Rantakalaa.

Tänään tuli tehtyä rantakalaa, ken sitten tietääkään mikä ruoka se lieneekään?

Koetin pysytellä mahdollisimman lähellä alkuperäistä rantakalaa; siispä valurautapataan voita, sen päälle sipulirenkaita, puhkottuja muikkuja. Maustoin muikut  suolalla ja mustapippurilla ( ikivanhoja mausteita), vettä sen verran, että muikut yms eivät ihan peittyneet. Muikkujen päälle savustettua silavaa ja viimeiseksi ruisleipäkuutioita ja kansi kiinni, haudutusta runsaan tunnin.

Lopputulos oli mielestämme aivan erinomainen.

Rantakalaan jos lisätään perunoita, tulee kalakeitto.

Raaka-aineista; kala, suola, mustapippuri ja savusilava; ikivanhoja raaka-aineita.

Ihan ehdolla välttelin esim tuoreyrttejä yms.  Halusin tehdä kuten olettaisin, nuottamiehet aikoinaan omaksi ruuakseen.

Lopputulos oli mielestäni uskomattoman maukas.

6 vastausta artikkeliin “Rantakalaa.”

  1. Kyllä tuo varmasti melko lähellä sitä alkuperäistä rantakalaa on, mutta toisaalta on rantakallasakin alunperin ollut alueellisia eroja ja senhän nyt on helppo ymmärtää.

    Rymättylässä olen kaverin luona joskus syönyt meriveteen silakasta tehtyä rantakalaa, eikä ollenkaan hullumpaa ollut sekään.

  2. Oikeassa olet Mika, ei rantakala mikään savolaisten yksinoikeus ole; Kustavissa tehtiin ns reseptini mukaista rantakalaa mutta meriveteen.

  3. Meillä oli niin kuin Niilollakin rantakivillä pikkuinen valurautapata nuotiolla. Sinne pantiin reilusti perattuja särkiä ja ahvenia sekä voita. Kermaa, vettä, suolaa, pippureita, tilliä ja ruohosipulia ja perunan linttejä.

  4. Olen koettanut aina pitää erillään kalakeiton ja aidon rantakalan. Rantakalaa muuten tehdään talvellakin, nuottamiesten perusateria, sipulit, suolat, pippurit, ruisleipä ja savuläskit kulkevat mukana, oli kesä taikka talvi, kalaa tietenkin nuottamiehellä riitti. Tärkeätä rantakalan valmistuksessa on ainesten lisäämisjärjestys; voi padan pohjalle, sipulirenkaat ja kun sipuli alkaa kuullottua, lisätään kalat, päälle savuläski ja ruisleipäkuutiot, vettä lisätään sen verran, että kalat eivät peity. Tämän jälkeen annetaan hautua sekoittamatta.
    Kalakeitto meillä tehdään aina karjalaisittain; kala suolistetaan, ei suomusteta, perunoita, porkkanaa, palsternakkaa, sipulirenkaita, suolaa ja pippuria, vettä siten, että ainekset peittyvät ja rautapadassa haudutetaan puolisen tuntia. Sitten kalat liemen pinnalle, kalojen päälle hieman suolaa, pari ruisleivän siivua, haudutellaan puolisen tuntia lisää ja kalat nostetaan kokonaisina lautaselle. Keittoon lisätään Mustaa Koskenlaskijaa tuuman paksu siivu, annetaan hautua vielä padassa. Kalat perataan, ruodot erikseen ja lisätään kalan päälle keitto, lisätään ruohosipulisilppu. Valmista nautittavaksi.

  5. Onhan noilla aika suuri ero saaristolaiskeitto ja rantakala on vaan niin ettei nykyihminen erota oikeasti niitä toisistaan vaikka aivan eri juttuja ovatkin terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *