Tulevaisuuden näkymistä

Kyllä minua veronmaksajana kauhistuttaa, jälkeläistenikin puolesta kauhistelen. Pakko nyt kirjoittaa vaikka toistoahan tämä on, monet muutkin ihmetelleet. Nimittäin hallituksemme politiikka, rahaa syydetään nyt kaksin käsin todella monilukuisiin kertahankkeisiin ja tukiin ja myös kiivaasti  rakennetaan pysyviä menoja. Sitä en yhtään kiellä etteivätkö hankkeet valtaosin olisi hyviä, ihmisten elämisen tukemista. Hienoltahan kuulostaa ja tyytyväisiä etujen saajia varmasti riittää.

Mutta tämä vanha virsi, eli mistä tulevat rahat kaikkeen mitä nyt rakennetaan tulevina vuosina. No kaikki tiedämme että on kaksi keinoa, lisävelan otto ja verot. Saattaa nyt rakentua melkoinen miina tuleville hallituksille ja kovat ajat heille joilla vielä on mahdollisuus tulevasta verotuksesta ja yleisestä jatkuvasta hintojen ja maksujen noususta selvitä.

18 vastausta artikkeliin “Tulevaisuuden näkymistä”

  1. Naulan kantaan Matilta.
    Mutta eikös ne vasemmistolaiset jo sanoneet, että velkoja ei tarvitse maksaa takaisin, otetaan vain lisää niin että ranteita pakottaa.

  2. Matti

    Koko Eurooppa, USA ja maailma ovat samassa tilanteessa – Suomi ehkä parhaimpana jopa Euroopassa suhteessa valtion velkatasoon velanottoon.
    Meidän matkailumme ja muu siihen liittyvä elinkeino eivät ole niin määräävässä asemassa kuin koko Eurooppa joka on lähes suljettu.
    Teollisuutemme on elpymässä ja uutta syntyy koko ajan.
    Meidän on nyt investoitava uuteen, mikä on mahdollista velkarahalla vrt. muut Euroopan maat.
    Minä uskon, että pärjäämme , mutta vanhaan politiikkaan emme palaa.
    Vihreät ( oikeat vihreät) arvot kasvavat, sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousee.
    Kun vielä julkisen puolen piilotyöt ja kuntien mammuttimaiset organisaatiot saadaan siivottua, niin oikeille veroillekin on maksajansa.
    Ja, kun nuori polvi laajasti ottaen olisi yhtä hyvässä ja kestävässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa kuin me olemme, niin a´vot.

    1. Kunhan saisimme ne mammuttiorganosaatiot siivotuksi, vaan sen sijaan on tulossa yksi uusi maakuntahimmeli verotuksineen kaiken entisen lisäksi.
      Ei niiden kuntien sakkia vähennetä edes alkuunkaan sen vertaa kuin väen määrä sotesotkuun lisääntyy.

  3. En tiedä ymmärsinkö Niilon kysymyksen mutta vastaan kumminkin. Suu säkkiä myöden.
    Sekin että itse olen niin vanhanaikainen että kuvittelen että velat pitää maksaa takaisin.

  4. Ainahan on niin, että mitä enemmän minä saan, niin hiukan enemmän joudun antamaan.

  5. Onko kukaan ottanut lainaa pankista asunnon ostoon tai muuhun tarpeelliseen. Mitähän varten oikeat pankit ovat olemassa ?
    Minä maksoin aikanaan hirveitä vakuudellisia korkoja. Nyt niitä tuskin on olemassa lainoilla.

  6. Sama juttu ja aika paljon piti olla säästöäkin että lainan sai ja takaisinmaksuaika oli suht lyhyt.
    Olikohan ennen pienemmät verot vai mistä johtui että asunnon osto ylipäänsä oli mahdollista.

  7. Maatamme johtavat ja tulevaisuuttamme rakentavat nyt nuoret hyvää tarkoittavat idealistit, nuoruuden turmeltumattomassa uskossaan. Jostain heille on muodostunut käsitys että entistä menoa enemmän vasemmalla on yhteinen onni.

    1. Huolimatta siitä että olen ajatusmaailmaltani keskusta-oikeistolainen, tulevaisuus on kasvavassa määrin sosiaalisessa oikedenmukaisuudessa eli kallistuu joitakin piiruja vasemmalle.
      Jos oikeisto ei sitä tajua, hukka perii. Ja se ei tarkoita missään tapauksessa huonoa taloudenpitoa ja vastuutonta velanottoa.

      1. Tuo vihervasureiden rahanjakomalli ”kaikkea kaikille” on valitettavasti mille tahansa taloudelle kestämätön, joten katastrofiin ollaan menossa täyttä vauhtia, ellei tulle holtittomuudelle saada jarrua.
        On tääysin turha tulla vertoamaan halpoihin korkoihin, koska sokeasta uskosta huolimatta velkoja pitää joskus alkaa maksaa takaisin eivätkä korot ainakaan tule laskemaan enää.
        Myös kuntien ja valtion taloudessa on pakko siirtyä nettobudjettiin eli vähentää kuluja tulojen mukaan.
        Lisäverotus ei todellakaan edistä työntekoa ja yrittämistä.

          1. Ei ainakaan vihervasurisakki, mikä jakaa koronamenoihinkin ylimääräisen miljardin.

      2. Voi olla että vähän vasemmalle mutta tarkkana pitää olla että tekijöillä ja yrityksillä säilytetään olosuhteet jotka eivät lannista. Kulunut sanonta mutta ilman kakun (työllisyyden) leipojia ei riitä jaettavaa eikä lainoilla voida pitkänpäälle hyvinvointia ylläpitää.

  8. Oli aika, kun pankinjohtaja tuli ovella vastaan ja kysyi tarvitsetko lainaa. En milloinkaan ottanut lainaa, jos en ollut varma, että myös pystyn sen maksamaan vaikka heti. Yrittäjillä oli aikanaan eläkerahojen takaisin lainaus, korko lähes olematon ja takaisinmaksu todella pitkä.

  9. Minä olen aina ollut varmanpäälle eläjä, en mene edes heikolle jäälle.

Kommentoi