13 vastausta artikkeliin “Ilmastoähky osa II”

  1. Kuvaa vihreätä ideologiaa loistavasti.
    Virheethän syövät ideologiansa mukaisesti Aasiasta tai muualta toiselta puolen maapalloa törkeästi saastuttavilla laivoilla kuskattua maailman pelastavaa kasvistuokaa ja juovat päälle Chileläistä punkkua.

    1. Persu taas syö saksalaista sikaa hevosenpaskalla viljellyn jauhoperunan kanssa ja juo korillisen Lidl:n saksalaista Perlenbacher kaljaa, omaa sahtia tai kiljua. Ja pieree kiitokseksi !

      1. Paloheimon ja persujen mielestä vihreät ovat tärähtäneitä. Itse pidän mahdollisena, että ovat voineet olla vihamielisen ulkoisen tahon ohjauksessa.
        Sähkötekniikan lisenssiaatti Hassin hehkulamppukielto oli järjen vastainen ainakin näillä leveysasteilla.

        Lisää energiankulutusta sähkölämmitystalouksissa, tuottaa ongelmajätettä, valtava määrä roinaa on joutunut kaatopaikalle sen takia, että hehkulamput kiellettiin ennen aikojaan ja asennettiin kelvottomia valaisimia. Alkuperäisillä valaisimilla pärjättäisiin lediaikana vieläkin.

        Vihreitä vaivaa sairaalloinen vallanhimo. Siinä petetään luonto ja ihmiset.

      2. Aika moni perussuomalainen on ollut kiinnostunut vihreitten julkisista tavoitteista, mutta sitten siirtynyt järkiporukoihin.

      3. Kaikki eivät tee, kuten yksi persukammoinen karjalainen.
        Älä syytä muita omista munauksistasi.

  2. ”Sosiaalisessa mediassa arveltiin, että Tuulivoltin päätähuimaava tulos perustuu valtiontukiin. ”Vihreät” puolueet eri puolilla maailmaa tunnetaan siitä, että hallitukseen päästessään ne alkavat ”ilmastonmuutoksen torjumisen” nimissä syytää veronmaksajien rahaa tuttavien, vaalirahoittajien ja sukulaisten ”ympäristöystävällisille” yhtiöille, joiden todellinen panos luonnonsuojelussa on parhaimmillaankin neutraali ja usein negatiivinen. Kyse on siis ”luonnonsuojeluksi” naamioidusta vanhanaikaisesta korruptiosta.” – Lainaus laajemmasta artikkelista 12.8.2021 otsikolla ”Partisaani:
    Kymmenien miljoonien eurojen kaupat: Veronmaksajat ostivat Maria Ohisalon miehen johtamalta yhtiöltä tappiollisen bisneksen”.

    Nimerkki ”Eihän Suomessa pitänyt olla korruptiota”.

  3. Kertauksena

    Aino Tuominen (vihr): ”Nautatalous on ajettava alas (vaikka sitten hevosia tilalle, eivät märehdi)”

    Mistähän Aino Tuomisen nauttima jäätelö (esim.) tehdään? – hevosen maidosta, vai?

    ***************************************************************************
    https://www.youtube.com/watch?v=7Ysq3XM2nbM

    Aino Tuominen – Vihreiden ehdokas Helsingissä kuntavaaleissa 2021 ”Olen Helsinkiläinen Diplomi-insinööri ja töissä IT alalla. Asun Lauttasaaressa, missä olen

    ***************************************************************************
    Aino Tuominen @AinoTuominen 8h

    Metaani päästöt saatava alas asap, jotta saadaan saarivaltiot ja koralliriutat pelastettua ja lisäaikaa ilmastotoimille.

    Suomessa:
    – nautatalous on ajettava alas (vaikka sitten hevosia tilalle, eivät märehdi)
    – kaasun tuonti Venäjältä Suomeen syytä lopettaa mandollisimman pian

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *