Elintasosurffari käsitelty

”Keskustan eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Juha Pylväs pahoittelee Facebook-päivityksessään sanavalintaansa puheessa, jonka piti eilen puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.”( IS)

Eli tämä elintasosurffari case…todellisuus jatkuu taas näin:

(Kuva: Twitter, julkinen)

Eli kuvan tekstit taitaa olla jatko ”totuus”. Eilen hänen surffaripuheet taputeltiin jo hiekkalaatikolla…

20 vastausta artikkeliin “Elintasosurffari käsitelty”

    1. Taitaa olla Heikin puolue tuo Keskusta…siellä ne pahimmat rasistit lie…?

  1. Li Anderssonnin aivoitusten sisään on vaikea päästä. Onkohan hänen ajatustensa taustalla vihreä aate, että kaikki ihmisten tarvitsemat hyödykkeet syntyvät kuin itsestään – työ on aivan epäoleellista.
    *
    https://twitter.com/liandersson?lang=fi
    .
    Samaan aikaan tuntuu, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet, että hallitus tai valtio ei tuo ensimmäistäkään ulkomaalaista osaajaa tänne. Ihmiset tulevat itse, ja heidän pitää itse haluta tulla tänne sekä palkkatason että olosuhteiden puolesta. 2/
    .
    [ Juu, kyllä vuonna 2015 Suomeen tulleet muslimimiehet aivan itse halusivat tulla . ]

    .*
    Ihmisen arvo ei riipu siitä, onko hän töissä vai ei. Hätää kärsivien ihmisten leimaaminen vie meidät kauemmas sellaisesta Suomesta, jossa jokainen ihminen taustasta tai äidinkielestä riippumatta voi elää turvallista arkea ja tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta. 9/

    *
    Minua suoraan sanoen hävettää, että suomalaiset päättäjät käyttäytyvät ja puhuvat yhtä rumasti ja vastuuttomasti, kuin keskustan ryhmäpuheenjohtaja eilen. Kommentti tuntuu sitäkin irvokkaammalta, koska keskusta väittää tunnistaneensa ulkomaisen työvoiman tarpeen. 8/

    [ Andersson, onko sosiaaliturvan varassa elävä elintasosurfaaja työvoimaa? ]

    *
    Monet vuonna 2015 turvapaikanhakijoina tulleista ihmisistä ovat ehtineet oppia suomea, suorittaa tutkinnon ja työllistyä. 7/

    [ Andersson, monetko eivät ole oppineet suomea (kunnolla) ja eivät ole työllistyneet?
    Kun lähtökohtana on ihminen, joka ei osaa edes oman kielensä kirjoitustaitoa, niin hänen sopeutumisensana yhteiskuntaan on todella vaikeaa. ]

    *
    Halventavat puheet turvapaikkaa hakeneista ihmisistä ja maahanmuuton arvottaminen sen mukaan, onko se työperäistä vai ei, antavat myös virheellisen kuvan todellisuudesta. 6/

    [ Ilmeisesti Anderssonnin mielestä suomaisten selkä kestää vaikka kuinka monta ’työperätöntä’ maahanmuuttajaa.]

      1. Jos tämä olisi minun blogini, tuollainen asiaan liittymätön mulkkuilu poistuisi.

      2. Pölhökustaa taas huutelee.

        Linkkitarzan ..

        Joskus tuntuu, ettei äijällä olisi kaikki ruuvit paikallaan. Tämä tyyppi kyllä ’kommentoi’ joskus pelkällä linkillä – ei varmaan huomaa sitä itse.

        1. Sääntöjen mukaisesti täällä pitää aineiston olla pääsääntöisesti omaa tekstiä ja tuotantoa. Linkkejä ei ole kielletty, mutta tarzanilla ei ole muuta kuin sekavia linkkejä tusinoittain / päivä tai aihealue ja pari omaa sanaa linkin kommentiksi.
          … seuraavaksi tämä tarzan kaivaa juttuni viime vuosikymmeniltä ja liittää tämänkin niihin. Kirjanpainajakin(toukka) olisi parempi kuin kirjanpitäjä.

          1. HK kyllä ’kommentoi’ joskus pelkällä linkillä – ei varmaan huomaa sitä itse.

            On vissiin sen verran todellisesta maailmasta irti, ettei muista/tiedä mitään omista tekemisistään.

  2. Twitterin kertomaa.

    Kepussa on tapahtunut edistystä. Uuden ryhmäpuheenjohtajan selkärangan vetelöityminen kesti kokonaisen vuorokauden!
    Jani Mäkelä (ps), kansanedustaja, Suuren valiokunnan 1 varapuh.johtaja.

    Kuten olen niin monesti todennut, Suomeen ei fiksu työvoima tule koska.
    – Palkka
    – Verotus
    – Ruoan hinta
    – Asumisen hinta
    – Säät
    – Sijainti
    – Kieli
    – Kulttuuri
    Jari Enkell Päivän byrokraatti.

    1. On kyllä Kepulien keulakuva, sanoi juuri moista ja nyt kääntää takkia minkä ehtii. Heikki Karjalaisen puolueen edustajia, veikkaan,,, ei voi tietää 🤪🦾

  3. Sai tuo selkärankansa vuorokaudessa menettänyt keskustan J.Pylväs jotakin aikaan, kun on pitänyt ruveta puolustuskannalle kuten Etlan Kangasharju (Siis puolustamaan orwellilaisen uuskielen käyttöä).

    Jospa J.Pylväs on pelimiehiä ja oli suunnitellut homman tarkkaan: esimerkin voima. En tarkoita tietty sitä, että ruvettaisiin kutsumaan täällä olevia ja tänne tulevia alatyylisillä nimityksillä, koska se ei ole fiksua eikä toimi kuin itseään vastaan. Mutta kyllä loisivia elintasosurffareita pitää uskaltaa kutsua oikeilla nimillä, ainakin silloin kun se on tarkoituksenmukaista.

    1. Pylväs haki näkyvyyttä. Kuten 7-Päivää toimittaja konsanaan…ei täällä ihan tyhmää porukkaa ole…

  4. Tuon Taloussanomien jutun kirjoittanut Katja Okkonen on pannut Etlan Aki Kangasharjun nöyristelemään kunnolla poliittisen korrektiuden edessä.
    Lähiaika näyttää lähteekö pallo pyörimään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *