Suomen ongelma-automerkit

Eräs uutinen ennen tätä, joihin nyt viittaan oli se, että alle 30-kymppisillä on runsaasti uusia velkavetoisia merkkiautoja, jotka korostuvat myös tässä jutussa. Eli kaikkea se egoilu teettää.

Tämä sama ongelma, mikä nyt Lapissa tapahtui on päivän elämää myös Tampereella. Nämä yleensä, musta uudehkot merkkiautot, luulevat että heitä eivät koske mitäkään liikennesäännöt. Ratissa useimmiten nuori, musta lippis päässä ja hyvä on, että juuri ja juuri ratin ylitse näkee.

  • suuret ylinopeudet
  • punaisia päin ajo
  • suojatiellä ohi pysähtyneen toisen auton
  • puskurissa roikkuminen
  • ei takavaloja
  • kännykän räplääminen
  • kiihdytys valoista toiseen ja taas seis

Audit, Volvot, Bemarit ja Mersut olivat pääosissa, kun Lapin liikennepoliisi teki tehovalvonnan Ylläksellä ja Levillä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Ei tulisi mieleenkään hankkia yhtäkään näistä ongelma-egoautoista. Johan naapuritkin päästäisivät hörönaurun.

62 vastausta artikkeliin “Suomen ongelma-automerkit”

  1. Kyllä noilla citroeeneilla peugeotilla ja renaulteilla taikka fiiateilla tehdään samaa ja niistä et mainintaa tee
    Ja jos mainitsemias autja syyttelet eivät ne aja ylinopeuksia eivät aja punaisia päin eivätkä ohita suojatien kohdalla ketään
    Jos ne menee noin aina on kuljettaja joka autolle käskyt antaa muttei autot itse noin toimi terv tepivaari

  2. Aivan samoin lue ne poliisin antamat tiedot ja katso autojen lukummäärä ja laske niistä mikä on suhde autojen lukumäärillä kolareihin
    Mutta enpä ole kuullut että yksikään auto olisi itse ajanut kolarin kuski sen ajaa liian lähelle toista kulkuneuvoa
    Tuntuu nyt olevan Hekillä tuo frannsmannin ihanne menevän ohi tosiasioissa
    Kerro Heikki se auto joka itse olis ajanut kolarin
    En kirjoita soopaa vaan fakta asiaa terv tepivaari

  3. Ongelmaego lienee sillä, joka luulee tietävänsä kaiken muita paremmin…

  4. Karseeta luettavaa. No ne autot ovat velka-autoja ja kuskit kyynärpäätaktiikalla etuilemassa, jos heiltä menee työ niin korttitalo luhistuu ja yhteiskunta saa maksaa heidän velkojaan.

    1. Ja kerro miksi senkö vuoksi kun kerroin totuuden asiasta
      Katsoppa asiaa näin kun jotakin auto merkkiä on n 300 000 ja toista automerkkiä n 100 000 kumpiko noista olisi osallisena kolariin
      Eipä tarvitse asiaa paljon pohdiskella mutta viime kädessä aina kuljettajan väärät valinnat johtaa kolariin ei suinkaan auto itse olipa merkki mikä hyvänsä
      Mutta eipä Heikki näytä ymmärtävän asiaa että autojen lukumäärä on se jossa on kolari mahdollista suuremmalla auto määrällä
      Heikki vois kertoa mikä automerkki olisi itse aiheuttanut kolarin terv tepivaari

      1. Meilläkin on Volvo. Ollut se merkki käytössä yli 20 vuotta eri versioina. Kun huoltaa Volvon liikkeellä saa aina ilmaisen tiepalvelun vuodeksi, joskus sitä tarvinnut. Ei valittamista. Muutoin on ollut merkkejä kakkosautona laidasta laitaan. Parhaimpina ollut mm Renault Clio. Vähiten mitään vikoja ikinä.

  5. Näilläkin hoodeilla ajaa juuri näitä lippispäisiä poikia mustilla (BMW, MB, Tesla, Audi ja Volvo) autoillaan. Oma veikkaus on että velkaa on ja eletään sitä ”hurlum hei” elämää.

    Ei mikään ihme että nämä ”nuoret aikuiset” ei saa lasta eikä paskaakaan.

      1. Eihän sitä kukan ole kieltänytkän eikä tule kieltään mutta eipä näitä kolareita autot itse tee vaan se joa istuu ratin takana
        Mutta kun näitä eräitä autoja on nuorilla kuljettajilla aina se kuljettaja tekee ne valinnat eikä se auto voi yhtään mitään merkistä riippumatta terv tepivaari

  6. Volvo on meilläkin ja luultavasti tulee seuraavaksikin olemaan. Jos Heikki sille haluaa nauraa niin siitä vaan.

    1. Noin on volvo on turvallinen auto niiden kuskit on joskus väärässä paikassa töpeksimässä terv tepivaari

    2. Volvollahan meilläkin taas ajellaan, tosin käytettynä hankittu kun en kuulu noihin rahamiehiin. Kolmas Volvo järjestyksessä.

  7. Minäkin ajelen yhdellä suuremmista, vaikka ei ole noilla teidän listoillanne. Olen ajellut kymmeniä vuosia ja todennäköisesti ajelen edelleenkin.

  8. Noin on ja kuljettajan valinnat ne kolaritkin tekee ei automerkit terv tepivaari

  9. Olisikohan kyse myös siitä, ainakin jossain määrin, että ratsiat tehtiin tunturikeskuksissa. Tuskin monikaan lähtee etelästä kovin pienellä autolla liikkeelle.
    Nyt taas kun on hieman kookkaampi auto käytössä, jopa tämä Tammela – Jätkäsaari väli (125km suuntaansa), tuntuu mukavammalta ajella vähän tukevammalla autolla.
    2. autona Doblo ja nytkin Doblo, vähänkin pidemmälle taipaleelle hiukan työläs auto ajella; keveytensä puolesta.

  10. Tahallista väärinymmärrystä. Kukaan ei ole syyttänyt kokeneita kuskeja noiden automerkkien ratissa.
    Mutta on se niin pyhä lehmä että pienikin vihje siihen suuntaan saa näppylät iholle.
    Poliisin seurannasta raportoidut tulokset ja jatkuvat uutiset kertovat karua kieltä nuorten suosimista automerkeistä ja niiden osuudesta liikennerikkomuksiin ja vahinkoihin.

    1. Näinhän on ollut jo pitkään, yleinen merkki joka roikkuu takapuskuriassa on joku näistä kolmesta : ”BMW, MB ja Audi”. Nyt tämä lippispoika ilmiö saa minusta jo huvittavia piirteitä.

      1. Pitkän kokemuksen brand-asiantuntijana arvioin, että tämä ilmiö heittää varjon itse automerkeille, jopa kaikille muille omistajille, jossa nuorten suosimilla merkeillä torveilu tahraa itse teknisesti hyvien autojen maineen.
        Sillä voi olla vaikutusta myös yritysautokauppaan.

        Kysymys on, milloin tuo tahrattu maine vaikuttaa maahantuojan kassaan ?

        Se, mitä Suomessa tapahtuu noille merkeille, ei varmaan ole samaa Saksassa ja muissa maissa, mene ja tiedä ?

    2. Minulle auto ei ole, eikä koskaan ollutkaan ”pyhä lehmä”, minulle se on kulkuväline mutta melko luotettava sen kyllä tulee olla. No, kun vanhankin kulkimen huolloista huolehtii määräaikaisesti, toimiihan se, kulutusosia toki menee mutta niin menee kaikilla autoilla. Merkkihuollossa teetän kaikki remontit ja huollot ja niin olen aina tehnyt, toisaalta Mersuni kanssa en koskaan Vehoon turvautunut.
      Forssan Keskusautohalli (Volvo, Rellu ja romanian Rellu) on vuosikymmenten ajalta tullut tutuksi.

          1. Kyllä huomasin, enkä mitenkään ”näppylöitä” saanut. Jokainen ajaa sillä autolla, mikä hyvältä tuntuu. Ei siihen mitään sanomista mielestäni kovinkaan paljon muilla ole. Toisaalta keskustella aina voinee, ei tosin erityisen fiksua ole ainakaan kriittisesti toisen valintaa arvostella.

  11. Aivan varmaan on mukavampi ajella volvolla kun jollain pikku fiiatilla ennen kaikkea varmaan myös turvallisemmalla terv tepivaari

      1. Olipa autojen tekemistä kolareista onko sellasia tietääköhän poliisi eipä taida tietää terv tepivaari

  12. Olen aina tykästynyt tuommoisiin vähän noihin isompiin autoihin.
    Tiedän Heikki, että Sinulla oli Jeep Cherokee, uskomattoman hyvät huonojen kelien ominaisuudet. Vaan se oli minun koiravaljakkourani aikanaan melko hengetön veturi koiratreilerille.
    Kolmekin Chevyä (V-8), paras oli 4×4 V8 maasturi, joskus Ford Broncoakin suunnittelin.
    Aika kuluu ja tarpeet muuttuvat.
    Nyt riittää 2,4 ltr vapari/kaasu aivan hyvin. Ei muuten ole aivan niin ”juoppo” kuin bensiiniversio. On jo tilastoitu ajokustannuksia pitkänkin matkaa.

    1. Cherokee oli ns. välttämättömyys periferiassa. Olisi siihen kelvannut joku muukin oikea maasturi, mutta sattui olemaan juuri tuo saatavilla sopivasti.
      Täällä kaupungissskin olisi hyvä ns. aika korkealla istuttava automaatti menopeli, jossa on tilaa.
      Naapurin rouva yrittää minulle uudenveroista Dacia-automaattiaan halvalla ja tarpeettomana.
      Ei taida oikein tuo merkki antaa kuvaa luotettavuudesta ja onhan tuo merkkikin vähän ”semmoinen” ?

  13. Tuon Dacian suhteen; halvalla saa halpaa, ei laadukasta. Minä en usko tuohon Romanian Relluun, se lienee kaupunkimaasturia halajavien ns halpistuote; kannattaisiko ostaa ongelmia.
    Autokaupassa kysyn aina itseltäni, miksi tuo myy hyvän auton?

  14. Olin aika yllättynyt mitä maahantuoja käyttöautossa sanoi tuosta datsiasta ei oikein sopivaa omasta maahan tuonti autosta kuitenkaan terv tepivaari

  15. Nuo lippalakkipokien bemart jne. ovat pääasiassa käytettyjä tuontiautoja, joita autokauppiaat myyvät kuukausimaksuin. En tiedä, mitä ne ovat, mutta kuulemma 400-700 / kk.

    1. Siihen kun ynnätään kalliit vakuutukset kun on vielä rahoituksella niin huh, huh.

  16. On se vaan ihmeellistä, että tulojen suuruus vaikuttaa siihen, kuinka kallista ostaa.
    Pitäisiköhän tästäkin asiasta tehdä muutama uusi nollatutkimus…

    1. IS tutkimus on ihan virheellinen, persaukinenkin kunhan on jossain duunissa sekä mm opiskelijat voi ostaa luotolla autoja näistä eräistä firmoista…myyjälle on vain tärkeintä se kauppa vaikka ostaja joutuisi lopulta kuseen kk erineen…talo on tehnyt myyjille tavoitteet jotka ne tekee keinolla millä hyvänsä.

      Siinä on vaan sellainen huono juttu että tälläinen asiakas ei tule enää takaisin kun seuraavana sillä on luottotiedot menneet, toisaalta on vielä firmoja jotka itse rahoitaa korkealla korolla vielä näille luottotietonsa kadottaneille.

      Ehkäpä tässä oli yksi syy kun vaihdoin alaa, en kehtaa kusettaa ihmisiä. Sitä mainetta ei pois saa ikinä.

  17. Poikani kertoo useammallakin työkaverilla olevan uudenkarhea bemari tai audi. Ovat kuulemma persjuuriaan myöden veloissa.

  18. Näitäkin voi olla muutamalla tutulla on aika uusi bemu ja velkaa ei ole autosta centtiäkään mutta vanhemmat ovat kustantaneet auton lapselleen / lapsilleen
    Sitten on nuot jotka maksaa itsensä kipeeksi asunnosta ja autosta kun pitää olla merkkiä ja asunto keskeltä kaupunkia terv tepivaari

  19. Kukahan jaksaisi kaivaa tilaston, siitä kuinka moni uuden auton ostaja ostaa sen velaksi, tai työnantajan, tai jonkun muun rahoittaman maksamana. Onhan täällä näitä tilastonikkareita. Minä luulen, että se prosentti maksavista ostajista ei ole kovin suuri.

    1. Muistelen että tilastoitiin silloisessa duunissa rahoitusyhtiöden ja liikkeiden toimesta että noin 60% ostaa auton autokaupan rahoituksella, noin 30% ottaa lainan pankista ja noin 10% maksaa omalla rahalla.

      On voinut tilanne muuttua mutta näin muutama vuosi sitten. Lähes aina uuden auton ostaja otti rahoituksen liikkeeltä tai pankista, autohan toimii vakuutena kun sen liikkeestä ottaa ja silloin ei se korkeampi korkokaan kuluttajaa haittaa.

      1. Ei se paljon ole muuttunut pikku viilauksia on tullut joilla ei ole paljonkaan vaikutetta loppu tulemaan terv tepivaari

  20. No varmaan on pieni porukka toki niitäkin on jotka maksaa auton kokonaan n kuukauden kuluttua
    Sinä aikana tulee ilmi auton viat siksi itase olen maksanut n kuukaudnpäästä loppusumman
    Mutten ole velkaa sen pidempään pitänyt olen siis yksi joka maksaa auton noin yleensä myyn itse vanhan pois terv tepivaari

  21. Kun puhutaan nuorista ja kalliista merkkiautoista käytettyinäkin ja tuontitavarana, hinnat huitelevat siellä 25- 35 000 € miinus vaihtopeli velkoineen, puhutaan varnasti isosta rahoitusosuudesta pääosalla ostajista. Marko lienee lähinnä totuutta.

    1. Heikki, se menee vielä niin että niissä vaihtoon tulevissakin voi olla jäänösvelkaa niin paljon että vaidokin velat siirtyy seuraavaan rahoitukseen tai asiakas joutuu ottamaan vaikka ns ”vippivelkaa, mm Svea rahoituksesta” jotta se voi ottaa sen autorahoituksen vielä siihen päälle…eli ollaan velan kanssa naimisissa. Nuoret ei välitä siitä yhtään kunhan on vöyree auto ja lippis päässä.

  22. Tuo autoliikkeiden masinoima ”halpa” osamaksusopimus tulee muuten aivan helvetin kalliiksi pakollisine vakuutuksineen. Täälläkin joku väittää, että uuden hankkiminen tai yleensä auton hankkiminen on sijoitus. Väitän, että auton ostamiseen laitetut eurot ovat helevetin huono sijoitus.

    1. Auto on huono sijoitus, mutta se vaan on aika monelle pakollinen investointi.
      Moni kiittäisi, jos olisi se julkinen vaihtoehto, mutta pääosalla suomalaisista sellaista ei ole.

  23. Näihän se on. Itse olen hakenut, ilman sitä kuumetta mahdollisimman edullista autoa. Nyt alla on -03 sebring. Maksoin vuosi sitten autosta tonnin. Mittariin on reilun vuoden aikana tullut 50t km. Ja taas leima tul vuodeksi etiäpäini. Miinun mielestä hyvä sijoitus..

    1. Tuo on oikea hintaluokka 20-15 vuotiaan auton kohdalla eli tonni tai muutama tonnia, käyttöhyöty on enemmän kuin sen arvo. Ajaa asiansa, se riittää.

      1. Ihmettelenpähän vieläkin, että liki 20 vuotta käytettyjen autojen myyjänä ollut tai oleskellut; määrittelee auton arvon pelkän vuosiluvun mukaan.
        Volvon jopa 200-sarjan autoja myydään pitkälti yli 5000€:n hintaan ja huomattavasti ylikin.
        Eikö esim huoltohistoria, ajokilometrit, käyttövoimalähde, varustelutaso, yms muka vaikuta auton hintaan?

          1. Uusia Volvoja joita möin sekä BMW ja Renault eivät ole mitään käytettyjä, tottakai me käytetytkin myytiin.

            Kalle ei ymmärrä tästä yhtään mitään…eli se siitä väittelystä 😅

        1. Missähän hanttihommissa se Kalle on Ikänsä oleskellut…🤔😅🤦

  24. Nuo käytetyt amerikkalaistyypit automaatteineen ovat kovaa ja kestävää tavaraa huolimatta sähkö- ja öljynvuoto-ongelmistaan kampiakselin stefan päästä. Ja sijoituksena hyviä rankkaankin käyttöön.
    Samaa ovat Toyotat laajassa skaalassaan.

    … mutta kuka lippis-bemaripoika tällaiseen kehtaa istua ?

  25. Tuo Sebring on siinäkin suhteessa aika luotettava kulkine, ei ole valmistettu muualla kuin USA:ssa ja Meksikossa; siis ei missään Aasiassa, Kiinassa, tms.

  26. Kalle ja Marko, jos ei tämä teidän nahistelunne olisi niin huvittavan hauskaa, joutaisi taatusti pois. Jos ei tästä pahene, ettekä toisianne pahemmin loukkaa, niin ainakin minun puolestani saa olla.

  27. Kuten Pentti yllä.

    Vaan niinhän se on että autot herättävät tunteita. Joillekin ainakin. Minua ei hirveästi paljon vähempää voisi kiinnostaa muu kuin että volkkari toimii huomennakin.

    Niin ja toki se että se on punainen koska kaikki nyt tietävät että punaiset autot menevät lujempaa. Vain täysi idiootti/insinööri/turkulainen voisi väittää muuta.

  28. Normivuosina norjalaiset öljysheikit autourheilevat Lapissa premium-autoillaan, koska täällä on pienemmät rangaistukset ja vähemmän jyrkät tien penkat.

Kommentoi