskeskustelua mitä maastamme löytyy? Se on Elina Valtonen ja Anna Kontula yhdessä.

    SITÄ me tarvitsemme. Kunnioittavaa, aatteet, taustat ja osaamiset yhdistävää linjaa. Kontula kykenee tuohon erinomaisesti, kuten myös moni muu loistava vasemmistolainen. Anderson ei tähän kykene.

  13. Entinen ministeri Grahn-Laasonen TVssä sanoi että hän ja enemmistö suomalaisista kauhistelee valtion velan suurta määrää.
    Jos kuvitellaan että kyllä kansa tietää niin ei hyvä.

    1. Sixten Korkman ja VVM:n Spolander eivät kauhistelleet velkatasoa mitenkään, vaan asettivat koko velanoton ja tilanteen järkeviin mittasuhteisiin, jossa Suomi on hyvässä jamassa vrt. useimmat muut maat Euroopassa. Ja, että velkasuhde on ”kuoletettavissa” hyvin pitkällä aikajänteellä 30- luvulle sakka.

      Se ei poista nyt elvytystä, ei myöskään kiirehdi rakenteellisten uudistusten toimeenpanna juuri heti ja nyt. Mutta suunnitelma pitää olla yli hallituskausien.
      Tarkka pitää olla mittareissa ja myös varautumisessa mahdollisiin yllätyksiin.

      Filatov oli myös hyvin kartalla. Grahn-Laasonen oli kyllä aivan sivustaseuraaja ammattilaisten joukossa.

      1. Miten nyt ollaan varautumassa yllätyksiin Heikki, esim uusi pandemia tai muu mullistus? Ihan noin halvalla en Grahn-Laasosta panisi, ja soisin että sinäkin vähän ehdotonta tuomiotasi perustelisit.

        1. Uskoin enemmän Korkmaniin ja Spolanderiin, jotka sen perustelivat. Poliitikko voi puhua, mitä hänen kansansa haluaa kuulla.
          Eiköhän tämä koronapandemia jo opettanut, mitä pitää tehdä ja, mihin pitää jatkossa varautua heti, kun on mahdollista selvittää ensin tämä soppa.

        2. Matti, Sanni Grahn-Laasosen politiikkaan nousu tapahtui pitkälti isänsä Forssan Lehden päätoimittajana silloin toimineena päätoimittajana Kari Grahnin antama runsas palstatila tyttärelleen vasta kakkostilalle nousee S-L Anttila.

          1. Mielenkiintoinen tieto, helpottanut varmasti tunnetuksi tuloa. Tuon pohjalta en kuitenkaan luokittelisi jyväksi tai akanaksi.

            1. Mitä nyt opetusministerin pestissä ”tuloksia” katselin: ?
              Forssan Lehden kirjoitukset ko henkilön taholta, kuin kokoomuksen puoluetoimistoilta; omia ajatuksia tuskin mitään.

  14. Kun Korkman sanoo että ei huolta velkaantumisen suhteen niin kauan kun kaikki muutkin maat velkaantuvat. Minulla ei ole tietotaitoa tähän sanoa mitään, mutta en mahda mitään että mieleen tulee vanha neuvo, jos joku hyppää kaivoon niin kannattaa harkita hyppääkö perässä

      1. Olet oikeassa ja se on hyvä, EU on hyvä mutta ei aivan mustavalkoisesti. Sille että velka asiassa olen skeptikko tulee siis aivan luonteestani, korkeasta iästä ja kotiopetuksista

    1. Tätähän pluffia ja pajunköyttä kokoomus on syöttänyt jatkuvasti toisto toiston jälkeen.
      Sinne on pesiytynyt entisen kunniallisen kokoomuksen jälkeen ”valehtelijoiden kerho”, joka panee jopa Valtosen pään sekaisin.

Vastaa käyttäjälle heikki karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *