Yhdet housut ja kaksi vaikutusta.

Olen tainnut joskus kertoillakkin kun tuo vasen polveni (nivellrikko) ei oikein tykkää näistä kylmänpuoleisista keleistä.

Minä kun käytän läpi vuoden tuollaisia Dimexin haalareita ja ohuita jos kuitenkin pitkiä kalsareita,  tahtoo tuo polvi vihoitella.

Pari päivää sitten vaimoni toi tuommoiset, ennen sanottiin välihousut, ei nyt kuitenkaan mitkään ”raappahousut”, ja alkoivat tuntumaan hyvältä.

Toinen merkittävä etu tuli kun tuo Pikkumirrimme osoittaa suosiotaan kiipeämällä säärtäni pitkin ja raapimalla. Enää eivät pikkuiset suosionosoittavat kynnet pureudukkaan nahkaani asti; siis Pikkumirri saa raapia vapaasti ilman minulle koituvia ongelmia.

Yhdet housut; kaksi hyötyä.

8 vastausta artikkeliin “Yhdet housut ja kaksi vaikutusta.”

  1. Itse pistin jotkut ”liekö ostettu ennen vai jälkeen muurin murtumisen” toppahousut jalkaan eilen lenkille. Normaalisti käytän perussiistejä suoria housuja mutta halusin kävellä pidempään joten piti keksiä muuta. Ihan mainio idea oli, vielä jos jaksaisi paikata toisen taskun ehjäksi. Ehkä sitten ensi talveksi…

    1. Siihen aikaan kun noita rekikoirahommia tein, useaakin lämpöaluskerrastoa tuli kokeiltua, vaan eivät oikein toimineet. Kun tuli enemmän aherrettua, tuli hiki ja sitten jokainen kaiketi ehkä jopa kokemuksesta tietää, mitä sitten seurasi.
      Yhden aika hyvän metsurin alusasun löysin ja se lähes toimi.

  2. Ehkä yksi hyvä vaihtoehto on leikata vanhoista pitkähköistä villasukista terät pois ja pujottaa loppu sääryksestä polvien päälle. Vaatii luistamattomat pitkä puuvillakalsarit alle. Kannattaa kokeilla- ei maksa mitään.

    1. … vielä kun kissan mainitsit.

      Anoppi oli neulonut aikanaan appiukolle kissannahkaliivit, jossa oli silkkikankainen vuori liukkauden vuoksi. Liivit auttoivat reumaattisiin särkyihin. Ne jäivät meille perinnöksi ja täytyy todeta, että jotain erityistä niissä on, kun päälleen vetää.

      .. älä kuitenkaan mirriä…

  3. Minä tässä olen mietiskellyt; pitäisiköhän jatkossa puhua Mirristä. Vanha Mirri kun on ollut kuvioista poissa yli kuukauden; on ollut ennenkin.
    Kuitenkin vastedes Mirri ja jos vanha Mirri ilmaantuu, sitten vanha Mirri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *