Vihervassarit luovuttamassa Suomen metsät

”Vihreiden Ohisalo olisi valmis luovuttamaan päätösvaltaa Suomen metsistä EU:lle ilmastotavoitteiden aikaansaamiseksi” (MTV)

Todellisuus on tässä…aikoinaan koko Eurooppa on ollut metsää täynnä, nyt vain Pohjois-Euroopassa on metsää kunnolla ja Ohisalo konklaaveineen olisi lahjoittamassa ne EU:lle.

 

43 vastausta artikkeliin “Vihervassarit luovuttamassa Suomen metsät”

  1. Kohta ollaan tilanteessa jossa jokin muu valta määrää Suomen metsistä, vesistä yms. Sähkönsiirto on jo muiden maiden ”hoidossa”…

    Ollaan todella tyhmiä.

  2. Metsä jos mikä on suomalaisen geeneissä. Joillain syntymästä asti, joillain opittuna – moni mamuystävämmekin on oppinut arvostamaan metsää ja ilolla heidät samaan veneeseen toivotan.

    Mutta metsämme on meidän. Ei Italian. Vaikka eväisivät meiltä proseccon, sanon että pitäköön tunkkinsa. Mielummin kossuvissy ja terve suomalainen metsä kuin hieno kupliva ja luonnoton rappio.

  3. Suomen historian punaisin pääministeri Sanna Marin ja hänen hallituksensa on Suomen itsenäisyydelle suurempi uhka kuin oli sotavuosina suuri ja mahtava Neuvostoliitto.

    EU:n sutkipulju sai Suomesta hyvän niskalenkin elvytyspaketilla. Nyt sitten ollaan Suomen metsien kimpussa. Metsät ovat Suomen öljy, vieläpä uusiutuva luonnonvara. Suomen metsäosaaminen on maailman kärkiluokkaa valehdelkoon kommunisti/globalistipiirit mitä tahtovat.

    Vaikka orwellilaista dystopiaa (se Eurostoliitto) pukkaa, on niitä pienempiä ja isompiakin ihmeenomaisia asioita tapahtunut ennenkin – esimerkiksi Suomen talvisota, jossa Neuvostoliitto nuolaisi tyhjää ja koki elämänsä arvovaltatappion.
    Tiedä vaikka Suomi silloisella torjuntavoitolla myös esti Kiirunan malmikenttiä joutumasta Neuvostoliiton haltuun.

  4. Ketkä ”vihervassarit” nyt ovat olleet asialla? SDP oli asiassa samalla puolella Keskustsn kanssa. Kannattaisi lukeakin niitä uutisia eikä vaan jankuttaa samaa riippumatta faktoista.

  5. Paunio mainitsee tuossa kirjoituksessaan myös vuoden 2005 Inarin metsäkiistan, jossa kansainvälinen Greenpeace, tuo rikollisjärjestö, yritti saada omaa metsäsertifikaattiaan läpi käyttäen keppihevosenaan alkuperäiskansan etujen puolustaminen.
    (Saamelaiset eivät ole sen kummemmin Suomen alkuperäiskansaa kuin suomalaisetkaan. Kukaan ei tiedä ovatko saamelaiset asuneet nykyisen Suomen alueella sen ennemmin kuin suomalaisetkaan.)

    Mutta kaupunkilaisille voi etevällä propagandalla syöttää mitä satuja tahansa.
    Esimerkiksi tuolloisen Inarin metsäsodan aikaan, Greenpeace varasti ison pöllin Metsähallituksen pinosta ja raijasi sen Saksaan. Siellä sitä esiteltiin medialle todisteena siitä kuinka Suomen Metsähallitus hakkaa satoja vuosia vanhoja mäntytukkeja sellukattilaan.
    Tukkipuu on liian arvokasta sellukattilaan, selluksi menee tukin latvaosasta tehdyt pöllit ja vikapuut.
    Selitäpä tuo GP:n propagandamaakareille. Nauravat sinulle päin naamaa.

    Turha sitä on myöskään selittää Suomen luonnonsuojeluliitolle, joka tuolloin liittoutui GP:n kanssa. Monet suuttuivat tuolloin Suomen luonnonsuojeluliitolle, mm. kirjailija Arto Paasilinna, joka sanoi olleensa kymmeniä vuosia ko. liiton jäsen ja ilmoitti sanovansa jäsenyyden irti. Arto Paasilinna astui myös julkisuuteen puolustamaan Ylä-lapin ihmisten työpaikkoja ja Suomen oikeutta hyödyntää metsiään parhaaksi katsomallaan tavalla.

      1. Mielestäni Heikki Karjalaisen sopisi jättää räyskytys pois ellei hän pysty keskustelemaan asiapohjalta.

        ********************************************************************************
        https://oikeamedia.com/o1-162708

        EU:n komission metsäsodan massiivinen kesäoffensiivi Suomea vastaan käynnistymässä

        Mikko Paunio

        Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän on kolmannen polven sosialidemokraatti ja liittynyt SDP:hen vuonna 1977. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

        1. Jos joku ei osaa ajatella omilla aivoillaan ja viittaa aina johonkin vain ulkopuolisiin, omaan mieltymyslähteeseen, on aivopesty.
          Oma ajattelu asioista on oikea mielipide, vaikka ei kaikilta miellytä.
          Minun Luke- kommenttini perustuu keskusteihin henkilökohtaisesti Luken metsäasiantuntijoiden kanssa.

          1. Perskukammopaskan jauhaja on aivan selkeästi aivopesty eikä kykene ajattelemaan omilla aivoillaan.
            Kun ”minä ” tunnen kaikki, minun mielipiteeni on se ainoa oikea…

          2. A Tässä on sitten varmaan sitä suurta ajattelua:

            ”Jos näihin oikeamedioihin ja muihin vain persumedioihin uskoo, on pahasti aivopesty!
            .
            B Kuinkahan usein H Karjaisen n.s. kommentti on olut kutakuinkin pelkkä linkki?

          3. Epäileekö Heikki itseään?

            ”Jos joku ei osaa ajatella omilla aivoillaan::”

            1. Näitä persulaisia kommentoidessa on kuin pelle-hermannin studiossa tekisi nauhoituksia otos otoksen jälkeen.
              Nämä pellet kommentoivat yleensä aamuyöstä, kun veden sijasta joku muu on nouusut päähän.
              Niillä on linkkiviidakossaan mukana pääkirjanpito muiden vuosien takaisista kommenteista pilkkuakaaan puuttumatta.
              Aamulla Aku Ankan jälkeen parasta luettavaa.

              1. H Karjalainen.” persu persu persu ..”
                *
                Esimerkki Heikki Karjalaisen ’omasta’ ajattelusta PB:n kommentissaan:

                Heikki Karjalainen
                3.4.2021 21:31

                Tässä Timosen juttu koskien Marinin lausuntoa v. 2015 ja miten se soveltuu tähän päivään.

                [ H Karjalaisen linkki viidakko on jätetty tästä pois, se näkyy ylempänä]

  6. Saatana kulki yli maanpiirin vuonna 1991 ja huomasi kauhukseen, että ihmisten ja koko luomakunnan asiat olivat lähteneet kehittymään parempaan suuntaan. Niinpä Saatana toivoi.” Kunpa marxismi-nimisen uskonnon jämerästä puusta versonut vihreä oksa kehittyisi vahvaksi haaraoksaksi, jota kutsuttaisiin hämäysmielessä vihreäksi ideologiaksi. Kyllä sitten kelpaisi.”

    Näin myös tapahtui, ja sen jälkeen kaikki onkin mennyt päin helvettiä.

  7. ”Perussuomalaisten Jussi Halla-aho muistutti puoluejohtajien SuomiAreena-tentissä, että Suomessa on jo vähintään sadan vuoden ajan tehty vastuullista metsäpolitiikkaa. – Metsiä ei siis suinkaan ole pantu sileiksi, vaikka tällaisen kuvan saattaa saada vihreiden poliitikkojen puheenvuoroista.

    EU-komissio hamuaa uudella metsästrategiallaan määräysvaltaa Suomen metsistä. Komission julkisuuteen vuotaneessa luonnoksessa unionin metsästrategiaksi esimerkiksi edellytettäisiin avohakkuiden välttämistä sekä metsäteollisuuden eräiden tuotteiden valmistuksen lopettamista.” – Suomen Uutiset 14.7.2021 otsikolla ”Halla-aho: Vireiden mepit juosseet vuosikausia Brysselin käytävillä kertomassa, miten Suomi tuhoaa luontoansa”.
    ————————————————
    Näinhän se menee niin kuin Halla-aho sanoo.
    Perusvihreiden ja vihreissä vaikuttavien entisten (?) stalinistien toiminnan ymmärtää (vaikkei siitä pitäisikään), mutta kun tuo kiihkovihreyden prototyyppi, Sirpa Pietikäinen, on kokoomuslainen.
    Ehkä kokoomuksessa on katto korkealla ja seinät levällä…, eiku leveällä.

  8. ”Eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg pitää erikoisina argumentteja, joilla osa Suomen ministereistä ja mepeistä on ajanut Suomen tavoitteita EU:ssa metsäasioissa.
    ”Ei kannata mennä esittämään sinne argumentteja, joille ei ole pohjaa”, Leino-Sandberg sanoo.
    Komissio korosti itsekin perjantaina metsästrategian julkaisun yhteydessä, että EU:lla on monenlaista toimivaltaa metsiin.” – Iltalehti 17.7.2021.”

    Suomi on ollut EU:n mallioppilas tähänkin asti. Mikä sen muka nyt olisi muuttanut.
    Elvytyspaketti oli tekosyy. Tämä metsien suojeluvaatimus on tekosyy. Todellinen syy on sitoa jäsenmaat EU:hun niin tiukasti, että liitovaltio syntyy eikä ole syntyvinään.

    Minun puolestani exit koko hemmetin sutkipuljusta.

  9. ”Hakkuuaukko ei ole kuoleman kenttä vaan luonnon synnytyslaitos”, luonnehtii kasvitieteilijä, luontokirjailija ja kolumnisti Seppo Vuokko. Hakkuiden jälkeiset aukeat ovat Vuokon mukaan tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Avohakkuualueelle tulee heti hakkuuta seuraavana kesänä runsas kasvisto ja perhoskanta, jotka eivät metsän siimeksessä menesty. Metsälajisto ei sekään häviä aukealta, vaan jää odottamaan metsän umpeutumista. Avo- eli päätehakkuu jäljittelee metsän luontaista kehitystä, sillä luonnonmetsissä esiintyvät metsäpalot, myrsky- ja hyönteistuhot tappavat puustoa laajoilta alueilta tasaisin väliajoin. Seppo Vuokko on kirjoittanut aiheesta muun muassa Maaseudun Tulevaisuudessa. Aihetta on käsitelty myös Terve Metsässä.” – StoraEnso-sivusto ”Kymmen näkökulmaa avohakkuisiin 12.11.2020.
    ———————————————–
    Suomen ei pidä luovuttaa tuumaakaan päätösvaltaa EU:lle Suomen metsäasioissa.
    Metsät ovat Suomen öljy, vieläpä uusiutuva luonnonvara. Suomessa on maailman paras metsäosaaminen mitä tulee Suomen metsiin, valehdelkoon vihreät ja kaikenkarvaiset ekoeinarit mitä tahtovat.

    1. Persut voi elää metsämalliensa kanssa hamaan monimuotoisuuden kuolemaan saakka. Viisas EU ja muu Suomi sentään vihdoinkin oppii, mikä monialainen, lajikirjoinen ja muotoinen Suomi on. Persut ovat vieraslaji, joka pitäisi kitkeä pois. Vihreille lisää alaa.

      1. Loistavasti osoitettu demokratian halveksunta, mutta eihän se mitään uutta ole.
        Tällaista ajavat ovan kansan syöpä.

  10. Kannattaisi tutustua kasvitieteilijä Seppo Vuokon kirjoituksiin ennen kuin alkaa tuon persuvuodatuksensa.

    Itse olen aikanaan kuunnellut Ylen Luontoiltaa vuosikymmeniä sitten. Seppo Vuokko oli siinä jäsenenä Kauri Mikkolan, Ilkka Koiviston ja kumppaneiden kanssa. Minulle ei jäänyt pienintäkään epäilystä näiden herrojen asiantuntemuksesta. Enkä epäile sitä vieläkään esim. Seppo Vuokon kohdalla.

    Kannattaa lukea Vuokon kolumni, ”Suomen metsätkö romahduksen partaalla?”

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/kolumni/artikkeli-1.1380004

    Tuossa kolumnissa Vuokko arvostelee kovin sanoin Suomen luontotyyppien uhanalaisuus-teosta. Teosta, johon pohjaa Suomen tämänpäiväinen luonnonsuojelu ja metsäpolitiikka. Tai ainakin tulevaisuuden strategia. Teosta, johon esim. Vasemmistoliiton meppi Silvia Modig vetosi liatessaan omaa pesää Eu-parlamentin saleissa.

    Kun uhanalaisuus on pääteemana, niin sitä kohti sitten on pyritty oikein urakalla. Jopa suomalaiset mäntykankaan on nähty uhanalaisina vaikka niitä on metsistä 53% ja ne voivat todella hyvin.

    1. Ei minullakaan ole epäilystä heidän osaamisestaan, vaan lainaukset ova päin honkia vajavaisuudessaan. Ei kannta ottaa otteita vääristelläkseen kokonaisuutta.

      1. Minähän laitoin tuon linkin siksi, että siitä voi lukea koko kolumnin, ei vain minun lainaamaani kohtaa.

        Onko vääristelyä se, että uhanalaiseksi mainitaan metsätyyppi, joka ei ole uhanalainen?

        Onko vääristelyä se, että nostin esiin sen, että Seppo Vuokon mukaan koko tuo uhanalisuusteos on liian yksipuolinen mitä tulee esim. käytettyihin asiantuntijoihin?

      2. Jollakin on otsaa vänkätä .

        HK :” ..vaan lainaukset ova päin honkia vajavaisuudessaan. ”

      3. HK ei taida vieläkään tietää kenen kommenttia oli tarkoitus morkata.
        *
        HK: ”Ei minullakaan ole epäilystä heidän osaamisestaan.”

        *
        Juha U kirjoitti (mielestäni asiallisesti):
        ”Itse olen aikanaan kuunnellut Ylen Luontoiltaa vuosikymmeniä sitten. Seppo Vuokko oli siinä jäsenenä Kauri Mikkolan, Ilkka Koiviston ja kumppaneiden kanssa. Minulle ei jäänyt pienintäkään epäilystä näiden herrojen asiantuntemuksesta. Enkä epäile sitä vieläkään esim. Seppo Vuokon kohdalla.”

        *
        Onko yllä henkilöt, joita HK viittaa sanalla ’heidän’?

  11. Luin ajan kanssa S. Vuokon kolumnin ”Suomen metsätkö romahduksen partaalla?”

    Osaava, tiedottava ja hyvin keskitetty kirjoitus Vuokolta, – jälleen kerran.

  12. Jatketaanpa hieman metsien tuhoamis -teemalla. Harvemmin puhutaan siitä, että metsämaan ottaminen muuhun käyttöön tarkoittaa metsän lopullista tuhoa.

    Metsämaata otetaan rakennustonteiksi, teiden pohjaksi, ratalinjauksien alle, sähkölinjojen johtokäytäviksi, tuulipuistoiksi jne. Näin häviää satoja jopa tuhansia hehtaareja metsää vuosittain.

    Tampereella ja Tampereen ympäristössä tälläinen trendi on vahva. Vuores, Ojala-Lamminrahka, Hervannan laajentuminen jne. Lisäksi Tampere suunnittelee jopa Kaupin ulkoilualueen ottamista osaltaan rakentamiskäyttöön.

    Suunnitteilla on myös kolmostien oikaisu, uuden 2-kehätien rakentaminen sekä oikorata lentokentälle läpi Pirkkalan arvokkaan yhtenäisen metsäalueen. Näiden tiehankkeiden myötä tuolla alueella lisääntyisi vääjäämättä myös teollisuus- ja asuinrakentaminen. Kuin myös alemman katuverkoston tarve.

    Kun asioita tarkastellaan monelta kantilta, niin ehkäpä tuo yksityinen metsänomistaja, jota nyt syyllistetään, ei olekaan se metsän ja luonnon pahin vihollinen aukkohakkuineen ja puun myynteineen.

    Kenties metsien ja luonnon pahin uhkaaja löytyykin meistä laajentumishaluisista ja kiireisistä kaupunkilaisista ja yhteiskunnallisista toimijoista, jotka harvemmin laittavat luontoarvot etusijalle.

    1. Älä syytä kaupunkilaisia, vaan poliittisia pellejä, joiden omat utopiat jphtavat tuohoon.

  13. Heikki Karjalainen:”Juha, tarkoitin Kalloa.”

    Eikö sinulla ole suuta sanoa ketä tarkoitat? Vai pukkasitko hätävaleen?
    Ja jos tarkoitit jotakin minun lainauksistani, niin kerro mitä. Mieluummin perustelujen kanssa.

  14. Minä kallistun monimuotoisuuden uhan vuoksi Modigin kannan puolelle, ei siksi että hän edustaa jotakin puoluetta. Vaan siksi, että nämä kunnioitetut asiantuntijat katsovat nykyisen metsäpolitiikan / kokonaisluontopolitiikan olevan mallikkaasti käsissä.
    Ei ole, vaan sukupuuttoon kuolevat biotoopit ovat hurjassa laskussa aina mehiläisiä myöten. Mikä on syy ? Ei ole yhtä syytä, mutta metsien monimuotoisuudella ja naturan puutteella on sijansa sanopa metsä/ luontoasiantuntijat mitä tahansa.
    Faktat ovat faktoja ja EU on oikealla tiellä puuttumalla Suomen luontoon niin kauan kuin se on vielä mahdollista.

  15. Uskot siis ennemmin tunteella ja mielikuvilla politiikkaa tekevää Silvia Modigia, kuin sellaisia asiantuntijoita, jotka ovat olleet vuosikymmeniä ja ovat edelleen metsien ja luonnon kanssa tekemisissä.

    Seppo Vuokko nimenomaan kritisoi tuota Modiginkin esiin nostamaa uhanalaisuus selvitystä siitä, että asiantuntijoiden joukossa ei metsien osalta ollut yhtään henkilöä, jolla olisi ollut omakohtaista kokemusta esim. 60 -luvun metsistä.

    Kun näin on ollut, niin silloin on helppo väittää kuinka tuho on käynyt Suomen metsissä. Asiantuntijoiden joukossa ei ollut ketään, joka tuon väitteen olisi kyseenalaistanut.

    Silvia Modig on 1976 syntynyt helsinkiläinen poliitikko, joten hänenkin metsäkokemuksensa, jos sitä edes on, ei kovin kauas taaksepäin ulotu.

    Mitä muuten on tuo sinun kovasti peräänkuuluttamasi kokonaisluontopolitiikka? Mitä se pitää sisällään ja mikä siinä nyt on mielestäsi pielessä?

      1. ” .. joissa asiantuntijat ovat kallellaan.”

        Asiantuntijoita on monenlaisia. Ketkä ovat tässä aiheessa asiantuntijat, joihin tukeudut?

  16. Suurin uhka ihmisten, eläinten ja luonnon monimuotoisuuden hyvinvoinnille on vihreä ideologia.

  17. Vihreä liike perustettiin v. 1979 Saksassa. Sen perustivat vanhat natsit ja vasemmiston pehmoiluun pettyneet äärivasemmistolaiset. Kyseisessä liikkeessä sisaraatteet kansallissosialismi ja kommunismi löysivät toisensa.
    Jälki on sitten ollutkin sen mukaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *