”Täysi susi”

Kyseessä ei ole ystävämme nelijalkainen susi, vaan amerikan ihme Applen iPhone puhelin. Minulla oli ja on tietysti vieläkin sellanen, mutta nyt se makaa Tampereella Verkkokaupan huollossa, pahasti sairastuneena. Ei se tosin ole tervettä päivää nähnytkään, mutta nyt siitä loppui kuuluvuus kesken puhelun. Sanoin vastapuhujalle, että lopetetaan minä soitan täältä takaisin, jos jostain joku vaikka aukaisi veräjän. En sitten päässytkään soittamaan, kun en löytänyt puhelimestani ensimmäistäkään puhelinnumeroa. Kaikki yli 200 yhteystietoa oli hävinnyt. Se oli sitten se viimeinen pisara, kaiken päivittäisen keljuilun lisäksi.

Toimitin sen siis huoltoon vajaan vuoden ikäisenä. Seuraavana päivänä sieltä soitettiinn, että olisi pitänyt poistaa lukitus. Se olikin sitten melkoinen operaatio eikä onnistunut, ei ainakaan vielä vaikka yritin sitä netissä etänä tehdä. Ensin tökkäsi ID tunnukseen, kun sain sen ohitettua, oli edessä salasana, mutta se meni puolestaan väärin. ”Unohditko salasanan” toiminnon kautta yritin, mutta se antoi milloin mitä mutta ei huolinut uutta salasana. Ja välillä ilmoitti, että he palaavat 17 tunnin päästä asiaan, he kun arvioivat niin pitkään minun henkilötietojani.

Juttelin välillä tunnin verran maahantuojankin kansssa, mutta heikolla menestyksellä, heillä ei ole keinoja eikä tietoja antaa apua. Että sillä tavalla, eräs tarina tämäkin.
Ps. Se ilmeisesti olisi onnistunut helposti, jos olisi ollut toinen iPhone, mutta kelläs nyt…

17 vastausta artikkeliin “”Täysi susi””

  1. Olis kai voinu arvata, että jonkun pualiks syämällä omenalla mitään virkaa enää olis! 😉
    Ei semmosesta ainakaan mitään kannata maksaa.

  2. Minulla on yli neljä vuotta ollut Aple, jo toinen; ei valittamista.
    Kerran se piru lukittautui mutta netistä löytyi apu ja taas pelittää.

  3. Pitkälti toista vuotta on ollut eikä ole toiminassa ollut mitään häikkää katsotaan huomiseen aina kun kehun laitetta siihen tulee vikoja terv tepivaari

  4. Suurin vaara on laittaa kaikki yhden kännyn varaan. Ihan oikeasti sen pitäisi olla vain puhelin. No ainakin kaikki ne tiedot erillisellä koneella.

    1. Pin-koodi kannattaa laittaa ylös tietokoneelle+tikulle, lukituksen avaustunnus myöskin. Näin olen asian ymmärtänyt.
      Ohjeethan löytyvät puhelinkohtaisesti hakusanalla ”lukituksen avaus”.

  5. Itsellä on puolentoista vuoden vanha iphone. Siihen asti käytin Samsungia kymmenisen vuotta, mutta kyllästyin laadun vajoamiseen jatkuvasti. Iphonessa on miinuksia – vaikeaa säätää eri asioita, rajallinen ohjelmistosaatavuus, huonosti toimiva bluetooth. Mutta on plussia – ylivertaisen pitkä akkukesto ja suhteellisen vakaa, kohtuu hyvä tietoturva, esimerkiksi.

    Mutta kännykät ovat tietokoneita ja tietokoneet hajoavat: ota siis aina varmuuskopiot! Älä pidä tietojasi vain kännykällä, tai vain tietokoneella, tai vain pilvessä.

  6. Nyt kun po puhelin on huollossa, niin on pakko ottaa tämä pari vuotta vanha Samsung käyttöön. Tämä on kuin kotiin palaisi pikku vikoineen, ainahan kotonakin on niitä pieniä korjauksia vaativia asioita.

    Minulla onneksi on nuo kaikki hukkuneet tiedot tässä ja vielä vanhemmasakin puhelimessa tallessa, niitä on onneksi tullut aina kopioitua uuteen. Minulla ei kovinkaan paljon ole ollut tapana säilöä elämääni ja menneitä tapojani, ei edes valokuvia. Mitä niillä kukaan mitään tekee, aika aikaa kutakin.

  7. Kiitos vaan, noilla ohjeilla ei tee yhtään mitään, tässä tapauksessa pitäisi homma tehdä etänä. Nekin ohjeet ja toimet olen tehnyt moneen kertaan, mutta se pysähtyy salasan kirjaamiseen. Pitäisi olla huushollissa, tai jossain toinen puhelin, niin silloin sen pitäisi onnistua, tiettävästi helposti. Apple kuulemma on erikoisen tarkka näissä asioissa, eli se on ehdoton suhteessa maahantuojaan ja jälleenmyyjään.

  8. Tämmösellä vastauksella Apple härnää. ei siis minkäänlaista kiirutta ainakaan.

    ”Saat tekstiviestin tai puhelun tähän puhelinnumeroon, kun tilisi on valmis palautettavaksi 29. maaliskuuta 2021 klo 10.07.04 GMT+2.”

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *