Kateudestako?

Nyt valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli- Viikaria syytetään polkuppyörän huollon, pysäköintimaksun ja joidenkin lentopisteiden väärentämisestä yhteensä vähän yli tuhat euroa.

Onko se missäään suhteessa siihen, kun joku toinen kavaltaa satatuhatta euroa, tai enemmän. Onko kyseessä kenties eduskunnan puhemies Anu Vehviläisen takaa- ajo.

On erittäin hyvä, että ollaaan tarkkoja ja varsinkin sitä edellytetään tarkastusvirastolta mutta että….viraltapano?

7 vastausta artikkeliin “Kateudestako?”

  1. Ei onnistu kommentointi kun kerran sitten kirjautuminen
    Mutta taitaa olla kateus asialla kuten erään oven remontissa aikanaan terv tepivaari

  2. Enpä usko, että Vehviläinen olisi masinoinut mitään jahtia. Eihän hän alkujaan ollut edes halukas käsittelemään koko asiaa.

    Asiassa ei liene niinkään tärkeää saatu rahallinen hyöty kuin toiminnan moraaliset näkökohdat.

    Painavin syy virastapidättämiseen oli rikosepäilyt, joita poliisi tutkii.

  3. Minä olen pitänyt ja pidän edelleenkin Vehviläistä mukavana ja asiallisena. Monta vuotta sitten olen hänen kanssaan ollut tekemisissä ja kaikki sujui hyvin ilman ogelmia.

    Nyt vaan jäi mielikuva hänen puhuessaan ”Pömpelistään” ja määrittävän toimenpiteitä Yli- Viikaria vastaan, se mielukuva vaan aiheutti sen minkä aiheutti.

  4. Kyllähän tässä selvästi koitetaan ottaa kaikki ilo irti syntipukista ja latoa mahdollisimman moni asia yhden syyksi. Klassista politikointia.

  5. Olennainen asia on, että Yli-Viikari teki sen työsopikuksen töistä pois olemiseksi, mikä käsittääkseni on aika laiton.
    Se oli se vrsinainen syy asiassa.
    Toinen tekijä ovat nuo massiiviset lentopisteet, mistä Yli-Viikari ei tarkastuvaliokunnallekaan suostunut mitään kertomaan.
    Niden takia koko ruljanssi varsinaisesti pyörii eikä siinä ole mitään poliittista.
    Toki sen lisäksi on juttua selvitettäessä on tullut esiin kaikenaista muuta epäasiallista toimintaa, mitkä lisäävät tekosten vakavuutta ja muutenkin kuvaavat Yli-Viikarin piittaamattomuutta säännöistä ja ohjeista.
    Näissä toki jonkinlaista politisointia on näkynyt, mutta minä asetan painon niille seikoille, mitkä todella näyttävät rikokselta.

  6. Kuinkas moni duunari voi huollattaa pyöränsä valtion piikkiin? Pitääkö isopalkkaisille sallia isompi vilppi kuin pienipalkkaiselle koska se on suhteessa pienempi? Ja vielä sellaisessa virastossa jonka pitäisi tarkkailla että verorahoja käytetään oikein?
    Tiesitkö, että esimerkiksi pankista saa potkut jos ylittää tilinsä?

    Ja Yli-Viikarin syntilista on kyllä osoitautumassa pitkäksi, ainakin seuraavia syytöksiä on esitetty

    – työntekijä palkattiin kahdeksi vuodeksi täydellä palkalla edellytyksenä ettei hän tee mitään

    – oma kauneudenhoito, tuhansia euroja, on tehty firman eli veronmaksajien piikkiin

    – Finnariilta työmatkoista saatujen lentopisteiden (=rahaa) käytöstä ei ole selvitystä suostuttu antamaan

    – alaisten tekemiä raportteja on muuteltu niin etteivät ne ärsyttäisi tarkastuksen kohteena olevia. Liikkuvan poliisin lakkauttamisesta saatuja negatiivisia havaintoja sensuroitiin ja tutkimusmateriaali käskettiin hävittää

    – työilmapiiri on ollut huono, pelolla johtamista, on ylennetty ja alennettu työntekijöitä sen mukaan miten ovat totelleet

    – koko viraston luonnetta on haluttu muuttaa verorahojen käytön tarkastuksesta jonkinlaiseksi konsulttifirmaksi joka ei arvostele jos verorahoja on tärvätty

    Poliitikot, jotka ovat oleet virastoa valvovinaan ovat osaltaan vastuussa. Jos Vehviläinen ei ole hoitanut hommaansa tai on halunnut pimittää moista menopa niin hän on siitä vastussa. Muitetaanpa, miten Tampereella työntekijä kavalsi rahaa ja hänen esimiehensä sai myös potkut.

    Ainakin Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto näyttää olleen pihalla kuin lumiakka vaikka olisi pitänyt valvoa VTV:n toimintaa. Siitä kertoo hänen lausintonsa jonka mukaan tarkastustoimintaan olisi voinut vaikuttaa viraston määrärahojen alentuminen kun niitä päinvastoin on nostettu jo monta vuotta. Valvovat poliitikot ovat ”kauhean yllättyneitä” eivätkä muka ole kuulleet mitään vaikka heille on asioista raportoitu. Ovat vain jättäneet työnsä tekemättä. Kyllä laiska tai huolimaton voi olla mukava ihminen mutta ei se hänen vastuutaan poista. Mitä korkeampi virka ja isompi palkka sitä isompi vastuunkin pitää olla.

  7. ”Tiesitkö, että esimerkiksi pankista saa potkut jos ylittää tilinsä? ”

    En ole ollut tietoinen, potkitaanko pois siis asiakas, vaiko työntekijä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *