Puhutaan hetki demokratiasta

Meillä valtamedia puhuu joka päivä demokratiasta ja USA oikein painokkaasti.

Demokratia alunperin tulee Kreikasta ja tarkoittaa kansan valtaa.

Demokratia tulee sanoista demos (tavallinen kansa) ja kratos (valta, hallita).

Mutta mitä se tarkoittaa tänään, kapitalismissa?

Minusta sitä, että monesti järjestetään vaalit 4 vuoden välein, kansa saa valita kuka milloinkin pääsee lyömään ja lujaa, tavallista kansaa, jota on suurin osa, aina.

Emme voi puhua kuin porvarillisesta demokratiasta. Porvarien tarkoittamasta demokratiasta.

Todellinen valta jaetaan suurien puolueiden kesken, niiden, jotka voivat suurella rahalla valita heille mieluisat ehdokkaat.

Toki, jotta voidaan puhua demokratiasta kapitalismissa, on päästettävä, ainakin jollain tavalla myös työväen puolueet vaaleihin mukaan.

Tosin USAssa ei voida puhua siitäkään. Siellä on käytännössä kaksi puoluejärjestelmä, joita ei erota toisistaan kuin…rautakangella. Painopisteet samoista asioista ei vielä ole erimielisyyksiä.

Niin, puhun porvarillisesta demokratiasta, jossa vaaleilla valitaan edustajat potkimaan tavallista kansaa seuraavat 4 vuotta.

Meillä kuntavaalit ovat ovella. 18.4 2021 on vaalipäivä. Edellisissä kuntavaaleissa 2017 jätti äänestämättä noin 40% kansasta.

Suurin osa se potkituin kansan osa, jota ei enää kiinnosta porvarillinen demokratia.

Viime vaalien trendi on ollut, että puolueiden ulkopuolisia liikkeitä on alkanut osallistua vaaleihin.

Se on tehty vaikeaksi osallistua. Tampereella pitää kerätä valitsijayhdistys, 10 nimeä per ehdokas

Melko helposti nimiä saa kerätyksi.

Ehdokkaiden mukaan saanti onkin jo vaikeampi juttu.

Siltikin, vaikka leimautumisen pelkoa ei ole, leimautua johonkin puolueeseen tai suuntaan.

Tampereella on ollut viime vaaleissa kaksi sitoutumatonta ryhmää: TaPu ja VaTa.

On ollut lähellä näissä vaaleissa tämän porukan löydettyä toisensa, saada todellinen jytky.

Mutta TaPun sisällä eräät suhmurit hajottivat koko Tapun, kolmeen eri ryhmään.

VaTa: sta Raevaara lähti.

Yhteinen nimittäjä on Persut, joihin osa lähti.

Ketä ja mitä taustalla on ollut asialla?

Selvää on kuitenkin se, että tämä näyttäisi olleen tehdyn tarkoitushakuisesti, ettei puolueista sitoutumattomat ja riippumattomat voimat alkaisi sotkea poliittisten puolueiden selviä kuvioita.

Periksi ei anneta, ainakin VaTa lähtee vaaleihin. Tamperelaisen tavallisen ihmisen puolesta.

Asukkaiden, joiden puolesta ei takkia käännetä, eikä rahalla osteta.

Vaikka siis demokratia onkin porvarillista demokratiaa, osallistumme Suomen kansan puolesta rakennustyöhön.

Lähde mukaan!

Suurella rakkaudella. Tampereen asukkaiden puolesta.

17 vastausta artikkeliin “Puhutaan hetki demokratiasta”

  1. Ilmeisesti Huhtala kannatat sitä itäistä ”demokratiaa”, missä yhden puolueen eliitti määräsi, ketä eliitin nimittämää ehdokasta pitää äänestää.
    Sitähän tuo sosialistinen ”demokratia” edelleenkin on kaikissa ”sosialistisissa” eli vähemmistödiktatuurimaissa.

  2. Perussuomalaisten poliittista toimintaa ohjaa vain kansalaisilta saatu mandaatti ja perussuomalaisten päätöksiä ei sanele ulkoparlamenttaariset korporaatiot eikä hyvä veli eikä toverikerhot.
    Ja rahoitus tulee näkyvästi ja yksinomaan puoluetuen kautta, joten siltäkin osin perussuomalaisten toiminta on demokraattisesti läpinäkyvää ja korruptoituneet vaaliorganisaatiot ja harmaalla alueella toimivat lobbarit toimivat vain niissä puolueissa, jotka heidän laulujaan ovat valmiita laulamaan.

  3. Juhak: ei, arvasit väärin. Olen jo monta vuotta sitten kirjoittanut tästä asiasta.

  4. Arvi: tuo on ihanne malli, joka ei pidä kyllä paikkaansa. Vaikka Persuissa demokratia toteutuu paremmin kuin monessa muussa puolueessa, on se takinkääntö käynyt. Lupaukset eivät toteudu, vaan ne pyörretään. Jopa täysin. Raha ratkaisee Persuissakin.
    Tutukimusten mukaan Peruissa on varsin hyvätuloisia. Usein yrittäjiä.
    Siinä ei ole mitään pahaa.
    Yksinyrittäjät ja pienyrittäjät ovat maamme suola ja mauste.
    He pyörittävät paikallista taloutta niin hyvinä kuin huonoina aikoina.

    1. Markku,- perussuomalaisista takinkääntäjät lähtivät Soinin johdolla käpykaartiin ja mainitsehan nyt jokin takinkääntö joka on Halla-ahon aikana eduskunnassa tehty..

  5. juhak.: vielä pari sanaa. Neil Hardwick sanoi taannoin haastattelussaan, että meidän pitää päästä kapitalismista, muuten se tappaa meitin. Vapaasti muistelen ja kirjoitin.
    Kyllä, meidän pitää päästä kapitalismista.
    juhak, ei ole vaihtoehtoja.
    Sinä pistätä sanat suuhuni, ja sanot, että Neuvostoliitto malli.
    En ole niin sanonut, mutta kyllä, olen kirjoittanut muistojani Neuvostoliitossa asuessani.
    Juhak. sinä varmaan olet myös asunut Neuvostoliitossa, kun siitä tiedät niin paljon. Varmaan enemmän kuin minä olen siellä asunut.
    Kerron Neuvostoliitossa siitä mitä näin ja koin siellä asuessani.
    Hyvää ja huonoa.
    kerro sinäkin juhak. mitä siellä ollessasi ja asuessasi näit ja koit.
    Luen ne ehdottomasti.

  6. Mikään puolue ei aja demokratiaa. Se ajaa vain omaa vallanhimoaan kaukana demokratiasta. Sen sanoo jo ilmaisu, puolue = puolueellista. Mutta se puhuu, että on demokraattista haluta äänensä kuuluviin niin kuin muutkin puolueelliset ja hamuta sitä kautta muka demokraattista valtaa epädemokratiaan.

    Yrityksetkin ovat epädemokraattisia, koska ne ajavat vain ja yksinomaan omistajansa intressiä.
    Uskontokunnat, yhdenasianliikkeet sisäisestikin ovat epädemokraattisia.

    Demokratia toimii vain kaikissa puolueista riippumattomissa toiminnoissa kuten esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöt SPR ja ns. Hurstit. Ehkä omakotiyhdistys on hyvä esimerkki myös jonkin asteisesta demokratiasta.

  7. Hyvä vitja. En uskalla lähteä pilaamaan.

    Puoluevaihtoihin suhtaudun suopeasti. Ja perussuomalaisuuskin elää puoluevaihdoista. Suomalaisuuden jatkumista kannattavat tulevat perussuomalaisiin.

    Sallin poistumisen perussuomalaisista muihin suuntiin, jos puolueen linja ei miellytä.

    Liikkuvien liiton vaihtoa arvostelen motiivien perusteella, ovatko vaihdot motiiveiltaan hyväksyttävät vaiko eivät.

    Vaikka jaoin perussuomalaisen Sakari Puiston vaalimainoksia, niin jaoin samalla myös VaTa:n Raevaaran mainoksia.

    Minä ja Raevaara olemme molemmat olleet myös Väyrysen kannattajia. Ehkäpä meillä on siis yhteisiä arvoja, joita VaTa, PS ja Väyrynen ovat ajaneet.

  8. Minä itse olin ja olen Väyrysen kannattaja ja kannalla. Kuntavaalita ovat vaikeammat.

  9. USA:ssa on mahdollista vääreentää koko maan vaalitulos. Siinä mielessä ollaan kaukana demokratiasta. USA:ssa on myös kaikki mahdollista.

    Suomessa on toki paljon ihmisiä jotka äänestää Sdp:tä ja mietin vain että miksi.

    1. Jaa, että miksi äänestävät demareita?
      Kai he uskovat demareiden tapaan, että
      naiset ovat naisoletettuja
      miehet ovat miesoletettuja
      äidit ovat äitioletettuja
      isät ovat isäoletettuja
      mummot ovat mummo-oletettuja
      vaarit ovat vaarioletettuja
      sisaret ovat sisaroletettuja
      veljet ovat velioletettuja
      tädit, enot ja sedät ovat täti-, eno- ja setäoletettuja

      Raskaana olevaa naista ei saa olettaa äidiksi, mutta kuka tahansa mies voidaan olettaa isäksi.

      Kulttuurimarxismin tarkoituksena on heikentää perheen merkitystä ja yhdistää yksilöt tiiviimmin poliittiseen johtoon.
      Eikös tällainen pyrkimys ollut vallalla jo antiikin Spartassa?

      Minun kannattaa tarkistaa tilanne, jos vielä harkitsen palaamista demarien äänestäjäksi.

      Toistaiseksi demarit joutavat pitämään meikäläistä natsioletettuna.

  10. John: varsin moni äänestää kokoomusta, mietin miksi. Varsin moni äänestä keskustaa, mietin miksi? Molemmat porvaripuolueita. Moni äänestää persuja, mietin miksi…

  11. Eiköhän toi jonkin sortin demokratia toimi kun on niiku useampia puolueita eikä esim. 2 USAn malliin.

    1. Jep, maa jossa on 2 puoluetta, ei mielestäni ole demokraattinen, mikä estää useamman puolueen olemassaolon…?

  12. En näitä Tampereen riippumattomia ryhmiä tunne, mutta Markku, olet tosi tärkeän asian parissa. Instituutiodemokratia tässä maassa madaltaa kynnystä suurille ja nostaa koko ajan kynnystä pienille. Demokratian haastaminen ruohonjuuritasolta – monen mielestä demokratian ydin – on tehty yhä vaikeammaksi. Turhaan. Se on ongelma.

    Ja Markon kysymykseen USA:sta (oletan) on itse asiassa pitkälti samanlainen vastaus. USA:ssa nämä kaksi ovat vuosisatoja rakentaneet puitteita, jotka de facto tekevät haastamisen valtakunnan tasolla mahdottomaksi.

  13. Miten toimii demokratia niissä puolueissa, jotka pormestarisopimuksessa päättivät neljän vuoden linjauksista. Persut ovat siitä näin vaalien edellä liuenneet, miten käynee vaa
    lien jälkeen.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *