On se vaan kumma juttu

On erikoista tuo mitenkä kaurapuuro kypsyi ennen  n 10 minuutissa nyt ei ei sitten millään

Nykyisin saa keitellä ainakin 20 minuuttia jos meinaa että se olisi valmista  ja nyt ei kannata kertoilla että on niitä nopeitakin

No en pidä niistä lainkaan ne ei ole oikeaa kaurapuuroa mistään kohtaa ja ne joihin kaadetaan vain kiehuva vesi pääle ne on vieläkin surkeimpia

Niin se vaan on että tuossa asiassa oli parempaa ennen  joko tuo on joillekkin liian vaikeaa taikka sitten on valmistusmetoodeja onkin muuteltu

Tais olla että ennen nuot kaurahiutaleet teki joku höyrymylly nyt saman tekeee vaan mylly

Onkohan siinä se ero voi olla enpä tiedä saattaa olla seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

13 vastausta artikkeliin “On se vaan kumma juttu”

  1. Tämän Myllyn Paras tuotemerkin omistaa nykyään Sponsor Capital sijoittajayhtiö. Saattaa olla silläkin jotain merkitystä tuotteen laatuun, että yrityksen omistaja on ”kasvoton” sijoittajayritys, joka varsin usein etenee voittopronentit edellä, ei välttämättä laatu.
    En tiedä, paljonko se saattaisi mahdollisesti vaikuttaa yksittäisen tuotteen laatuun mutta kyllä esimerkkejä löytyy suomalaisestakin yritystoiminnasta, varsin paljonkin.

  2. Taitaa olla sama firma mulla paketissa lukee myllyn kivi ja varmaan tuolla kasvottomalla firmalla on osuutensa myös laatuun
    Kun suoraan sanoo mennään siitä mistä aita on matalin mutta noin vaanon katson seuraavalla kerralla että paketissa lukee elovena terv tepivaari

  3. Saattaaolla ostin tuon j jonkin aikaa sitten en nyt vuosia sitten mutta ehkä pari kk terv tepivaari

  4. Minä käytän puhtaita Alku- kaurahiutaleita. Panen reilun 1 dl hiutaleita 3 dl veteen illalla. Ripaus suolaa ja annan olla yön yli. Aamulla liedelle noin 5 min. sekoittaen vispilällä koko ajan. Voinökäre perään ja antaa hautua muutaman minuutin. Hunaja antaa mukavan lisän.

  5. Elovenakin on hyvää, mutta hiutaleet pieniä ja epätassisia. Alku on isohiutaleista.
    Ja onhan Elovenalla sitä pitkän valmistuksenkin tavaraa, jossa on hiukan kauran kaunojakin mukana.

  6. En äänestä vihreitä mutta useimmin tulee ostettua luomu hiutaleita. Yleensä ottaen olen sikäli epäisänmaallinen etten joka paikassa selvitä tuotteen alkuperää ja yrityksen omistuspohjaa. On sellainenkin epäilys että ei suomalaisella yrityksellä aina välttämättä ole puhtaat hiutaleet pussissaan vaan rahanahnauden piru joskus ohjaa toimintaansa.

    Mutta alkuperäiseen asiaan eli kaurapuuron kypsyyden saavuttaminen. Itse ole tässä jotenkin brutaali, en juuri katso pakkauksen keitto-ohjeita enkä kelloa joka aamuista puuroani keittäessäni, enkä huomaa puuron laadussa silti eroja, ehkä unenpöpperössä menee niin keittäminen kuin lusikoiminen.

    Pikapuuroihin en koske, lopputulos on rakenteeltaan epämääräistä töhnää

  7. Kyllä meillä Raision Elovena kypsyy edelleenkin noin kymmenessä minuutissa pienellä lämmöllä hauduttaen.

  8. Elovenaa olen aina pyrkinyt ostamaan. Raision tuotetta näkyy kaurahiutalepurkki olevan. Enimmäkseen syön sitä kauramoskana kuten lapsena sanottiin. Eli kypsentämätöntä kauraryynejä reilun kokoiseen mottiin ja maitoa sekaan. Sen kanssa puolukkasosetta, joskus taas mustikoita ja hieman rusinoita antamaan makeutta. Yleensä teen sitä iltapalaksi, hyvää on.

    Aamulla en syö puuroa enkä juuri muutakaan. Korkeintaan voileipä juustopalan kanssa tai pala känttyä tai sitten pelkkä musta kahvi, miten milloinkin. Näin olen tehnyt koko aikuisikäni.
    En usko vähääkään terveysterroristien jankutukseen, että syö aamulla kuin kuningas ja illempana kuin kerjäläinen. Ja että aamiainen on päivän tärkein ateria. Jos asia olisi näin, miksi aamusta ei sitten ole nälkä?
    Minusta ihmisen kuuluu syödä silloin kun on nälkä (siis jos on terve). Olen myös sitä mieltä, että ihmisen pitäisi välillä paastota. En tarkoita täyspaaastoa (ehkä sekin on hyvä, en tiedä, mutta kolmea päivää pitempää täyspaastoa pidän terveysriskinä) vaan puolipäiväpaastoja tai yksinkertaisesti syödä sen verran niukasti, että illalla suolet kurisevat ja on ihkaoikea nälän tunne.

    Nuorempana innostuin laktovegetaarisesta ruokavaliosta ja kokeilin miltä se tuntuu. Parisen viikkoa sitä muistaakseni kesti. Energia ei yksinkertaisesti riittänyt raskaassa työssä ja siirryin takaisin sekaruokaan.

  9. No minä syön puuron aamusin ja nyt nuot kaurahiutaleet ovat sellasia etteivät kypsy vaikka keittäs puolet pidempään
    Ja syön mitäsattuu jos tekee mielei vaikka sikaasyön sitä pihveinä taikka muussa muodossa uten kinkku ylikypsänä
    Voita käytän ja täys maitoa enkänutään joppia ala käyttään paino nyt on tuossa 74-76 kg ja veriarvot on aivan kohdilla
    Lääkärissä olenkäynyt v 2001 selkäni vuoksi veriarvoja tarkkailen mutta niissä ei ole ollut oikkeamaa
    Mutta tuota labrasa käyntiiä en katso miksikään läkärissä käynniksi
    Poro ja hirvi kuuluu minun ravinnoksi ja on hyvää lihaa terv tepivaari

  10. Ruokavaliosta kohkataan nykyisin paljon ja kyllähän sillä enemmän tai vähemmän on merkitystä terveyteen.
    Keskiajalla kasvisyöjämunkkeja kuoli niin paljon vatsasyöpään, että lääkärit nimesivät sen ”munkkien taudiksi”. Vastapoolina oli aateliset, joilla miehellä kuin miehellä oli keski-ikään jouduttuaan vaivana kihti. Sitähän kaiketi sanotaan vieläkin aatelisten taudiksi. Se johtui kuulemma siitä, että aateliset söivät turhan paljon riistalihaa, ja vaikka se oli ehtaa luomua, lihassa olevat puriinihapot aiheuttivat kihdin. Terveimpiä siihen aikaan olivat vähavaraisemmat, jotka söivät etupäässä viljaa ja saivat eineeksi lihaa melko harvoin. Olisiko tuossa opetus, että kohtuus on paras tie myös siinäkin asiassa.

    Kirjassa ”Pitkä keihäs” tämän niminen mustajalkaintiaani kertoo heimonsa elämästä 1800-luvun loppupuolelta, silloin kun mustajalkaintiaanit viettivät vielä vaeltelevaa kiertolaiselämää, siis Yhdysvaltojen alueella. Pitkä keihäs oli murrosikäinen, kun hän ensi kerran kohtasi valkoisen miehen ja pian tämän jälkeen hän ja hänen heimonsa joutuivat valkoisen miehen reservaattiin ja lapset valkoisen miehen kouluun ja heimon ikiaikainen kulttuuri ja perinnäistavat olivat iäksi menneet.
    Kirjassaan, joka on julkaistu muistaakseni 1928, Pitkä keihäs on keskittänyt kertomuksensa pelkästään aikaan ennen joutumistaan valkoisten reservaattiin. Sivumennen sanoen erittäin mielenkiintoinen kirja.

    Kirjasta selvenee, että mustajalat elivät lähes pelkästään puhvelin lihalla. Mustajalat olivat kookasta väkeä, miehet lähes järjestään 6 jalkaa pitkiä tai vähän pitempiä ja rotevarakenteisia, ei kuitenkaan jättiläisiä. Kirjasta saa käsityksen, että mustajalat pysyivät suht´terveinä ja elivät yleensä vanhaksi, monet yli satavuotiaaksi. – Kun Pitkä keihäs läheni murrosikää, hän kohtasi ensimmäisen kerran valkoiset. Sitä ennen hän oli kohdannut mustajalkoja, jotka olivat jo omaksuneet valkoisten tapoja. Nämä intiaanit varoittivat valkoisen miehen ruoasta. Sanoivat että se on intiaaneille epäterveellistä. Nostivat ylähuultaan ja näyttivät että valkoisen miehen ruoka vie hampaat suusta, ja että ennen heidän väkensä eli vanhaksi, nyt kukaan ei ehdi lähellekään satavuotiaaksi. Erityisesti he varoittivat valkoisen miehen saippuasta, jolla valkoiset pesevät hiuksensa ”katsokaa kuinka paljon valkoisia miehiä on kaljupäisiä, ja heiltäkin, intiaaneilta, ne jotka matkivat valkoisia ja pesivät hiuksensa saippualla, on tukka harventunut ja mennyt elottomaksi. Pysykää te erossa valkoisten ruoasta ja heidän saippuastaan”.

    Pitkä keihäs ja hänen ikätoverinsa olivat uteliaita näkemään valkoisia, varsinkin valkoisia poikia. Olivatko he heidän kaltaisiaan ja mitä leikkejä he leikkivät?
    Niin Pitkä keihäs ja muut pojat pääsivät isiensä mukana käymään valkoisten kauppakeskuksessa. Valkoisten lehmät haisivat niin pahalle, että intiaanipojat pitelivät sormilla nenästään kiinni. Myös valkoiset haisivat yhtä pahalle, lehmiensä haju oli tarttunut heihin.

    Tämä oli Pitkän keihään ensi kosketus valkoisiin eikä tästä mennyt kovinkaan kauan kuin Pitkän keihään entinen, tuttu ja turvallinen vapaa elämä oli muisto vain, ja intiaanipojilta kynittiin tukka lyhyeksi, pakotettiin pukeutumaan outoihin vaatteisiin ja pantiin valkoisten kouluihin istumaan tyttöjen viereen, mikä oli intiaanipojille mitä suurin häpeä.

Kommentoi