Ehdotin 14 vuotta sitten Suomen rooliksi Afganistanissa

Koko artikkelini löytyy täältä.

Suomen rooli?

Esitän, että Suomi ottaa vastuulleen jonkun Afganistanin alueen kokonaisvaltaisen kehittämisen. Afganistan on jakautunut 34:n eri alueeseen.

Suomella olisi kyseisellä alueella oma vahva rauhanturvajoukko. Sen on oltava vähintään vahvennetun pataljoonan suuruinen taisteluosasto, jolla on ainakin raskas kranaatinheitinkomppania tukenaan (mielellään Patrian AMV-vaunut Nemo ja/tai Amos KRH-torneilla). Nykyinen meno, että vähäiset suomalaiset kriisinhallintajoukot ripotellaan ympäri maapalloa pieninä sirpaleina on lopetettava ja keskitettävä yhteen operaatioon niin paljon resursseja että siellä todella saadaan positiivisia tuloksia.

Kun kirjoitin sanan kokonaisvaltaisen, niin se tarkoittaa, että rauhanturvajoukkojen lisäksi Suomen on mielestäni lähetettävä Afganistaniin sille samalle alueelle siviiliasiantuntijoita:

  • oikeuslaitoksesta neuvomaan tuomioistuinten toimintaa
  • rajavartiolaitoksesta kouluttamaan rajavartioita
  • vankeinhoitolaitoksesta neuvomaan vankiloiden rakentamista ja toimintaa
  • poliiseja neuvomaan miten poliisien tulee toimia rikostutkinnassa, järjestyksenpidossa, …
  • terveydenhoitoalan ammattilaisia auttamaan sikäläisiin sairaaloihin, puhumattakaan sairaaloiden rakentamisesta, …
  • sosiaalialan ammattilaisia
  • opetusalan ammattilasia eri tasoilta alakoulusta yliopistoon
  • rakennusalan ammattilaisia (arkkitehtejä, kaavoittajia, rakennusinsinöörejä, rakennusmestareita, …)
  • jne.

Infrastruktuuria on rakennettava alusta alkaen. Tarvitaan sähkövoimalaitoksia, vedenpuhdistamoja, vesijohtoverkkoja, viemäröintiä, jätevedenpuhdistusta, maanteitä, … Mutta ei niin, että ulkomaiset spesialistit tulevat ja rakentavat kaiken – vaan siten, että paikalliset rakentavat itse (saavat neuvoja – kannattaa käyttää ”oppisopimuskoulutusta” ja materiaalista apua).

Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että Suomen kehitysapumäärärahojakin on kohdennettava, eikä ripoteltava sinne sun tänne.

Lisäksi Suomen on hankittava tähän projektiinsa rahaa EU:lta, YK:lta, Maailmanpankilta, jne.

7 vastausta artikkeliin “Ehdotin 14 vuotta sitten Suomen rooliksi Afganistanissa”

  1. Suomi pumppasi miljardi euroa Afganistaniin … Lopputulema on käpälämäessä takaisin kotiin.

    Oma mielipide on ettei vastaaviin maihin kannata jatkossa mennä jos aikajänne ei ole tiedossa/ operaation hyödyt.

    Eiköhän meillä omassakin maassa ole puolustamista kun Venäjä jälleen hyökkää tänne. Eli kehitetään omia joukkoja ja kalustoa tulevan varalle.

    Jos Suomi olisi NATO maa olisi luontevaa olla mukana kansainvälisissä tehtävissä, nyt olemme ”lainaporukkaa” joilla ei ole merkittävää roolia operaatioissa. Noh, tästä aiheesta saa kilometrin mittaisen blogin…

  2. Sen vanhan kirjoitukseni ydin oli, että KUN Suomi joka tapauksessa osallistuu rauhanturvaamiseen, kriisinhallintaan, kehitysapuun, jne. niin se pitäisi tehdä keskitetysti ja kokonaisvaltaisesti yhteen paikkaan, eikä ripotella vähäisiä resursseja ympäri maapalloa. Siloin olisi mahdollisuus saavuttaa pitkäaikaisia tuloksia – ripottelemalla resurssit menevät hukkaan.

    1. Tälläkin Suomi on mukana mm Malin operaatiossa, tiedän siitä sen verran että menee aika ja tarkoitus sielläkin ihan hukkaan, kerron siitä toiste. Mutta kun rauhanturvaajiamme ripotellaan sinne tänne niin ollaan vähän niinkuin joka paikassa? Hyödyt / tehtävä ? Ne valuu sinne ”hiekkaan”.

      Ruotsi on ajanut jo oman maanpuolustuksen (maavoimat) niin surkeaan tilaan keskittyen ulkomailla tapahtuviin kriiseihin, aikaa, vaivaa ja rahaa ei minnekään. Ei samaa hyötyä ja organisaatiota takana kuten NATO mailla…sama ongelma koskee Suomea.

  3. Taas kerran voivat kaikki huomata, millaisia korkeatasoisia voimavaroja meillä on julkisen ”katon” alla, nyt puolustusvoimien huipputasoiset erikoisyksiköt ml. ammatti- ja varusmiesarmeija reserveineen.

    Aikaisemmin huomattiin, mihin terveydenhuolto koronassa pystyy ja siihenkin liittyi julkishallinnon laajat voimavarat valvontoineen ja rajoituksineen. Nyt viimeksi organisoidut rokotukset.

    Ja niiden takana vastuuntuntoinen poliittinen järjestelmä johtoineen, joka saa asiat aikaiseksi.

    Sopisi olla ylpeä edes joskus !

    1. Kukaan ei sano että joukkomme ovat huonot, minusta Suomen pitäisi liittyä NATO jäseniksi ja näin olisimme sisällä näissä operaatiossa ja se olisi minun mielestä fiksumpaa. On muitakin mielipiteitä, tämä on minun mielipide.

  4. No nyt osallistumme tuomalla tänne pikku ryhmän valittuja ja voimme taputtaa rintoihimme?
    – Joskus oli laskelmaa paljoko per hlö kustantaa ylläpidettynä ynnä kotoutuskoulutettuna?
    – Niin ja jos joukossa onkin ääriainesta?
    – Se pikkuryhmä ei sitten korjaa itse asiaa.

Vastaa käyttäjälle niilo mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *