Korpimökit alkaa olla suosittuja

Meidänkin korvessa sijaitsevaa mökkiä on muutama tuttu kysellyt kesän aikana vuokrattavaksi. Mutta koska meidän oma käyttöaste on se 100% niin tuskin tulee vuokra-aikaa herumaan kenellekään. Samaa olen kuullut muilta.

Mökki, rantasauna takkahuoneineen, palju rannalla, kota, vierasmaja ja varasto on riittävä omaan käyttöön. Sekä mikä tärkeintä että on kyse puhtaista latvavesistä. Aurinkosähkö ja agregaatti, tulipesät sekä kaasulämmittimet takaavat lämmön. Marjat ja sienet on käden ulottuvilla ja mahtavat maisemat liikkua korvessa. Ahma on yleistynyt alueella, en ole vielä saanut riistakameraan, Ilveksen sain kyllä  kameraan tallennettua.

Ruokaa on mökillä ns ”pitkillä päiväyksillä” on kuukausiksi, joka kerta kun siellä käyn kulutan siellä olevaa ja tuon uudemmalla päiväyksellä olevaa tilalle sekä kulutan kaiken tuoreen ruan. Sama oppi on kotona, eli aina on olemassa kotivarat. Suosittelen jokaiselle varastojen pitämistä.

Korvessa viihtyy muutenkin. Ei kävisi mielessä myydä kyseistä paikkaa.

Korpisoturi kiittää ja kuittaa, aurinkoista keliä kaikille, käykäähän ulkona!

13 vastausta artikkeliin “Korpimökit alkaa olla suosittuja”

  1. Taitaa ”matkailu” olla tänäkin kesänä koti-korpimökki asteikolla.

  2. Niinhän se on täällä meidänkin kulmilla. Kaikki rantamökit on asuttuja ja suuri osa autiotiloista on vaihtanut omistajaa. Tiloista on monikin ollut monen vuoden seisokin jälkeen melko huonokuntoisia, mutta niitä on kunnostettu. Minä huomaan sen siitä, kun täma talvi on ollut kovinkin luminen, niin tien auraajia on kaivattu.

    1. Se on hyvä että käyttöaste lisääntyy, hinnat alkaa olla nousemassa.

      1. En maksaisi niistä yhtään mitään olipa hinnat sitten nousussa tai ei eikä se korpi mitään vaikuta
        Kun tuo korona leviää siitepölyn mukana ja sitähän korpimökkien lähellä on aina ja se siitepöly kun tulee muualtakin meille terv tepivaari

        1. Ei se siitepölyn mukana leijaile. Toisaalta korvessa saa olla rauhassa, tiettömien taipaleiden alueella kun ei ole juuri liikennettä…

          1. Tuo siitepöly asia tuli teeveestä ei ollut minun omaa tietoa lainkaan jos sen saa esittää teeveen välityksellä terv tepivaari

        2. Pötypuhetta. Korona ei leviä siitepölyn mukana.

          Siitepölylle altistuminen heikentää immuunijärjestelmän puolustusreaktioita tiettyjä viruksia vastaan. Siitepölyaltistus voi heikentää kehon kykyä torjua viruksia ja sitä kautta koronaan sairastuminen saattaa lisääntyä, mutta koronavirus ei siitepölyn mukana leviä.

          1. Tuli teeveestä ja se leviää siitepölyn mukana olipa teillä mitään tietoa
            Mutta sanomalla pötypuheeksi on kehnoa selittelyä terv tepivaari

            1. Ei ole tullut ainakaan minun televisiostani. Enkä minä mitään selittele. Se, että väität koronan leviävän siitepölyn mukana on höpöpuhetta.

              Lue alla olevasta linkistä Ylen asiaa käsittelevä artikkeli. niin ehkäpä ymmärrät mistä on kyse.

              https://yle.fi/uutiset/3-11827423

              1. Ei ole höpö puhetta vaan se tuli teeveen välityksellä jos et silloin katsonut et voi saanoa ettei tullut
                En ole uutissa sitä kuunnellut en liioin eilen siitä on jo n kolme neljä päivää aikaa terv tepivaari

              2. Tästä on turha kinata enempiä koska se ei loppuisi
                Korpi mökeistä en silti maksa mitään mökille pitää päästä autolla lähes pihaan asti
                En enää viitsi kannella kaikkia kilometri kaupalla terv tepivaari

  3. Minä taas en mene minnekkään olen kotona haen ruokaa muut jää sitten nuuhkmaan muita rahan saamiseksi
    Kulutan mahdollisimman vähän sen se korona nyt aiheuttaa muille kun ei saa kulkea ei tule rahaakaan minulta
    Olis hyvä kun asian pistää pakettiin jo pääsiäisenä eikä matkaa minnekkään leville kun lapset kärsii
    Tuo olikin Helsinkin pieruperseille terv tepivaari

  4. Omasta mökistä ei kannata luopua varsinkaan nyt, paitsi jos joku haluaa maksaa rutosti. Pari vuotta sitten oli tarkoitus myydä mökki, mutta se myyntivoittovero oli piste eli ei myyty. Tarjottu hinta olisi pitänyt tuplaantua. -30% vero!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *