Ruotsin kieliset ja Suomen kieliset

Vaikka Suomi on keino tekoisesti n 300 v myöhemmin kaksikielinen asia on aika erikoinen

Muissa maissa missä on toisen sortovalta loppunut on myös kieli saanit mennä menojaan meillä se vaan jatkaa kulkuaan

Ja se ylimielisyys jota heidän taholtaan saamme ei ole kovin hieno asia he kun luulevt olevansa Suomalaisen yläpuolella

No itse en ihan ole kokonaan Suomalainen  ja sen olen aina tunnustanut mutta enempi on mukana Suomalaisuutta kun Saksalaisuutta

Enkä yhtään häpeä sitä tunnustaa Olen siitä onnellinen ettei isäni ollut Ruotsista

Maa joka orjuutti Suomea vuosisatoja vieden meiltä satoja nuoria miehiä omiin sotiinsa

Ja viimein hävisivätkin sodan sitten myivät Suomen toiselle maalle jättäen meidät kun koira kakkansa siihen mihin tippui

Jos jotain  pitää kiittää on  tosi asiassa Saksa jolle olemme paljosta velkaa vaikka he eivät siitä ole koskaan mitään suuremmpaa asiaa tehneetkään

Saimme Suomeen puolustusvoimat  jonka ansista saimme myös vapauden  jonka Ruotsi meiltä myi näin säilyttäen oman identiteettinsä

Mutta meillä on silti vuosisatoja vanha asia ja se on kaksi kielisyys maassa jossa hyvin pieni osa kansaa puhuu Ruotsia

Tähän ei sitten pidä sekoitella pakko Ruotsia sehän tuli paljonkin myöhemmin kun kaksi kielisyys

Ruotsin kielisten ylimielisyys ja luulo paremmudestaan on sekin jäänne n 300 vuotta sitten eletystä ajasta

Ruotssalaisia emme ole Venäläisiksi emme halua olkaamme Suomalaisia

Samoin   Suomenlinnan portilla seisoo Suomalainen seiso omilla jaloillasi äläkä luota vieraan apuun

Vanha Kenraalimme sen toi julki monasti Suomi on hyvä maa Suomalaisille vaikka itse olikin Ruotsinkielinen

Hän ei sortanut Suomalaista kuten monet tekee vielä tänä päivänä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

54 vastausta artikkeliin “Ruotsin kieliset ja Suomen kieliset”

  1. Entisen vallan kielirippeen säilyttäminen on käsittämätöntä jo rahankin tuhlausta.

  2. Suomenruotsalaiset ovat ihmisiä missä mekin.

    Suomenruotsalaisuuden tekosyyllä ratsastavat umpikorruptoituneet poliitikot ja säätiöt yms. ovat ongelma.

  3. Voisivat tulla samalle tasolle kun muukin kansa nyt ne luulevt olevansa paljonkin Suomlaisen yläpuolella
    Minä puhunkin niistä joille tuo kaksi kielisyys on maailman tärkein asia
    Ja se ei ole pakko Ruotsi vaan Suomen kaksikelisyys
    Joka on vanhaa asiaa n 300 vuoden takaa on vaan liian kallis pitää yllä terv tepivaari

  4. Kyllä nuot Ruotsia puhuvat ovat myös Suomen kansalaisia ja osaavat myös Suomen kielen hyvin harva on enää ihan ummikko sen suhteen
    Niitäkin kyllä löytää mm Ahvenanmaalta eipä paljon ole manner Suomessa
    Senpä vuoksi tuo kaksikielisyys vois mennä pois
    Siihen ei sitten kuulu tuo pakko Ruotsi sitä vois lukea ne jotka haluaa sitä oppia on vaan kumma mihin sitä tarvitsee
    Ruotsissa kun firmoissa on siirrytty jopa sisäisen kielen suhteen Englantiin terv tepivaari

  5. Et voi sille yhtään mitään, jos olet syntynyt ruotsinkieliselle äidille, saksalakselle tai venäläiselle ja olet saanut sen kielisen kasvatuksen.
    Mikään ei ole muuttunut sen suhteen, että kansainväliset firmat ovat käyttäneet englantia firmakielenään jo vuosikymmenet Suomessa.
    Tätä asiaa jankkaavat vuodesta toiseen kielipuolet alisivistyneet puupäät.

  6. Oot varmaan jostain takametsistä tuollasia ei ole jotka antaa lapselleen muka jonkun kielisen kasvatuksen
    Minä sain molempien kasvatuksen eikä ole ollut äidin kieli se tärkein asia
    No monessa tuo enggu on ollut n sata vuotta ja monessa ei kieli sisällä ole vieläkään kun vain kotimaan kieli elikkä Suomivsilti vientifirmoja
    Mitä tulee sivistykseen ja muka kielipuolisuuteen en allekirjoita en liiin ole puupää
    Jankkaa on se asia jota Heikki taitaa harrastaa eniten kun haukkuu Tamperelaisia joksi itseään väittää terv tepivaari

  7. Kokonaan eri juttu on se ettei Suomessa tarvitse kehuskella olevansa miehittäjä maan kielinen
    Joka otti Suomelta liian paljon kaikin tavoin sitten vielä tunki miehittäjä kielen muka toiseksi kieleksi jota Ruotsi ei ole kielenä ollut eikä tule oleen
    Osaatte Suomea ja sitä teidän pitäisi puhua keskenänne voitte puhua vaikka itä timoria terv tepivaari

  8. Kertoo juuri täydellisestä tietämättömyydestä ja asenteista myös muun äidinkielisiä kohtaan. Millähän muulla kielellä lasta opetetaan puhumaan kuin äidinkielellään asuipa hän vaikka vihamielisessä Mansessa ?
    Esim. venäjää voit opetella, joka on vielä vanhempi virallinen kieli ollut Suomessa. Saattaapi kohta tulla uudestaan.

    … no tämä blogi ei johda mininkään. persumaista propagandaa, jota Tepi harrastaa. Taitaa meillä olla uusi persu rivissä.

    1. Koivisto sanoi, että kansa hämmästyisi, jos saisi tietää, miten vähäisellä järjellä sitä hallitaan.

      Kansa hämmästyisi myös jos huomaisi, että kieliasiat on kirjattu peruslakiin vähän tylpällä älyllä. On mm. määritelty kansalliskieleksi meihin imperialistisesti asennoituneen vieraan maan vieras kieli, jota ei täällä puhune edes yksi sadasta.

      1. No Markku kuka ne on sinne äänestänyt oliskos peiliin katsomisen paikka myös äänestäjillä terv tepivaari

  9. Voidaan lapsi altistaa kummankin kielen pariin ei se äidin kieli ole ainoa kuitenkaan
    Se nyt vaan on Suomalaisille miehittäjän kieli eikä se muuksi muutu eikä Ruotsi siitä nimestä eroon pääse Suomessa
    Jos pidät Tamperetta vihamielisenä ja sisään lämiävänä olet väärässä kaupunkissa
    Noin vois sanoa vaikka ihanasta Porvoosta jossa ei voinut olla viikonloppuja paikallisten vihaielisyyden vuoksi
    Muuten Venäjä ei ole virallinen kieli nytkään ja Venäjän vallan alle jouduimme juuri Ruotsin vuoksi
    Toki kumpaakin kieltä voi opetella ei sitä ole kukaan kieltänyt mutta se että kumpaakin kieltä voi opskella jos niin haluaa
    Se ei anna kaksi kielisyydelle mitään suurempaa oikeutta olemassa oloonsa Suomessa
    Ja toisien nimittely antaa kuvan nimittelijän sivistystasoon joka lienee aika alhaalla
    Ole itse Persu oothan niitä omien puheidesi mukaan jopa äänestänytkin minä en ole persu mistään kohtaa
    Ja kummatkin maat idässä ja lännessä ovat minun silmin miehittäjä kansoja eikä muuksi ne ei muutu terv tepivaari

  10. Tätä asiaa jankataan vielä kovin kauan, niin kauan kun kielijärjestelmä nykyisellään maksaa meille hurjasti rahaa ja heikentää sukupolvesta toiseen ihmisten kielitaitoa.

    On kohtuullisen halpaa syyttää tuota persuiluksi, semminkin kun asiasta on ollut huolta jo paljon ennen sen puolueen nousua – ja kun vielä huomioidaan että pakkoruotsia vastustaa yli puolet kansasta. Persuja ei äänestä puolet kansasta.

  11. Alle 20 prosentin kannatus nykyisellä tasolla on
    Mutta kaksikielisyys on paljon pahempi asia kun pakko Ruotsi sinänsä ja kaksikielisyys Suomelle maksaa ja paljon terv tepivaari

  12. No onhan minuakin sanottu mm demariksi koska kerroin että ketä äänestän asia on kuitenkin vain minun sanomana oliko se totta
    Jospa olikin silkkaa valetta ettei vaalisalaisuus tule julki kosk sitä se oikesti oli jos sanotaan ettei saa valehdella oikeasti joskus on pakko varsinkin vaali asioissa terv tepivaari

  13. Ruotsi kielenä Suomessa säilyy hamaan tulevaisuuteen. Ei sen kustannuksua kukaan laske, vaan se kuuluu perusoikeuksiin.
    Uskon, että on hedelmällisempiä aiheita.
    Itse kielipuolien ei kannata siitä vouhottaa.
    Menkää rannikolle vanhan sivistyksen piiriin tai Närpiöön perkamaan tomaatteja.

    1. Jos valitaan kielellisesti lahjakkaita kansanedustajia, niin ruotsi häviää perustuslaista. Ja sijalle otetaan suomenruotsi.

        1. Folktingetin kanta on jämähtänyt ruotsi-imperialistiselle kannalle. Mutta äly ei liene tykkänään hylännyt folktingetiä.
          Nyt F:n polku on potaskainen valtapoliittisista syistä ja valheella on pitkät jäljet, mutta rehellisyys maan perii, vaikka konnat veisivät rahat.

    2. HK puolustaa simputusoikeutta suomalaisten ja maahanmuuttajienkin vahingoksi, kun yhteisen kielen löytyminen on vaikeampaa.

      Hönttiys on HK: n sydäntä lähellä.

  14. No entä Saamen kieli ja toisaalta on monia kieliryhmiä joilla ei ole samaa asemaa.

    1. Saane pitäisi kirjata alkuperäiskielenä kansalliskieleksi perustuslakiin.

        1. Oikeasti noista kummastakaan ei ole kansankieleksi molemmat ovat miehittäjä maan kieliä terv tepivaari

        2. Venäjä ei ole alkuperäiskieli, eikä sillä ole ollut Suomessa vakiintunutta asemaa, joten sillä ei ole jakoa kansalliskieleksi.

          Voitaisiin soveltaa ruotsalaista käytäntöä vähemmistökielistä. Eli voitaisiin perustaa erikielisiä hallintoalueita. Ruotsissa se käytäntö tosin kokee muutospaineita monikielisen maahanmuuton takia.

  15. Jos napurin Peter on oppinut äidinkielenään ruotsin, niin miksi minun pitää pakolla opetella Peterin äidinkieli.

    Kukaan ei ole viemässä peterereiltä ja annikoilta oikeutta opetella äidinkieltään, mutta kolme neljäsosaa suomalaisista haluaa ruotsin kielen vapaaehtoiseksi suomenkielisille suomalaisille.

    Ja kyllä. Tuo asia on tutkittu. Tutkimuksen teki ruotsinkielinen yliopisto Åbo Akademi yhdessä Turun ja Tampereen yliopistojen kanssa.

    1. Åbo Akademilla oli koiranhäntä kainalossa. Koska ruotsi ei koskaan häviä vähintään virkakielenä lukemattomilla maantieteellisillä ja tehtäväalueilla. Se tarkoittaa sitä, että vain suomenkielisillä ei ole mitään mahdollisuutta saada sellaisia virkoja, joissa puhdas ruotsin taito on välttämätön.
      Eli ne virat miehittävät silloin vain ns. suomenruotsalaiset.

      1. Eivät ne rantaruotslaiset ruotsin kieltä osaa, kun melkein joka toinen sana on suomea.

  16. Kyllä se pakkoruotsi täältä vielä katoaa, sille on enää parituhatta ihmistä joiden takia sitä pidetään. Globaali kehitys edellyttää monimuotoisempaa kielten osaamista joten muutos on täysin vääjäämätön. Toki ruotsia jossain piireissä vastakin puhutaan, kuten venäjää, viroa, arabiaa, kiinaa…

    Ei tässä mitään riitaa ole, tai mitään ihmisiä vastaan sen pohjalta mitä puhuvat. Kyse on vain koulutustarpeiden kehityksestä ja maailman muuttumisesta.

    Ei ole järin suuren riidan arvoinen asia.

      1. Tuskin kymmentäkään tuhatta. Suomenruotsia käyttäviä on kyllä paljon.

  17. Noin ne asiat voivat mennä onneksi sitä ei tarvitse käytää eikä tule kuuluun minun käyttökieleiini joita on kaksi ei kuitenkan Ruotsi
    Mutta mitä tulee keilipuolpuolisuuteen enpä ole sellasta asiaa huomannut eikä mun tarvii edes osata Ruotsia osaantoki mutten käytä paitsi jos olen Ruotsissa aika harvoin kuiitenkin
    Eiköhän tuo Närpiö olisi Heikille sopiva siellä saisit puhua Ruotsia koko ajan vois siellä sitten poimia tomaatteja terv tepivaari

  18. Olet sä kumma mies, kun tämä koskee useaa sataatuhatta ihmistä, niin sinä juttelet puuta heinää, mitä sinä osaat ja haluat. Tämä on paljon suurempi juttu kuin mikä sinua koskee.

    1. No etkös itse näe asian oikeaa puolta meitä muita on silti reilu viis miljoonaa jota se asia myös koskee kaksi kielisyys ei ole lainkaan se josta kannattaa keskustella
      Ja suurin osa asuu noista itsehallinto alueella pieni porukka manner Suomessa
      En minä ole kumma mies lainkaan katson sitä miksi pieni vähemistö sanelee ehtoja enemmistölle
      ja juttu ei ole lainkaan iso vaan siitä jotkut tekee sellasta ja sen vuoksi että heille ei sovi Suomalaisten johtamaa maata kunnioittaa
      Sun mielestä puuta heinää jota ei minulta tule mihinkään asiaan terv tepivaari terv tepivaari

    2. Tässä sitten näkee sen mitenkä itsekästä porukka voikaan olla vaikka näitä Ruotsi kotikielenään käyttäviä olisi n 500 000 tuhatta
      Ovat he pieni vähemmistö kansan lukumäärästä kun muita on n 5 miljoonaa ja heitä pidetään vähemmistönä
      Mitä tulee kansalliskieleen ei miehittäjän kieli ole sellanen jota selasena olisi tarvetta pitää yllä enemmistön etujen edellä
      Heikki voi nuot puuta heinää juttunsa liittää omiin sepustuksiinsa sinne ne kuuluu terv tepivaari

  19. Äidinkieli ei ole kriteeri sille että kaikki palvelu pitää tarjota. Kriteeri on ”henkilöt jotka puhuvat vain ruotsia, mutta eivät suomea”. Se on muutama tuhat.

    Muutoinhan meillä pitäisi olla maamme suomen-ruotsin-venäjän-arabiankielinen, mitä se ei ole.

    Äidinkieli tietenkin antaa erinäisiä oikeuksia, luonnollisesti, mutta äidinkielestä ei voi suoraan johtaa koko maan kielipolitiikkaan. Vähemmistökielet ovat puolestaan eri asia.

    Ei tarvitse kuin länsi- tai etelänaapuriin katsoa niin on jo esimerkkejä.

    Ei myöskään tarvitse toisille naljailla, ei tämä ole kuin harmaata matematiikkaa.

    1. Puhdasta potaskaa Katrjalainen.
      perustuslaki ei määrittele Suomea kaksikieliseksi.
      Siinä todetaan vain, että Suomessa on kaksi kansalliskieltä – ei kaksikielisyyttä.
      Kuntalaissa on määritelty yksikieliset (suomen TAI ruotsinkieliset) kunnat sekä kaksikieliset kunnat.
      Pääosa Suomen kunnista on yksikielisiä ja niistäkin yli 90% suomenkielisiä.
      Nämä kunnat eivät ole kaksikielisiä millään perusteellaj asiten Suomi ei voi olla kaksikielinen.

      1. En minä mitään väitä, vaan totean: Suomen viralliset kielet, eli kansalliskielet, ovat suomi ja ruotsi.
        Perustuslaki määrittelee tarkemmin kielelliset oikeudet ja velvollisuudet.

        1. Väität, että Suomi on kaksikielinen.
          Perustuslaki ei määrittele niin, joten väität potaskaa.

          1. Perustuslaki takaa oikeuden käyttää oikeudessa ja viranomaisten kanssa asioidessa omaa kieltä. jokaisella on myös oikeus saada viralliset asiakirjansa omalla kielellään.

            Se, että on kaksi kansalliskieltä,ei merkitse sitä, että Suomi olisi kaksikielinen maa muuta kuin valtionllisesti.

            Jos Suomi olisi virallisesti kaksikielinen maa, niin silloin ei olisi mahdollista, että maassamme on yksikielisiä kuntia ja sen myötä yksikielisiä viranomaisia.

    2. Ei löydy mainintaa Suomesta kaksikielisenä maana.

      Suomen kansalliskieliksi pitäisi perustuslaissa nimetä suomi, suomenruotsi ja saame alkuperäiskielenä. RKP harannee vastaan, vaikka sillä on ollut vaaleissa ehdokkaina ollut saame-nationalisteja.

      Ruotsi -maininta on ruotsi-imperialistinen jäänne.

      Surut ovat yli 10 vuotta yrittäneet saada Ruotsissa suomenruotsille vähemmistökielen asemaa.

      Suomenruotsi pitäisi tunnustaa kieleksi edes täällä.

    3. Jos Suomessa olisi perustuslakituomioistuin, niin se saattaisi vaatia oikeusministeriötä muuttamaan sanamuotojaan.

    4. Missä HK:n logiikka? Psykopaattisen pakkoruotsin hylkäämisestä pitää keskustella juuri nyt. Jos simputus poistetaan, niin tarve keskusteluun vähenee.

      Arvopohja-Ana teki käsittämättömän virheen hyväksyessään simputtajan oikeusministeriksi. Vaihtoiko raha omistajaa?

      HK:n aivot pitäisi pestä ja lingota, jotta törky lähtisi.

  20. Niin on muttei pitäisi olla mehittäjän kieli ei voi olla Suomen kielenä koskaan Ahvenanmaan kieli asia on aivan eri juttu
    Senhän on sinne sanellut kansan yhteisö ja antoi sinne autonomian samalla
    Mutta manner Suomessa sitä ei pidä olla
    Sitä ei ole kun rahanmenoa Suomelle terv tepivaari

  21. No laita tuo Persu nimike omann nimesi perään minulle se ei ole kuuluva ja minä en änkyröi joku muu sitäkin tekee
    Ja mstä olet saanut sellasen käsityksen että olisin demari oot varmaan olettamuksiesi vanki
    Minä sanoin äänestväni demareta en vaan siinä puhunut totta koska minä pidän vaali salaisuuden itselläni
    Et liioin voi minua sanoa rasistiksi ja änkyröijäksi koska en sitä ole voisit Heikki pysyä asia linjalla ja jättää tuo nimittely minusta se ei sovi journalistille terv tepivaari

  22. Lipposen perintö elää sdp:ssä.

    Mutta, mutta .. kehitys kehittyy .
    .
    ***************************************************************************
    ”Demariehdokkaista 89 prosenttia ja vihreistä 85 prosenttia on pakollisen ruotsin opiskelun kannalla.”
    *
    https://www.uusimaa.fi/paikalliset/1411263

    RKP:tä tukevat eniten SDP ja vihreät.

    Ruotsin kielen pakollisuutta puolustavat luonnollisesti vahvimmin RKP:n ehdokkaat, joista jokainen on vastannut vaalikoneväittämään ”täysin samaa mieltä”.

    Suomenkielisistä valtapuolueista ruotsin kielen nykyisen aseman säilyttäisivät varmimmin SDP ja vihreät. Demariehdokkaista 89 prosenttia ja vihreistä 85 prosenttia on pakollisen ruotsin opiskelun kannalla.

    Muissa eduskuntapuolueissa soraäänien määrä lisääntyy jo selvästi. Pakollisen peruskouluruotsin kannattajien prosenttiosuus on Vasemmistoliitossa 68 ja kristillisdemokraateissa 65.

    Kokoomuslaisista vajaat 65 prosenttia ja keskustalaisista 62 prosenttia kannattaa pakkoruotsia.

    Kaikissa näissä puolueissa on siis merkittävän kokoinen vähemmistö, joka olisi valmis harkitsemaan ruotsin vapaaehtoisuutta.

    Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden riveissä ruotsin pakollisuus herättää huomattavaa vastustusta. Sinisistä 86 prosenttia ja perussuomalaisista peräti 97 prosenttia on eri mieltä ruotsin kielen opiskelun säilyttämisestä pakollisena.

    Pienpuolueista myönteisesti ruotsin kielen pakollisuuteen suhtautuvat Feministipuolue ja Suomen Kommunistinen puolue.

    1. Sininen tulevaisuuden kansanedustajat ja koko uusi puolue menetti kannatuksensa, kun sen misterit hyväksyivät hallitusohjelman, jolla ei ollut äänestäjiensä hyväksyntää.

      1. Tietääkseni PS hyväksyi hallitusohjelman, mutta siniset hyväksyivät liukuman pois hallitusohjelmasta.

Vastaa käyttäjälle heikki karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *