Varsin moni lienee huomannut uuden auton ostettuaan. Vararengas: varsin usein artikkelikuvan näköinen ”viritelmä”.
Itseasiassa auton ensiapuvarustus rengasrikkoon; minikompressori, ruuvattava vetokoukku, pari sulaketta ja ristipää/talttapääruuvari.
Ei muuten mikään kovin uusi asia.
Vaimo kiikutti eilen sisälle ja kysäisi, mikä tämä on? Kerroin, vaimo ihmetteli; mitenkäs tämä sitten asennetaan?
Minäpä kerroin, saatesanoilla, älä edes yritä.
V 95-mallisessa Volvossanikaan; 14tn kuormuri, ei vararengasta, eikä sen paikkaakaan ollut, oli vain jumalattoman iso rengasvaahtopullo, vaan ei kompressoria. Sittemmin oli kun teetin ilmasäiliöön sopivan jatkoletkun (6m) ja nyt sitten oli kompressorikin.
Kehitys kulkee; vai kulkeeko?
Paras apu rengasrikkoon on puhelin.
Toiseksi paras, että on oma luotettava tunkki ja pieni säädettävä teräspukki mukana. CRC-purkki. Etukäteen sovitettu momenttiavain. Vedenkestävä pehmikkeellinen alusta itselle.
ps. tunkille luotettavan ja turvallisen paikan löytämien onkin sitten eri juttu.
Citikassa on tunkki mukana.
Varsin tärkeä laite lienee myöskin tuo hinauskoukku. Esim Fiatissa hienosti piilotettu.
Tuolla rengasspreyllä olen ajanut kilometrin jos toisenkin; niin mönkijällä kuin autollakin.
Tuo tunkki, hyödyllinen väline kuin onkin mutta vilkkaassa liikenteessä aivan hyödytön.
Mistä kukin pitää, minusta tuo rengassprey ja kompura; ihan toimiva ratkaisu, matka jatkuu, vaikkakin rauhallisemmalla nopeudella (toivottavasti).
En minäkään ala autonrenkaan kanssa pelleilemään teillä. Korkeitaan tuo spray ajaa asian, jota ei ole mukana tietenkään.
Puhelin on paras apu ja ns. ”hinausvakuutus”.
Paljon liikkuneena, olen oppinut luottamaan ns ensiapuvarusteihin ja en koskaan ole matkaani joutunut keskeyttämään esim hinausauton kyydissä.
Minäkin olen ajanut paljon, erittäin paljon. Koskaan ei ole rengas hajonnut kesken matkan, tietysti sitten huomenna. Tuulilasi on hajonnut pari kertaa, peura on tullut kylkeen pari kertaa. Tulipa auto kerran kolmion takaa kylkeen ja kerran ajettiin persiiseen , kummallakin kerralla auto romuksi.
Pari kertaa on auto sammunut kesken matkan, kerran korjasin piikkilangalla, kerran vaihdoin kaasuttimen.
Monta kertaa tullut kolaripaikalle ensimmäisenä ja joutunut järjestelemään liikennettä.
Muistaakseni pari kertaa ansainnut sakon ylinopeudesta ja kerran turvavöiden käyttämättömyydesta ja kerran ylikuormasta henkilöautolla.
Kerran olin vähällä saada sakon 25 markkaa, mutta kun eivät Ratakadulla pystyneet kertomaan syytä, en maksanut sitä.
Jotakin saattoi vielä jäädä.
”Vanhaan aikaan” montakin kertaa rengas tyhjeni matkalla, jolloin vararengas piti olla aina iskussa ja vehkeet valmiina.
Erilaisia matkan pysäyttäjiä on ollut ties mitä koti- ja ulkomailla ajaessani. Siihen eivät palstamillit riitä.
Sakkojakin on tullut yleensä lievistä ylinopeuksista. Kerran kokeilin uutta työsuhde Bemaria Lahden moottoritiellä, miten se kiihtyy ja kulkee. Satuin juuri yhdellä pätkällä kiihdyttämään 170 km/h siviilipoliisin auton ohi. Sakkohan siitä tuli mutta, kun kerroin miksi ja mitä oma mittari näytti, he kirjoittivat sakon kilometrin keskinopeuden mukaan 20 km/h yli ylityksestä 120 km/h rajoitusalueella. Olipa herrasmiespoliiseja.
Eipä ole varapyörää joten vaahtoa ja akkukompura.