No kohta on vuosi kulunut

No kohta onkin vuosi kulunut tätä korona aikaa ja jatkuu vielä ties mihin asti onneksi pääsee maalle ja oleen siellä yksin metsän eläinten kanssa

Ne tuskinpa ovat käyneet kapakoissa itseään tartuttamassa korona viiruksiin kuten me kaksijalkaset ihan omasta halustamme teemme

no onhan se selvä asia nuoret haluaa tehdä noin kun hakevat vaikkapa elämän kumppania harvoin ne tulee kotiin suoraan

On vaan selvää että olis hyvä kun ei seuraavana päivänä paljon mentäs minekkään sisälle sitä kun ei vielä tiedä onko saanutkin viiruksen vieraaksi

Ei silloin levitä sitä kaikille ympärillä oleville olis kyllä parempi olla kotona kapakka illan jälkeen vaikka viikko kyllä se viirus sinä aikana

Tulee itsensä julki tuomaan jos onkin tullut vieraaksi kehoosi mutta alkaa suoraan sanottuna ketuttaan koko korona

Mutta tämäkin tauti menee menojaan aikanaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

8 vastausta artikkeliin “No kohta on vuosi kulunut”

  1. Aika tarkkaan seurailen noita koronatilastoja; tällä hetkellä se näkyy olevan kaupunkien riesa. Vielä ei näköpiirissä edes täältä Tammelasta katsellen kovin hyvältä näytä; ennustelemaan en ala, niitä ennusteluja tekevät aivan muut.

  2. Meillä ei toistaiseksi niitä tartuntoja ole, ei ainakaan viittä jolloinka ne tulee julkisiksi. Melkein kaikissa naapurikunnissa sitten onkin, en tiedä miten Tammelassa, mutta Forssassa paljonkin. Eiköhän se epidemia siitä ajan myötä, kunhan saavat rokotukset käyntiin. Sukkelaa tahimista se onkin, kun nyt on tilattuna kuulemma 8 miljoonaa rokotetta.

  3. No taloissamme asuu iäkästä porukkaa 70 v ylöspäin mutta eipä ole ainuttakaan korona tapausta vielä tullut meille vieraaksi
    Taloja on neljä joissa asuntoja n 140 kpl kahdessa kerroksessa itse asun maan pinnalla on lähes samat näkymät kun rivitaloissa iso koivu varjostaa sopivasti asuntoni ei tule liikaa aurinko lämpöä sisälle
    Noinkin on mutta hyvä asia sinänsä itse en ole ollut menemättä hakeen ruokaa itselleni ja kaverilleni joka asuu tuossa kalevassa
    Käymme perjantaisin kaupoilla samalla reissulla tuon itselleni ruokaa mutta emme mene silloin kun kauppa on täynnä porukkaa menemme aamusella silloin ei vielä ole ryntäystä kaupassa
    On selvä että pitää olla kaukana toisista ihmisistä niin melkoisen varmaan voi koronaa välttää terv tepivaari

  4. Yleensä en heitä mitään hukkaan.

    Syksyllä ostin kokeeksi ”Huonon äidin” nimellä markkinoitua valmisruokaa. Perunakuutiot olivat sitä kokoa, että saattoivat luiskahtaa puremattomina ruokatorveen ja jumittua sinne. Ruoka oli mautonta. Ravintoarvoa en osaa moittia. Mutta hukkaan heitin.

    Äsken ostin kypsää kuutioitua sianlihaa, joka oli ylimaustettua. Poltettaviin roskiin se antaa kivasti energialisää.

    Tein Tampereen sähkölaitoksen kanssa muita vaihtoehtoja edullisemman tariffisopimuksen roskien polttamisella tuotetusta sähköstä. Se vaihtoehto myytiin silloin loppuun, mutta voi olla nykyään saatavissa.

    1. Markunkin pitäisi opetella tekeen ruokaa itse ja oikeasti selvistä raakaaineista jättää esim marinoidut pois
      Marinaadin osaa kuka hyvänsä tehdä jos ei onnistu ekalla kertaa tekee toisen kerran muuttaen sen koostumusta kolmannella kertaa osuu varmaan kohdalle
      Niillä kaupan marinaadeilla kun ei tee yhtään mitään raakaliha on puoliksi mädäntynyttä olipa se sitten mitä hyvänsä
      Kun itse tekee varsinkin riistasta tietää milloinka se hirvi/peura/kaurs kaadettiin ei ole onkelmia senkään suhteen
      Kaloissa sanoisin että kun itse pyytää niitä ja laittaa tietää myös niiden pyynti ajan ja koska ne pakastit taikka purkitit savukalat mulla menee saman tien ei ole ollut kun korkeintaan seuraavana päivänä muutama ruoto pöydällä
      Mutta kaikki tuo vaatii kylläkin opettelua ja luonnossa pärjäämistä ei sinne kannata mennä jos tuntee ettei kunto riitä
      Ruoka on aina meillä ihmisillä pääelinkeino terv tepivaari

  5. Tämä nyt lipsahti tartunnoista ruokiin; Toisaalta sanoisin Markku Savikivi; valmiseinesten ostaminen on hukkaan heitettyä rahaa ja ruokailunautintokin kyseenalaista.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *