Laiton uhkaus vai ”laiton uhkaus”

”Laittomasta uhkauksesta tulee 1.10.2021 virallisen syytteen alainen rikos, kun uhkaus kohdistuu henkilöön, hänen työtehtävänsä tai  julkisen luottamistehtävänsä vuoksi. Lainmuutos tehostaa puuttumista maalittamiseen ja muuhun laittomaan uhkailuun.” -Iltalehti 29.9.2021.

”Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen teki eilen 29.9. päätöksen olla syyttämättä vasemmistoliiton entistä toiminnanjohtajaa Misha Dellingeria tämän Twitter-tililtä lähetetyistä viesteistä.

Vasemmistopoliitikon hallinnoimalla Twitter-tililllä on vuosina 2016-2017 julkaistu useita viestejä, joissa yllytetään tappamaan ja tuhoamaan.

Vuonna 2016 tilillä julkaistiin päivitys, jonka mukaan ilmastonmuutoksen kieltäjät tulisi ampua. Samana vuonna julkaistun toisen päivityksen mukaan kirjoittaja toteaa: ”Minulla on oikeus tappaa itsepuolustuksen nimissä. Fasistien tappamisessa on kyse itsepuolustuksesta.” Viestit on julkaistu englannin kielellä.

Tililtä lähetetyissä muissa kirjoituksissa myös mainitaan nimeltä perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä europarlamentaarikko Laura Huhtasaari. Epäsuorasti siis myös nimeltä mainitut henkilöt on yhdistetty tappamiskehotuksiin.” – Suomen Uutiset 30.9.2021.


Miksi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen teki päätöksensä juuri 29.9. eikä sitä ennen, olivathan oletetut rikokset tapahtuneet jo useita vuosia sitten. Entä mitä hän muka olisi hävinnyt, jos hän olisi tehnyt päätöksensä 1.10.2021 tai sen jälkeen.?

 

 

 

9 vastausta artikkeliin “Laiton uhkaus vai ”laiton uhkaus””

  1. Voihan se noinkin olla mutta mikä olisi laillinen uhkaus terv tepivaari

    1. Vaikka jos uhkaisin antaa sinulle sata euroa jos et lakkaa kysymästä mikä on laillinen uhkaus. Tai jos uhkaisin syödä hattuni. Paitsi jos Päivi Räsänen uhkaisi syödä virsikirjansa jos kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien vihkimisen niin sehän olisi laiton uhkaus tietysti ja Toiviainen nostaisi syytteen. Jos taas Paavo Arhinmäki uhkaisi tappaa natseja niin se ei olisi laiton uhkaus koska natsit ovat liian epämääräinen joukko eikä uhkausta voida siksi yhdistää kehenkään. Niin se laki menee.

      1. No mikä se laillinen uhkaus on tuo mitä kerrot on se laiton uhkaaminen terv tepivaari

        1. Ai jos uhkaan syödä hattuni? Haasta sitten oikeuteen koska uhkaan syödä hattuni jos vielä väität sitä laittomaksi uhkaukseksi. Katsotaan tuleeko tuomio.

  2. https://www.suomenuutiset.fi/meri-miten-on-mahdollista-esittaa-somekirjoituksia-joissa-yllytetaan-tappamaan-eika-asiassa-loydeta-rikosta/

    Dellingerin siis epäiltiin julkaisseen uhkaavia viestejä, joiden kohteena olivat ilmastonkieltäjiksi, natseiksi tai fasisteiksi kuvatut ihmiset. Valtakunnansyyttäjän mukaan poliittiset ja yhteiskunnalliset aatesuuntaukset eivät kuulu lain suojan piiriin. – –

    Sosiaalisessa mediassa valtakunnansyyttäjän päätöstä on ihmetelty, varsinkin koska Toiviainen on nostanut rikossyytteitä kansanedustaja Päivi Räsästä (kd.) vastaan tämän uskonnollisten käsitysten esittämisestä. Myös rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on aiemmin huomauttanut, että vasemmistopoliitikko Dellingerin sometilillä julkaistu TEKSTI NÄYTTÄÄ PAHALTA ja on sisällöltään rankempaa verrattuna esimerkiksi Räsäsen julkaisemiin kirjoituksiin, joissa ketään ei kehoiteta surmaamaan.

  3. Jos ihmiset osaisivat käyttäytyä edes vähän, ei tarvisi jatkuvasti poliisia ja oikeuslaitosta tukkia tällaisilla pahaisten kakaroiden tappeluilla.

  4. ”Suurin osa rikoksista on ns. virallisen syytteen alaisia rikoksia, jolloin poliisi voi tutkia niitä ja syyttäjä syyttää niistä, vaikka asianomistaja ei vaadikaan niistä rangaistusta. Jotkut lievemmät rikokset ovat asianomistajarikoksia, jotka poliisi voi ottaa tutkittavakseen vain siinä tapauksessa, että asianomistaja on ilmoittanut poliisille tai syyttäjälle vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta.”

    Laiton uhkaus on nähdäkseni ollut aiemmin asianomistajarikos.

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *