13 vastausta artikkeliin “Vihreät duunaa liikkumisenne uusiksi Tampereen alueella”

  1. Suomeksi sanottuna, haihattelua ja Vihreiden piipertelyä, ei tule toimimaan.

  2. Erinomainen jatko liikennekokeilulle.
    Tätähän lähijunaa persut (Raevaara ym.) ajoivat ratikan sijaan Tampereella kuin käärmettä pyssyyn sähköbussien kanssa.
    Hyvä Tampereen vihreät, jotka ovat ihan eri rotua kuin itse puolue.

  3. Hyväähän vihreät varmasti tarkoittavat mutta kun paljolti elävät unelmissa, ideologioissa, ehkä ovat aikaansakin edellä. Tällaisessa maailmassa panokset kautta hyödyt laskelmat tehdään erilaisilla säännöillä kuin normaalissa maanläheisessä arkijärkimaailmassa.
    Niin ajattelultani kuin luonnon ystävä olenkin toivon nykyvihreille yllä mainituista syistä vain maltillista menestystä gallupeissa ja vaaleissa.

    1. Tämä on ihan vaalihumua, ei mitään tekemistä järjellisen toiminnan kannalta. Itse Vihreät ajelee taksilla…🤠👍

  4. Tätä hanketta tukee mm. Tampereen kokoomus ja apulaispormestari Aleksi Jäntti ja saanee aika laajan kannatuksen myös demareilta.
    Tämä projektin valmiusaste on suuri. Sitä on jo kokeiltu Nokian-Porin suuntaan hyvin tuloksin. Sama myös Orivedelle ja Toijalan suuntiin.
    Puuttuu vain joidenkin seisakkeiden uudelleen avaus ja VR:n mukaan tuloa sekä rahaa. Aikataulutkin on jo sovitettu asiantuntijoiden toimesta siten, ettei pääratojen liikenne häiriinny.

  5. Käytin aikanaan julkista josta johtuen työmatka kesti tunnin suuntaansa ja sisälsi kävelyä 2 kilometriä. Onneksi nuorena oli jalat joilla kipaistiin aamusateessa ja tuiskussa.
    Epäilen että nykyään saadaan siihen menoon.

  6. Kuulostaa ihan hyvältä hankkeelta, johan on pitkään neuvoteltu VR;n kanssa Lempäälästä seuraavan, eli Urjalan aseman aukaisu. Ei se toteudu millään ”Lättähatulla” ,pitää siinä olla juna joka kulkee asemavälin vauhdilla, kun kuitenkin on vaan yksi raidepari käytössö. Nykyään kulkee junat Urjalan aseman ohi 200 km /h.

  7. No onhan siinä hulluutta mulla vaan ei taida olla lättähatulle olla käytöä on mulla yks lättähaatu kotona kellarissa
    Käytän sitä kun kalastelen kesä aikaan se on sellanen rostoni oikea kunnon lättähattu
    Vihreet saa paalata omat potkukelkkansa ei se mulle kuulu terv tepivaari

  8. Eihän tässä ole ollut lättähatuista ( junat) kysymys ollenkaan vaan ainoastaan ennen käytetyistä laituripaikoista.
    Tampereen koejakso osoitti, että paikallisjunat ja kaukojunat mahtuvat hyvin samoille raiteille oikein aikataulutettuina.

    1. Olipa tuo lättähattu tai ei mistä mulla olis junaan pääsy ja miksi sitä odotan kun en sillä pääse kuitenkaan sinne minne menen
      Idea voi tomiston pöydällä olla suoraan sanottuna jopa upea käytännösä se ei ole toimiva kellekkään
      Jotenka saa ne vielä odottaa jos sitten se katsotaan hyväksi tehkööt sitten niin mutta suositan järjen ottamista käyttöön
      Juna ei ole ratkaisu mihinkään liikkumis asiaaan ehkä silloin kun meneen vaikka Rovaniemelle no pohjoiseen menonikin ovat Kuusamon seudulle
      Mutta junalla ensin Rovaniemelle ja sieltä omalla autolla Kuusamoon ajo matkaa ei jää paljonkaan jäljelle terv tepivaari

  9. Julkinen liikenne sopii työmatkaliikenteen – raiteilla tai kumipyörillä.
    .
    On olemassa paljon muitakin liikkumistarpeita. Onko kukaan nähnyt linja-autossa ihmisten kuljettavan viikonvaihteen ostoksia.

    ****************************************************************************************
    https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1220415
    15.1.2020
    Kaupunki aikoo poistaa 50 parkkiruutua Tammelantorin liepeiltä – Torikauppias jyrähti: ”Laitan lapun luukulle, jos tämä menee läpi!”

    [ Tällaista vihreää utopiaa ]

    ***************************************************************************************

    Esimerkiksi kolmen lapsen vienti päivähoitoon julkisella kulkuneuvolla on varsin haastavaa.

    Monikohan tulee kuskaamaan ratikalla Lielahdessa tekemänsä ostoksensa? – kuljetus puolitiehen

    Onko vihreiden unelmana nykyisten ostoskeskusten parkkialueiden ja hallien tyhjennys?

  10. No eiös ne vihreet kulje fillarilla kesät talvet vetäen perävaunua jossa lapset saavat elämän kokemusta miinus 20 asteessa varmaan elämys sekin on
    Kesällä plus 25 astetta makunsa kullakkin ja talleja ei taida enää olla johon sais hevosia pilttuuseen no sekin tois uuden asian nuot hevosen munkit kadulle terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *