Koronarokotus.

Kyllä kaikkea kitistään, mikään yhteiskunnan järjestelmä joidenkin mukaan ei toimi edes tyydyttävästi. Hallitus mokaa jatkuvasti jne. Mikään ei joidenkin mukaan ole heidän mieleisessään mallissa.

Soitin Hykyyn koronarokotuksesta aamusella. Klo 12.30 minulle löytyi rokotusaika 18.3. to 09.50.

On tässä ihan pakko sanoa, että kyllä ainakin terveydenhuolto meillä toimii. En osaa kritisoida.

13 vastausta artikkeliin “Koronarokotus.”

  1. Toimii vähän ehkä paikkakuntakohtaisesti, Emäntä riskiryhmä1 ja 73v soitteli viikolla eikä saanut edes arvausta koska rokotus mahdollisesti annetaan.

    1. No en epäile että täälläkään pihtaavat jos rokotetta saavat. Ehkä lähettelevät pääkallopaikalta eri tahtiin eri kuntiin.

  2. Ei täälläkään rokotella, ainostaan yli 80 vuotiaita. Sanotaan Pirkanmaalla, että ihan turha soitella, edes puhelimella, kyllä sitten kerrotaan kun jotain muuta tapahtuu. Kai niitä sputnikeita vaan odotellaan ja mkäs siinä.

  3. Yli 70 ja alle 75 saa olla vaikka mikä riskiryhmä, niin ei tule rokotetta ennenkuin kuukauden tai kahden päästä – aikaisintaan.
    Tanska laajensi jo Astran kaikille yli 18 vuotiaille ja Saksa on tekemässä samaa, mutta meilllä ilmeisesti odotellaan vielä pari kuukautta ennenkuin asiaa aletaan edes miettiä…

  4. No, sitten tänään tuttavamme terveydenhoitaja soitteli minulle, perhetuttava kun on, miten kannattaisi pukeutua, että rokotus sujuisi nopeasti.
    Juttelimme sitten kaikenlaista ja tuli maininneeksi, että Forssan seudulla ei montaakaan alle 65-vuotiasta ole vielä rokotettu. Sanoi, että nämä alle 65-vuotiaat ovat monisairaita ja kaikkia ei edes uskalla rokottaa.
    Vaimo sai rokotteen ja ei minkäänlaisia oireita; saas sitten nähdä minulla.
    Se tuo paikallinen ikäraja, (lienee nyt valtakunnallinenkin), yli 75-vuotiaat tuli kuin puskista mutta rokotusajan sain.

  5. Suomessa rokotettuja koko väestöstä eiliseen mennessä 8,5 %; mallimaana joku piti Israelia, lähes koko väestö rokotettu.
    Kuitenkin; Israelissa tartuntoja eiliseen mennessä 799 721,
    Suomessa samoin eiliseen mennessä tartuntoja 61 552. Melkoinen ero mallimaahan.

  6. Kovinhan tuo on vaikeata arvioida Suomi vs Israel. En ihan Israelin malliksi sanoisi; palestiinalaisia rokotellaan vain hieman, siinä se ongelma ehkä piileekin; vaikea sanoa.

    1. Tarkoitin Kalle ihan ilman palestiinalaisongelmaa sitä että nähdään onko ja mikä on hyöty siitä että mahdollisimman ripeästi mahdollisimman moni rokotetaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *