13 vastausta artikkeliin “Onko tämä ”uusi Kokoomus”, katsokaapa tämä linkki”

  1. Mitä mieltä, äänestäisitkö tälläistä, luulin että tämä Kirsi Piha kuuluu kommunisteihin tai vihreisiin,,,siis oikeasti!

    1. Luin juuri Vantaan Sanomista, että siellä on kaksi keskeistä kokoomusvaikuttajaa siirtynyt perussuomalaisiin ja heidän ehdokkaakseen vaaleissa ja yksi kepulainen vantaan silmäätekevä myös vaihto poliittisen kotinsa perussuomalaisiin.

  2. Tämä nyt on ikivanhan toistoa, mutta n 80% muistakin suomalaisista kuin Piha ei oikein arvosta Halla-ahoa.
    En syvällisemmin ole perillä mutta vahvasti epäilen että Markon arvelu Pihan kuulumisesta kommunisteihin on epätarkka.

  3. Kirsi Piha on kokoomuslainen ja Petteri Orpon johtama nykykokoomus on omaksunut kulttuurimarxismin nahkoineen päivineen siinä kuin muutkin puolueet lukuunottamatta perusuomalaisia ja kristillisiä. Näinpä ollen kokoomus hyväksyy ehdoitta kulttuurimädätyksen ja siihen kuuluvan pakolla toteutetun monikulttuurisuuden.

    Kokoomus on ajanut vähintään yhtä tarmokkaasti sananvapauden rajoittamista Suomeen kuin vasemmistopuolueet. Tämä on tapahtunut liioittelemalla rasismiongelmia ja jankuttamalla vihapuheesta/maalittamisesta. – Miksi tämä vihapuhe pitäisi saada kirjattua Suomen lakiin, vaikka laissa on jo ennestään kaikki tarpeelliset pykälät, mitä ilman rangaistusta saa julkisesti puhua/kirjoittaa?
    Koska: Maahan aiotaan pakkoasuttaa ensimmäisessä vaiheessa 100 000 pakolaista ja sen jälkeen aina sopivissa määrin miljoonaan tulijaan asti. Tosin miljoona olisi vasta alkua sillä entinen pääministeri Jyrki Katainen totesi v. 2016, että me tarvitsemme 1,8 miljoonaa tulijaa. Se ei onnistu ilman diktatuuria ja sananvapauden suitsimista.

    Ns. populismin lisääntynyt kannatus Euroopassa ja tietenkin korona ovat jarruttaneet tätä vaarallista kehitystä. Turha kuitenkaan uskoa, että kokoomuksen kuin myös muidenkaan samanhenkisten voimien suunnitelmat olisivat muuttuneet mihinkään.

    ”Piha toivoi, että erilaisuuteen voitaisiin suhtautua ”avoimin mielin, kiinnostuksesta, uteliaisuudesta” ennakkoluulojen sijaan. Hän viittasi työvoimaan ja innovaatioihin todetessaan, että maahanmuutto on elintärkeää Suomessa.

    ”Me tarvitaan ne huippuosaajat, superkoodarit, Wolt-kuskit, lähihoitajat”, Piha luetteli. – Uusi Suomi 17.2.2021.”
    ——————————————
    Kommenttini lähdeaineistona olen käyttänyt Juha Ahvion kirja ”Sananvapaus uhattuna Suomessa” (2018) sivut 111-115.

  4. Ylen mielipidemittauksen mukaan Vihreiden kannatus oli 8.1.2021 11,4 prosenttia.
    Voiko tämän perusteella sitten sanoa, että 89 prosenttia suomalaisista ei arvosta Maria Ohisaloa?

  5. Aidosti, jos ei olisi tietoa että tämä on kok edustaja luulisi puheiden perusteella vihervassariksi,,,

  6. Avauksessa oleva video: Piha on sormi pystyssä saarnaavan punavihreän ideologin kaltainen. Jos joku samaan kööriin kuuluvista pystyy yhtä intensiiviseen esiintymiseen, nostan hattua.

  7. Kirsi Piha sopii hyvin helsinkiläiseen akateemiseen maisemaan. Kotipuolueeni Helsingin pään haaste on pohtia, ketä he haluavat lähestyä?
    – Jos akateemisia, kisataan vihreiden ja demarien kanssa ja menetetään toisesta päästä
    – Jos enemmän porvaristoa, kisataan persujen kanssa ja menetetään toisesta päästä

    Koska en ole Helsingin kokoomuslainen, en voi kuin todeta kollegoille että koittakaa päättää fiksusti.

    1. Eikös se mene niin että helsinkiläiset eivät päätä Sinnemäen ja Pihan välillä vaan vihreiden ja kokoomuksen. Eniten ääniä saaneen puolueen ehdokkaasta sitten leivotaan pormestari siellä.

      Helsinki on siitä outo paikka että maamme suurimmat puolueet perussuomalaiset ja demarit eivät ole niin suosittuja siellä kuin muualla.
      Mistähän johtunee, ovatko tiennäyttäjiä? Kokoomuksesta ja vihreistä tykkäävät stadilaiset.

    1. Eipä tosiaan Mustasaareni politiikkaan vaikuta, oli sitten Sinnemäki tai Piha siellä nuijan varressa, täällä mennään RKPn yksinvallassa.

      Jos politiikkaa laajemmin seuraa ja se kiinnostaa niin on hänelle kuitenkin mielenkiintoa pääkaupungin menosta. Ja aika näkyvä persoona on valtakunnan medioissa Helsingin pormestari.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *