Halonen torppasi Suomen NATO jäsenyyden

Puna Halonen ajoi Venäjän asiaa torpaten Suomen NATO jäsenyyden sekä yritti tuoda Venäjän Euroopan keskiöön päättämään asioista sekä näin Venäjä olisi vaikuttanut myös NATO:n laajenemisen estämiseen. Lipponen oli myös arkkitehtinä näissä epäisänmaallisissa keskusteluissa ja päätöksissä.

”Voisi sisältä päin estää Naton laajenemisen”

”Venäjä pyrki luonnollisesti vaikuttamaan NATO:n laajentumiseen. Ulkoministeri Halonen tapasi Venäjän liittoneuvoston puhemiehen Vladimir Shumeikon 9. kesäkuuta 1995 Suomen eduskunnassa.

Keskusteluihin osallistuivat Suomen Moskovan suurlähettiläs Arto Mansala, Venäjän Suomen suurlähettiläs Juri Derjabin ja Suomen ulkoasiainministeriön virkamiehiä. Muistiossa kerrotaan, että Halonen kysyi Shumeikolta, että miten Venäjän kanta Naton laajenemiseen on yhteensovitettavissa Venäjän Nato-yhteistyön kanssa.

Tähän Shumeiko antoi hyvin mielenkiintoisen vastauksen:

”– Venäjä on allekirjoittanut äskettäin rauhankumppanuusasiakirjat Naton kanssa, jotta se voisi Naton sisältä päin estää Naton laajenemisen.

Shumeiko muistutti Halosta, että Euroopan turvallisuus heikkenee, jos Puola liittyy Natoon ja sitä seuraavat Liettua, Latvia ja Viro.

– Suomen Shumeiko toisti olevan portti Venäjän ja lännen välisellä sillalla. Miksi luoda sillalle esteitä, Shumeiko kysyi muistion mukaan.

Tässä yhteydessä Halonen toisti hallituksen linjan, jonka mukaan Suomi ei ole hakemassa NATO:n jäsenyyttä.”

”Ulkoministeriön vuosien 1995–1996 salassa pidetyt asiakirjat ovat nyt julkisia. Ne ovat mielenkiintoista luettavaa Suomen Nato-suhtautumista silmällä pitäen.” (Iltalehti)

 

 

19 vastausta artikkeliin “Halonen torppasi Suomen NATO jäsenyyden”

  1. Miettikääpä tilannetta jossa nämä maat eivät olisi liittyneet NATO jäseniksi. Baltia olisi jo miehitetty, entäs Suomi…🤔

  2. Vielä otteita asiakirjoista:

    Kozyrev totesi ”Venäjän tervehtivän Suomen turvallisuuspoliittista linjaa”.

    Ulkoministeri Halonen (sd) tapasi Naton pääsihteeri Javier Solanan Helsingissä 30. lokakuuta 1996. Tapaamisessa puhuttiin luonnollisesti Naton mahdollisesta laajentumisesta.

    – Halonen totesi, että Venäjä ei halua NATOn tulevan liian lähelle. Jos saatavissa oleva turvallisuushyöty on epävarma, miksi Suomen pitäisi lisätä jännitystä? muistiossa kerrotaan.

    Rivien välissä paistoi Halosen antipatia Yhdysvaltoja kohtaan.

    Kulttuuriministeri Pavel Tigrid puuttui puheeseen ja toisti, että Suomi haluaa amerikkalaiset pois Euroopasta ja että Suomi vastustaa NATOn laajentumista.

    Halonen kysyi keskustelussa, ”onko Yhdysvallat ainoa varteenotettava kumppani turvallisuusasioissa”. Tähän Tigrid vastasi: ”On, emme vain me ole tätä mieltä, myös Budapestissa ajatellaan samoin”.

    Tämmöinen täti torppasi meitä NATO jäsenyydestä pois sekä yritti tuoda Venäjää mukaan Euroopan ytimeen päättämään asioista. Minusta tämä jos mikä kertoo mitä oli tapahtumassa…

    1. Onhan tällä henkilöllä ollut iso vaikutus siihen kuinka tässä kävi. Sitä ei voi kieltää.

  3. Kyllä Halosen politiikalla olisi voinut olla myönteisiä seurauksia. Vaikea oli ennustaa juopon Jeltsinin toilauksia ja KGB -spesialistin valtaan nousua.

  4. Haloselta ei tartte kysyä liitytäänkö Natoon sen enempää kuin Niinistöltäkään. He eivät siitä päätä. Edellinen on entinen presidentti eikä jälkimmäisellä ole valtaa tässä asiassa.

  5. Edelleen, hänen keskustelut venäläisen henkilön kanssa ovat suuntaa antavia,,,ei tälläistä voi ohittaa. Päätti tai ei mutta oli hyvin paljon antipatioita hänellä Yhdysvaltoja ja NATO:A kohtaan…kyllä kuulkaas tälläisen henkilön kanta vaikuttaa ja sama jatkui hänen presidentti kaudellaan. Ei saanut kutsua Valkoiseen Taloon vuoden 2002 jälkeen enää koskaan..Kremlissä ramppasi kyllä niin että saranat ei päässyt ovissa ruostumaan….

    Sattumaa. Minä en usko sattumiin.

    ”Kärkkäimmät kriitikot syyttivät Halosta suhteiden pilaamisesta hänen kritisoituaan Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa YK:n yleiskokouksessa vuonna 2004.

    Lähteet: IL-arkisto, Yle, Helsingin Sanomat, MTV, Ilta-Sanomat, Kansalliskirjaston julkaisuarkisto”

    1. Kyllähän USA Irakissa möllösti toimi. Mutta ei tainnut Tartsan puheista viisastua.
      Kekkonen olisi ollut varmaan Tartsan kanssa asiasta samaa mieltä, mutta pidättäytynyt arvostelusta Suomen puolueettomuuspolitiikan nimissä.

    1. Vaan ei ole Niinistö räksyttänyt Halosen ideologian lailla USA:n toiminnasta, vaikka on sitä arvostellutkin.

      1. Niinistö on tolokun mies. Näinä aikoina on vaikea saada joku korvaamaan hänet.

      2. Niinistö pyrkii soveltamaa Kekkosen puolueettomuuslinjaa hieman kallellaan olevissa olosuhteissa.

        Venäjä olisi luonteva yhteistyökumppani, jos sillä olisi vähemmän kimurantti johto.

        Ei tässä kuitenkaan mitään vallankumousta uskalla toivoa, koska Suomi on rajansa.

  6. Taisipa kansan enemmistökin olla Haloslinjalla. Baltit tekivät päätöksen oikeaan aikaan, mutta se aika meni.

    1. niilo, tosiaan se meni,,,SDP ja muut punaiset torppasi sen. Nyt on vaara että seuraava presidentti on Esko Aho joka saa palkkapussinsa Venäjältä…

  7. Kyllä kansa muistaa sen kansaa kurittaneen hallituksen jonka johdossa oli herra Aho, että ei takuulla valita presidentiksi. Tuskin pääsee edes ehdolle.

  8. En tiedä onko mitään pohjaa tällä, mutta eikö Suomelle ehdotettu että Suomi suojelisi Baltian maita. Jos tällä oli myös vaikutus, ettei haluttu liittyä ja lännelle ei lopulta jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Baltian maat Natoon.

  9. Paskat torpannut! Olisi lennossa lähtenyt NATO:n, jos olisi huolittu!

    Hänpiilottikin juuri sen, ETTÄ EI HUOLITTU!

    https://www.tiede.fi/keskustelu/27188/ketju/halonen_tuli_ulos_nato_kaapista

    ” Halonen tuli ulos NATO-kaapista

    klo 23:12 | 18.2.2008

    APU 7/08 -lehdessä Halonen sanoo otsikossa, että ”Harkitsen NATO-jäsenyyttä”, ja sanoo saman tien harkinneensa sitä ”aina”.

    Kirjoitus alkaa sillä, että suomalaisten suuri enemmistö vastustaa NATOa.

    Ja heti suoraan siihen asiaan, että miten paljon presidentti muka ”johtavana NATO-vastustajana” saisi niistä vastustajista mukaansa ”kääntäessään kelkkansa”.

    Mulla ei ole Halosen ”linjan” tarkoituksesta koskaan ollut varsinaista epäselvyyttä, se on ollut justiin tämä, niin kuin Halonen rivien välistä myöntääkin, ja NATO-vastaisuuden muuttaminen SDP:n kannatukseksi, sekä suuren ja johdonmukaisen periaatteellisen NATOn- ja sotilasliittojenvastaisen opposition syntymisen estäminen.

    Hyppyä NATOon taidetaan yrittää jo ”NATO-vastaisen presidentin” kaudella, ja sitten yritetään valita seuraajaksi avoin NATO-intoilija.

    Olen sitä mieltä, että Halonen ei tule saamaan aikaan merkittävää muutosta mielipiteissä NATOn hyväksi kaikin puolin täysin odotetulla lehmänkäännöksellään. Ei todellakaan ollut yllätys. ”

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *