Metsätyöt ja etelän puut

Tullut vuosien varrella lämmiteltyä luitaan Espanjan auringossa. Kun on pidempään poissa kotoa toimettomana haahuillen kasvaa polte päästä tositoimeen, suomalaiseen ranka- ja halkometsään, avata savotta, ihmetellä metsän rauhaa (moottorisahan ollessa hiljaa). Toisinaan siinä viritellä kynsitulet ja käristää makkaranpätkä hiukoopalaksi. Siinä vaatteisiinkin tarttuu nostalgista nuoruusvuosien vaellusretket mieleen nostavaa savun hajua.
Vaan erilaiset ovat puut Andalusian metsurilla. Mieluummin minä silkorunkoisia koivuja takka- ja saunapuiksi metsässä teen, kotipihan rantteella aikani kuluksi rauhalliseen tahtiin pilkon, pakkasella halkeavatkin kun vähän kirveskalsoa näyttää.

Nyt lääkäri pienen operaation vuoksi kehoitti välttämään kaikenlaista metsätyötä muutaman viikon ajan niin on taas vähän noussut mieliteko etelän lämpöön. Syksyn pimeys ja kylmyys ilman mahdollisuutta metsätöihin vähän painaa kaamosmasennukseen taipuvaista mieltä. On vaan tuo korona nyt peikkona, pitäisi ainakin se kolmas piikki saada että uskaltaa.

Pitää ainakin olla teräketju hyvin hiottu ennen kuin Espanjan puihin ryhtyy.

 

9 vastausta artikkeliin “Metsätyöt ja etelän puut”

  1. Metsätöitä on tullut paljonkin tehtyä, mutta vähemmän etelän puissa. Yksi tilaus kylläkin olisi, pitäsi jotain tehdä Rooman kaupungissa kasvaviin pariin palmupuuhun, kun kasvavat liian lähellä taloa ja roskaavat todella paljon. En oikein ole vieläkään lupautunut mitään tekemään, kun ei millään viitsisi enää ajaa tätä matkaa. Kuitenkin pitäisi autolla lähteä, että saisi kaikki vehkeet mukaansa. Siihen taas tuhrautuisi pari päivää sivu, jos riittääkään. On se pari kertaa kokeiltu.

    Sitä vastoin minulle tuli kotiapulainen pariksi viikoksi Roomasta, kun se pirun sytostaattikuuri veti viimeisetkin mehut miehestä ja emännys joutui hänkin sairaalaan.

  2. Kyllähän siellä metsässä kiva on.

    Joskus tuotakin miettiny että olisi jossain aurinkoisemmassa paikassa osan vuotta mutta talous se siinä eteen tulee. Hauska idea kyllä. Ehkä sitten joskus, ehkä ei. Metsä onneksi vastaa niin kuin sinne huudetaan, oli sää mikä vaan.

  3. Matti, oletkos laskenut noiden Andalusian puiden vuosirenkaita, saatat yllättyä ?
    On tässä monen kaverin Kanarian talviasumiset jääneet puhumattakaan Aurinkorannasta.
    Suomen thaiyhteisö on ihan kusessa, kun sinne ei ole asiaa. Kolmella tuntemallani on thaivaimot, siellä maatilat ja mannut ja vielä elättävät heitä perheineen sielläkin rahoineen.

    1. Siellä on joukossa tosivanhoja, sen tiedän. Enkähän niiden kimppuun Stihlini kanssa todella halaja, kunhan ihmettelen noin teoriassa minkälaisia olisivat karsia ja klapeiksi pilkkoa.

  4. Eipä tee mieli ”etelän aurinkoon”, mutta metsässä tykkään kulkea ja joskus jopa istahtaa kannon nokkaan ja vain katsella, sekä kuunnella.

    Myllymatti, entäpä jos sen etelän tai halonhakkuun sijaan kävisit Suomessa jollakin sellaisella seudulla, jossa et ole vielä käynyt?

    1. Metsässä minäkin tunnen oloni hyväksi, viikottain koiran kanssa kolme neljä 5 – 7 kilometrin lenkkiä pitkin metsäteitä ja polkuja koira vapaana jaloissa juosten.
      Olen kyllä monet paikat Suomessa katsastanut, parhaiten mieleen jääneistä mainittakoon Torronsuo Tammelassa, Lauhavuoren hienot hongikot, Ilomantsin sysimetsät, joet ja järvet, Kuusamo jossa karhunkierroksenkin (82 km) kävelin j sitten tietysti Lapin kohteet. En näitä mitenkään kerskaillakseni luettele, kaiholla vaan nyt ääneen muistelin.

  5. Itse pidän enemmän kaupunkilomista Euroopassa kuin hikoilla turisti rysissä etelässä (joissa olen myös käynyt).

    Mutta edelleen: korvessa on paras. Varsinkin nyt kun tämä korona jylläämässä niin kyllä sitä hyvin on Suomessakin viihtynyt.

    Rahaa on säästynyt useampi tonni kun ei ole ulkomailla rampannut, laskin että viimeksi käytiin 2019 lopulla ulkomailla ja nyt kun ei olla käynyt niin lomakassassa on 7000 € lisää… + se mitä siellä on jo enneestään. Eli ei se lomailu niin halpaa ulkomailla ole kuin itsekin on omasta mielestään ajatellut, näin sen näkee parhaiten…🤔

    1. Aika paljon ulkomailla tullut matkailtua, eniten Andalusiassa kuukauden parin reissuja syysmasennustakin paossa, siellä tullut paljon vuorilla käppäiltyä, auto vuokrattua, sillä usein Atlantin rannoille ja isompiin vuoristoihin (Alpujarras ja Sierra Nevada) näkemistä riittää

  6. Reissaillut olen Eurooppaa ristiin rastiin, enää ei mieli tee.
    Mitään ”lomakassaa” minulla ei ole, lähden reissuun jos siltä tuntuu; tällä hetkellä en edes Eestiin haikaile. Sekä Eestin, että Suomen koronatilanne on siksi paha.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *