Harjoitus tekee mestarin?

Venäjä on päättänyt pitää harjoitukset Valko-Venäjällä.
Asiasta sovittiin Pietarissa kahden kesken.
Valko-Venäjältä on lyhyt matka vaikkapa Kiovaan?
Niin tai Puolan tai Baltian maiden suuntaan.
No virallisesti kysymys on puolustautumisesta
lännen vihollista vastaan?
Miksi länsi niin kovasti uhkaa rauhaa rakastavaa itänaapuria?
Mistä tänään sovitaan USA:n kanssa jossa EU jää sivusta seuraajaksi?
– Osaisko joku viisaampi päätellä mistä on kysymys
niin tai onhan se nyt selvä että Putin haluaa siipiensä
suojaan ne karkulaiset jotka ovat lähtenee omille teilleen?

4 vastausta artikkeliin “Harjoitus tekee mestarin?”

    1. Esim Ukraina on siksi korruptoitunut ja sekava maa, ettei siitä monikaan selvää ottane. Hallinto on aivan sekaisin, mitä nyt erilaisiin uutisjulkaisuihin on uskomista.
      Venäjällä ei taitane olla riittävästi resursseja muuhun kuin uhkailuihin ja provosointeihin. Ainakin suomalaisten asiantuntijoiden ja esim maavoimien uuden komentajan mukaan; Suomea ei uhkaa mikään Venäjältä tuleva painostus, ei ainakaan akuutisti. Siis uskoisin, ettei vielä 7.1. Venäjä, ennusteluista huolimatta, hyökkää Suomeen, siis asiantuntijoiden mukaan.
      Eri asia sitten nämä palstan ”asiantuntijat”.

  1. Se nyt ainakin on varmaa, että V vakoilee reaktioita noihin operaatioihin.

  2. Sotaharjoitukset ovat aika pitkäaikainen klassinen tapa tökkiä murkkupesää ja katsoa miten käy.

    En ihan ymmärrä suurta meteliä näistä, mielestäni huolet tulevat aivan muista signaaleista.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *