Milleniaalit ja z-sukupolvi kaataa Putinin vallan

Milleniaalit eli ns y-sukupolvi 80-90 luvulla syntyneet  ja siitä 2000-luvulla syntyneet on z-sukupolvea jotka ovat syntyneet täysin digitaaliseen ja teknologiseen maailmaan, tälläinen porukka ei enää vanhoja turkishattuisia ukonkäppänöitä siedä valtakoneistossa.

He haluaa oman kannan ja  tulevaisuudensuunnitelmat tuoda esiin.

He on syntyneet Venäjällä maailmaan josta on ikkuna ulkomaailmaan. Internetin aikausi ja teknologian kehitys heidän aikakauden aikana on mahdollistanut  tiedon saamisen muustakin  kuin oman maan ”koneistosta”

”UPO pesukoneessa ”on ollut muitakin pesuohjelmia kuin ”aivopesu”. Tieto on valtaa….ja sitä vanhat hallintoa ylläpivät oligarkit ja rosvojoukko pelkää kuinka käy kun nuorempi sukupolvi pääsee valtaan.

En usko että nämä alkaa suostumaan pienen käppänän diktaattorimaisiin käskyihin loppuiäkseen. Ovat huomanneet että vaatia voi ja jos oikein vaatii niin vanhat perustukset kaatuu. Valta tulee kaatumaan Venäjällä ja oma veikkaus on että se valuu jäteputkeen samaa tahtia Valko-Venäjän kanssa.

Jotenkin on mahdotonta nähdä että iänikuinen painostaminen valtaa pitäviltä omaa kansaa kohtaan olisi lopullista, tyranniat on kaatuneet ennenkin ja niin tulee käymään nytkin.

Nämä uudet sukupolvet rakentaa uuden Venäjän, toivotaan että demokraattiset voimat voittaa. Näistä puhutaan myös ns ”Putin-sukupolven nuorina”. Eivät ole nähneet kuin 80-luvun puolella syntyneet sitä muutakin Venäjää, 90-luvulla syntyneet ovat vuonna 1999 valtaan nousseen Putinin nousun nähneet  sekä 2000-luvulla syntyneet ei muusta tiedäkään mutta nämä sukupolvet  tulevat näkemään myös sen Putinin luoman roistovaltion tuhon.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6f8edbf2-420e-499b-9a48-77e1922fee3b

”Nuoren ”Putin-sukupolven” luottamus presidenttiin romahti ”

8 vastausta artikkeliin “Milleniaalit ja z-sukupolvi kaataa Putinin vallan”

  1. Voihan ne Putinin kaataa tilalle tulee toinen PutiniN kaltainen eikä mikään muutu eikä se todellisuudessa edes meille Suomessa kuulu
    Se on Venäläisten oma asia ketä päämiehekseen valitsee terv tepivaari

    1. Venäjällä ei ole mitään erityistä nimenomaan Putinin persoonasta riippuvaa.

  2. Vennäällä kaikki vaihtoehdot saattavat olla korsto -vaihtoehtoja. Voi olla patee ulkopuolisille, ettei mitään kapinaa synny.

    Stalinin perintö vaivaa taustalla ehkä pitkäänkin.

  3. Milleniaalit ovat vain yksi ratas historian puolassa.
    Venäjä on arvoituksellinen maa, kreikkalaiskatolisen kristinuskon läpipesemä.
    Esimerkiksi kirjailija Väinö LInna on sanonut, ettei Suomen kohtaloa ratkaistu Tali-Ihantala taisteluissa. Se ratkaistiin 1200-luvun taistelussa Nevajoen jäällä, jolloin Suomi jäi katolisen kirkon vaikuiuspiiriin.

    Venäläinen kirjailija Dostojevski, kahlevankeuden karaisemana tsaarimielisenä, seuraili maassaan kommunistien touhuilua, jota touhua sanottiin ”ranskalaiseksi sosialismismiksi. Eräs näistä pomminheittäjistä lähestyi kuuluisaa kirjailijaa: ”Herra Dostojevski, olen lukenut kirjojanne, mutta teidän jumalaanne minä en ymmärrä.” Kirjailija vastasi: ”Nuori mies, minäkin nuorena typeryksenä vehkeilin tsaaria vastaan, ja sain siitä viisi vuotta Siperiaa. Siellä minä löysin jumalan.
    Suuret muutokset ovat vaarallisia. Muutoksien pitää antaa tapahtua etupäässä omalla painollaan. Te olette nuoria ja kärsimättömiä ja haluatte nopeita muutoksia. Te voitte saada niitä, mutta tietäkää tämä: muutoksien alkuunsaattajat ovat julmia, mutta heidän jälkeensä tulevat ovat monta kertaa julmempia!”

    Kerran Dostojevski oli kutsuttuna syömässä ns. paremman väen kanssa. Seurueesta suurin osa oli aatelisukuisia nuoria miehiä, joista moni oli opiskelemassa Englannissa. Nuoret miehet olivat kovasti innostuneet ”ranskalaisesta sosialismista ja keskustelivat siitä mitä vähäosaisten venäläisten hyväksi voisi tehdä. Dostojevski, joka itse oli köyhtynyttä aatelisto sanoi viattomasti: ” Mitä jos aloittaisitte siitä, että vapauttaisitte maaorjanne ja lakkaisitte loisimasta heidän kustannuksellaan ja maksaisitte itse kalliit opiskelunne ulkomailla.” Pöytään laskeutui jäätävä hiljaisuus.

  4. Venäjä on viimeinen suuri kristinuskon linnake, joka kulttuurimarxilaisilta on murtamatta. Sen vuoksi kulttuurimädätys on käynyt Venäjän kimppuun siitä asti kuin Neuvostoliitto luhistui.

    Ei kommunismi ole perustunut eikä perustu ateismiin. Solzenitsyn on sanonut, että se on maan päälle laskeutunut uskonto.
    Totta kai on. Karl Marx tiesi tarkoin mitä teki, aatteesta piti tehdä uskonnon kaltainen jotta se menestyisi. Hän ei keksinyt kommunismia, se oli keksitty paljon ennen häntä: filosofit Platon ja Rousseu, mutta hän antoi sille muodon ja sisällön.

    Marx oli vieläkin älýkkäämpi kuin on luultu. Hänestä on luultu, että hän oli naivi idealisti, joka käänsi Hegelin filosofian maanläheiseksi naturalistiuskonnoksi ja kuvitteli olevansa tiedemies vaikka olikin filosofi.
    Ei se niin mennyt. Marx oli saksanjuutalainen ja tiesi tarkoin kuinka paljon hänen heimonsa/kansansa oli kärsinyt diasporan (hajaannus) aikana. Joku toinen heimo/kansa olisi sulautunut toisiin heimoihin/kansoihin. Mutta ei juutalaiset. Heidän uskontona ja perinnäistapojensa noudattaminen piti heidät yhtenäisenä parituhatvuotisen diasporan aikana.

    Ei Marx tarkoittanutkaan, että hänen luomansa ideologia tuottaisi auvoa ja onnea ihmisille. Hän tarkoitti sen kostoksi länsimaille hänen kansansa kokemista vääryyksistä ja kaltoinkohtelusta.
    Tästä ehkä myöhemmin lisää.

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *