Tiedä ja tule huijatuksi

Telkussa pyörii ”Tiedä ja voita”. Iisejä kysymyksiä, mutta sisältänee konkeloita. Pari kertaa olen yrittänyt, mutta yhteys on katkennut heti alkuunsa.
Tänäänkin oli luvassa tonni tehtävässä, jossa oli kuva, jossa oli 200 ratsukkoa, joista piti valita yksi poikkeava. F16:sta puuttui apina selästä. Löytyi puolessa minuutissa. Mutta vetkuteltiin ja vetkuteltiin.
Sanatehtävissä löytyy ennen loppua aina puoli tusinaa käypää vaihtoehtoa. Mutta vatkataan ja vatkataan kymmeniä minuutteja, vaikka tietäjiä lienee tuhansittain.

2 vastausta artikkeliin “Tiedä ja tule huijatuksi”

  1. Telkkariohjelmat ovat menneet kummalliseksi niin. että päänäyttelijöinä on suuri katseleva yleisö. Toinen toistaan ihmeellisempää alastomana esiintyjää ja selviytyjää on joka kanavalla. Saahan siinä yhtiöt halpaa esiintyjää samalla ja kukin oman tyydytyksensä nautinnoksi.

  2. Murhafilmeillä voinee sukkuloida puolet päivästä.
    Jenkit ei osaa tehdä filmiä ilman ammuskelua ja autolla kaahaamista. Niitä kai saa halvalla, koska niin paljon esitetään.

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *