Ei niin kesäinen salaatti mutta maukas.

Eilen laittelin vähän erilaista salaattia. Hapankaalia, johon sekoittelin pieneksi kuutioitua venäläistä suolakurkkua, pari ruokalusikallista ananasmehua ja raastettua tuoretta palsternakkaa. Maukasta tuli. Palsternakkahan on varsinainen terveysjuures.

Hapankaalihan mielletään yleisesti venäläisperäiseksi mutta ilmeisesti on yhtä paljon saksalaisperäinen. Sauerkraut ja bratwurst; nam.

Palsternakka on porkkanan sukulainen ja hapankaalissahan on tietenkin porkkanaa, siivutettua porkkanaa.

Olen monasti ihmetellyt kun kaupoissa ja toreilla myydään jo tähän aikaan hailakanvärisiä mauttomia porkkanoita, muka uutta satoa ja kallista. Porkkanan satokausihan on vasta vähän ennen ensimmäisiä pakkasia, jolloin porkkana on maukkaimmillaan.

10 vastausta artikkeliin “Ei niin kesäinen salaatti mutta maukas.”

  1. Hapankaali liiankin usein mielletään vain venäläiseksi vaikka siinä on Saksalaisuutta saman verran kun Venäläistäkin
    Ja braatvurstin kyljessä ernomaista syötävää itse tulee tehtyä tuota vähän liiankin usen
    Noita porkkanoita en vielä edes katsele kun Tammelatorilla käyn vähintään kerran viikossa terv tepivaari

  2. Nuo varhaisporkkanat nyt eivät mitään oikeita porkkanoita ole. Porkkanan maku kehittyy vasta syyskesällä ja sitten se kestää varastointia 1-2 asteessa ja valolta suojassa runsaan puolisen vuotta.

  3. Noinhan se on senpä vuoksi en niitä edes katsele osto mielessäni terv tepivaari

    1. Kesäkurpitsa on paljon valmistusmahdollisuuksia antava kasvis mm täytettynä. Kurkumaa käytän paljon kesäkurpitsan ja kukkakaalin kera.
      Tiesitkös Heikki, että kesäkurpitsan kukat ovat oiva salaatin lisä.

  4. Nauris on halpa juures, alle 2€/kg; meillä on vuosia kasvanut kaskinaurista laatikoissa, se vasta maukas on. Meillä on tuota idän punaista kaskinaurista.

  5. Se täytetty kesäkurpitsa:
    Halkaistu isohko kesäkurpitsa. Koversin siemenkodan pois ja murskasin öljyn ja sipulin kanssa kattilaan. Pieni kuhautu liiat nesteet pois.
    Rasvatonta Laatulihan jauhelihaa 300 gr paistinpannulla, omien murskattujen valkosipulien kynsien kanssa, pippuria ja suolaa. Täytteet sekaisin ja peperonia ja inkivääriä jatkeeksi. Mössöön sinappia ja tomaattimursketta nimeksi.
    Täytin puolikkaan reilusti kukkupäällisiksi. Päällimmäiseksi emmental juustoraastetta ja tomaatin viipaleita.
    Voideltuun lasivuokaan ja uuniin 200 C / 30 min. ja vielä 15 min 150 C.

  6. Munakoison voi myöskin valmistaa halkaistuna; täytteet lähes vapaavalintaisia, maustamiseen käytän yleensä öljyssä lämmitettyä kurkumaa. Usein täytän katkaravuilla, sienillä (omia poimittuja), ohrasuurimoilla jne. Päälystän smetanalla paahtamisen jälkeen.

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *