Kevytanalyysi keskustan uudesta ryhmyristä ja hänen vastavoimistaan

Afganistanin tilanne on saanut niin eliitin kuin rahvaankin uumoilemaan, että tapaus Afganistan voi laukaista samanlaisen pakolaisinvaasion kuin oli vuonna 2015, ehkä suuremmankin.
Eli jälleen olisi saatavilla Suomeenkin koneinsinöörejä ja muitakin koulutettuja, joilla koulutustodistukset ja työtodistukset ovat valitettavasti tippuneet pois matkasta pakomatkan aikana.

Keskustan uusi ryhmyri, toisen kauden kansanedustaja Juho Pylväs, meni 25.8. Seinäjoella keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa möläyttämään pahat sanat ”loisivista elintasosurffareista”. Vaikka Pylväs pahoitteli sanavalintojaan seuraavana päivänä, itse asiasta hän ei pakittanut vähääkään.

Tämä säikäytti eliitin kunnolla. Että maltilliseen kielenkäyttöön (lue poliiittisen korrektiuden nuolemiseen) harjaantuneen keskustan vaikuttajalta kuullaan tuollaista ”persupuhetta”!
Sehän voi levitä muihinkin keskustalaisiin, kokoomuslaisiin ja voihan demareissakin olla noita konservatiiviänkyröitä, jotka ovat ehkä panneet korvan taakse Tanskan demareiden uuden linjan ”tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”.

Sellainen pitää torpata heti alkuunsa! Niinpä 27.8. näki päivänvalon Etlan Aki Kangasharjun kolumni ”Kuka surffaa ja miksi?” Ihan kelvollinen propagandakirjoitus, jossa sekoitetaan työperäinen maahanmuutto ja humanitäärinen maahanmuutto ja jossa maahanmuutto, implisiittisesti humanitäärinen maahanmuutto (kuka muka vastustaisi työperäistä maahanmuuttoa) saadaan näyttämään edulliselta ja suorastaan välttämättömältä.

Kangasharjun kirjoitus on tietty lähtenyt kaupunkikierrokselle ja maakuntakierrokselle, jossa valta-median toimittajat muokkailevat kirjoitusta muutaman piirun ärhäkämpään suuntaan.

Ehkä tämä Juho Pylväs on kuitenkin pelimiehiä ja suunnitteli homman tarkkaan: – katti kylmän rauhallisesti pöydälle, muuten tämä vihersosialistihallitus vie sekä keskustapuolueen että koko Suomen suonsilmään! Turvetuotanto on tuhottu, elvytyspaketin kautta olemme sitoutuneet pönkittämään Saksan ja Ranskan pankkeja. EU hamuaa otetta Suomen metsistä… Jos tämän lisäksi Suomeen suuntautuu samankaltainen pakolaisinvaasio kuin 2015, se on menoa eikä nokitusta! Ja puolueen puheenjohtaja pitää saada vaihtoon ja mahdollisimman nopeasti.

7 vastausta artikkeliin “Kevytanalyysi keskustan uudesta ryhmyristä ja hänen vastavoimistaan”

  1. https://www.kansalainen.fi/kansanedustaja-minna-reijonen-kuinka-varmistetaan-ettei-afganistanista-suomeen-tuoduilla-henkiloilla-ole-yhteyksia-terroristijarjestoihin/

    Suomi on uusimpien tietojen mukaan tuonut Afganistanista 413 henkilöä. Etukäteen saapuvien lukumäärän arvioitiin huomattavasti pienemmäksi. Valtioneuvoston mukaan tulijoita piti olla 170.

    Terrorismin uhka on olemassa Suomessakin. On erittäin tärkeä varmistua, ettei Suomeen tule terroristiseen toimintaan liittyviä henkilöitä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin.

    Vuonna 2015 Suomesta hali turvapaikkaa 32 476 henkilöä. Silloinen sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kommentoi Ylen A2 Turvattomuusillassa, että näistä jokaisen taustat tunnetaan.

    – Myöhemmin Migri kertoi, että tulijoista suurin yksittäinen profiili oli ollut sotilaskoulutettuja ammattisotilaita. Näitä saattoi uutisen mukaan olla jopa 30-40 prosenttia tulijoista, kertoi kansanedustaja Minna Reijonen.

  2. Pylväs laitettiin hakemaan hajapisteitä kepusta pakenevilta äänestäjiltä, aika tuttu ja tarkkaan harkittu kaava. Yksi puhuu, muut hiljenevät, sitten tulee anteeksipyyntö. Koitetaan olla kavereita molemmille.

    Ei kepu tule tikkua siirtämään ristiin jos tästä tulisi uusi aalto turvapaikanhakijoita. Heillä on aivan liian paljon taloudellisia intressejä.

  3. Voipi olla noinkin kuten Kyuu sanoo.
    Itse toivon, että Pylväs olisi sellainen ”pelimies” niin kuin avauksessani toivoskelen.
    Pylväs on 50-vuotias, toisen kauden kansanedustaja, joten ikänsä puolesta hän ei ole milleniaali, mikä on plustekijä. (Milleniaaleiksi kutsutaan ihmisiä, jotka ovat noinmitalla aikuistuneet vuosituhannen vaihteessa.)

  4. https://alueviesti.fi/2021/08/21/lukija-maaseudun-asujien-jatkuva-elinolojen-heikentamistavoite-ei-paranna-nimeksikaan-ilmastotavoitetta/

    Ohisalon sanomiset, tekemiset ja esiintymiset ihmetyttävät maaseudun kansaa, jota hän tuntuu pitävän ”päähänpotkittavien” asemassa toistuvasti.

    Ihmetyttää sekin, miten kepu ja SDP antavat vedättää itseään näin pitkään, kommunistien tavoitteet kyllä ymmärrän, sillä heillähän on edelleen, käsittääkseni, yhtenä tavoitteena yhteiskuntarauhan järkyttäminen tavalla tai toisella ja siihenhän nuo Ohisalon tekemiset on oiva lisä.

  5. Tämän päivän Lapin Kansassa 2.9.2021 on puolen lehtiaukeaman juttu tapaus Juha Pylväästä. Aukeamalla on myös valokuva Mauri Peltokankaasta, tietty.
    Pylvään sanoja ”loisivista elintasosurffareista” vertaillaan Mauri Peltokankaan (ps) vuoden takaiseen facebook-päivitykseen, missä hän puhui mm. meuhkaavista vuohipaimenista ja että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ja muut loisivat elintasosurffarit voivat painua helvettiin tästä maasta. Saa kirjata pöytäkirjaan, kiitos.”
    Peltokangas on saanut puheistaan syytteen, jonka käsittely alkaa Pohjanmaan käräjäoikeudessa 1.12. tänä vuonna.

    Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen arvelee lehtijutussa, että Juha Pylvään puheet ”loisivista elintasosurffareista” saattavat tulla hänen arvioitavakseen myöhemmin.

    Myös Helsingin rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio, joka on kuulemma eräänlainen yleismies Jantunen tämänkaltaisissa lakiasioissa, vertailee Peltokankaan ja Pylvään sanomisia. Nuotio pitää raskauttavana sanaa loisiva, joka viittaa loiseen.
    – Ongelmana on yleistys sekä ihmisarvon kiistäminen. Loiset ovat tyypillisesti vihapuhetta.

    Vaikka lehtijutussa ei sanota asiaa ääneen, vaan ilmaistaan silleen implisiittisesti, Juho Pylvään ko. sanamuotoja pidetään LK:n artikkelissa tyypillisenä ”persupuheena”. Sic!

  6. Kimmo Nuotio (s.1959) Oikeustieteen tri ja Helsingin rikosoikeuden professori.
    Wikipedia-tietojen mukaan Nuotio vaikuttaa olevan demlahenkinen oikeusoppinut, joka on toiminut pitkään oikeusministeriön nimeämänä asiantuntijana rikosoikeuden lainvalmistelussa. Hän on myös usein kuultu asiantuntija eduskunnan valiokunnissa.

    ”Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Nuotio aiheutti kohua antamalla 3. toukokuuta 2012 professori Vesa Majamaalle huomautuksen, jonka mukaan Majamaa esitti naisvastaisia ja ulkomaalaisvastaisia mielipiteitä arvostellessaan tiedekunnan henkilöstöpolitiikkaa. Majamaa piti väittämää vääränä ja lähetti tiedekuntaan vastineen, jossa hän totesi huomautuksen jättävän pois olennaisimman osan hänen puheenvuoronsa sisällöstä. Professori Jukka Kekkosen mukaan kokoukseen osallistuneet parikymmentä professoria ymmärsivät Majamaan puheenvuoron ironisen retoriikan ja piti huomautusta, joka oli kurinpitotoimi, sananvapauden kannalta arveluttavana. Kokouksessa läsnä olleelle professori Juha Raitiolle huomautus oli täydellinen yllätys, eikä hän kokenut Majamaan kielenkäyttöä provosoivana.” – Wikipedia.

  7. ”Poliisi tutkii, syyllistyikö Keskustan kansanedustaja Juha Pylväs rikokseen tämän puhuttua puolueen kesäkokouksessa ”sosiaaliturvalla loisivista elintasosurffareista”. Rikosnimike lienee kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

    Pylväs on jo ehtinyt julkisesti pahoitella sanojaan, mutta se ei ole estänyt innokasta vihapuhepoliisia aloittamasta tutkintaa. Toistaiseksi kyse on vain selvityksestä, onko rikosta tapahtunut. Asia selvitetään varmuuden vuoksi, jotta ”vihapuheesta” saataisiin enemmän oikeuskäytäntöä tulevaisuuden tuomioita varten.” – Verkkolehti Partisaani 10.9.2021.

    Etlan Aki Kangasharjun propagandakirjoitus ”Kuka surffaa ja miksi?” on ilmeisesti kiertänyt Suomen kaikki vähänkin merkittävät päivälehdet. Maaperä on muokattu. Nyt vain odotellaan milloin Raija Toiviainen päästetään irti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *