Trump ujutti vielä venäläiset vakoojansa Kongressiin

Siellä oli saatavilla tietoa läppäreistä muuhun materiaaliin asti rajattomasti. Trumpin masinoimassa terroristi-iskussa oman maan hallitusta vastaan sinne ujutettiin mukaan myös venäläisiä vakooja jotka rohmusi kasan tietoa parempiin säiliöihin….Venäjälle.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/86651957-2368-4d7e-9ff3-2d16a1a1dfa1

”Kenraalimajuri evp pitää mahdollisena, että Yhdysvaltain kongressirakennuksen sisällä on ollut esimerkiksi venäläisiä tiedustelijoita.Viimeviikkoisessa Capitolin hyökkäyksessä on ollut mediatietojen mukaan myös esimerkiksi venäjänkielistä väestöä.”

16 vastausta artikkeliin “Trump ujutti vielä venäläiset vakoojansa Kongressiin”

  1. Kukaan ei voi olettaa ettei Trump ja hänen erikoisavustajat ja agentit olisi tienneet jokaisen Trumpin ”kannattajan” taustoja jotka rynni kuin sonnilauma Capitoliin…

    1. Usa on monikulttuurimaa. Kyllä siellä saattoi olla mukana pari suomalaistakin, eläkeläisiä Floridasta, Trumpan naapureita.

  2. Tämäkin on ihan mahdollinen teoria, toki. Venäjällä on ollut paljon voitettavaa toisaalta Bidenin valinnasta, toisaalta USA:n heikentämisestä ja nyt vielä vakoilusta. Kuten Kauppalehden kolumnissa todettiin, Venäjälle viime vuodet ovat olleet USA:n suhteen lottovoittojen lottovoitto.

    Toki on mahdollista että kyse oli vain rettelöitsijöistä jotka ottivat mukaan kaiken mitä saivat kannettua.

    1. Varmaan on että kaikkien Trumpin kannattajien taustat tiedetään 100%. varmasti tämän ajan tekniikalla ja on helppo selvittää henkilöllisyys ja jäljittää henkilöt, vain muutama voisi päästä seulan läpi.

        1. Niin, pitäisi selvittää ketkä 74 miljoonasta Trumpin kannattajasta tunkeutui Capitol rakennukseen – varsin haastavaa, vai?
          .
          ”Varmaan on että kaikkien Trumpin kannattajien taustat tiedetään 100%. varmasti tämän ajan tekniikalla ja on helppo selvittää henkilöllisyys ja jäljittää henkilöt, vain muutama voisi päästä seulan läpi.”

          **********************************************************************************
          P.S.
          Valitettavasti Trumpilla on varmasti edelleen kymmeniä miljoonia kannattajia. Kun vaikapa promille näitä kannattajia ovat häiriintyneitä, niin selkkaukset jatkuvat.
          .
          Lauantaina ainakin 180 Yhdysvaltain kongressin jäsentä ilmoitti tukevansa virkasyytettä, joka on tarkoitus viedä edustajainhuoneen käsittelyyn maanantaina, kertoo The Guardian. [ Lähde Yle ]
          .
          435 – 180 -5= 250 [ kongressin republikaanijäseniä]
          .
          Yhdysvaltain kongressi (engl. United States Congress) on Yhdysvaltain lainsäädäntöelin. Se muodostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneessa on kaikkiaan 435 äänivaltaista edustajaa ja ..
          [Lähde . Wikipedia ]

          *
          Tukevatko kongressin republikaanijäsenet Trumppia ollessaan hänen syytteille asettamista vastaan?

  3. Uskoisin rettelöitsijöiden olleen turhautuneita Trumpin kannattajia.

    Kiihkoa nostavat myös aloitteen Trumpin erottamisesta ja uhkailut (uusilla ?) rikossyytteillä.

    Vaikka rikossyytteet olisivatkin perusteltuja, demokraattien kannattaisi pistää jäitä hattuun aina Bidenin virkaanastumisen asti. Viikon rauhoitusaika ei luulisi haittaavan ketään.

  4. Omat lähteet sanoo, että ne oli USA:n erikoisjoukot jotka pukeutui Antifan asuun ja varasti Pelosin ja demokraattien läppärit. Trump osasi odottaa Antifan tuloa Capitoliin.

  5. Arvelisin, että totuutta hyökkääjistä ei vielä tiedä kukaan. Joku päivä ehkäpä liittovaltion poliisi tietää ja voitte olla yli sataprosenttisen varmoja, että sitä tietoa ei julkisuuteen tuoda.

    Voimme toki spekuloida laajalti, mutta faktoja meillä ei ole.

  6. Faktat ja totuudet selviävät sitten kun ne selviävät presidentti Kennedyn murhastakin.

  7. Hommassa voi kuitenkin käydä kuten kävi Pekka Haaviston tapauksessa Suomessa.

    – on syyllinen , mutta ei tuomiota (republikaani kaverit pelastavat)

    Toisaalta: “As many as 20 Senate Republicans are open to convicting the president”

    [ 17 riittäisi ]

    *
    https://www.bbc.com/news/world-us-canada-55642101

    Once it has passed in the House of Representatives, the impeachment article will then head for the Senate, where a trial will be held to determine the president’s guilt.

    A two-thirds majority would be needed there to convict Mr Trump, meaning at least 17 Republicans would have to vote for conviction. As many as 20 Senate Republicans are open to convicting the president, the New York Times reports.

    1. Tässä tullaan torppaamaan Trumpin ja hänen terroristi joukkojen jatkot…ei tule mitään 2024 vaaleja tälläisen riehujan kohdalle. Oma veikkaus on että emäntänsä ottaa pesäeroa ja myös tyttönsä joka jo alkoi pärjäämään politiikassa….let’s see…

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *