Suomalaisen demokratian kuolema

20. toukokuuta päivästä lähtien olen yrittänyt varoittaa suomalaisia elpymisrahaston suurista vaaroista hyvinvoinnillemme ja koko Euroopalle. Taustallani on ollut joukko samasta asiasta huolestuneita ekonomisteja.

Varsin nopeasti sain oppia, että nykyhallituksen linjassa perustetulle kriittiselle arviolle rahaston tarkoituksesta ei ole sijaa.
Hallituksen epärehellisyys sekä eräiden kansanedustajien valmius hiljentää keskustelua merkittävistä yhteiskunnallisista kysymyksistä näyttää saavuttaneen uudet, erittäin huolestuttavat mittasuhteet.

Saksan ja Ranskan ehdottaessa EU:hun uutta ”koronatukipaketia” 17.5.2020 hallituksen ensimmäiset kannanotot kertoivat varauksettomasta tuesta. Se, että pääministerimme asettui tukemaan ehdotusta ennen kuin sen vaikutuksista oli tehty ensimmäistäkään analyysia, kertoi huolestuttavaa kieltä hänen tavoitteestaan ja kompetenssistaan. Vaikutusanalyysit ovat valtion hallinnon osalta edelleen tekemättä. Pääministerimme motiiveja voidaan vain arvailla, mutta on täysin selvää, että ne eivät ole linjassa suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin eikä itsemääräämisoikeutemme kanssa.

Jos annamme hallituksemme viedä meidät sokkona ja faktoja vääristellen EU:n tulonsiirtounioniin, voimme julistaa demokratian kuolleeksi maassamme. Sitä minä en haluaisi nähdä.
———————————
Blogini lähteenä olen käyttänyt Tuomas Malisen blogia Uusi Suomi, Puheenvuoro 28.11.2020, jonka otsikko sama kuin tässä. – Tuomas Malinen (sitoutumaton) on taloustieteen dosentti Helsingin Yliopisto.

19 vastausta artikkeliin “Suomalaisen demokratian kuolema”

  1. Turun yliopiston emeritusprofessori Matti Viren esitti 25. toukokuuta ensimmäisen julkisen laajemman analyysin rahastoehdotuksesta, joka toi hyvin esiin sen monet ongelmat. Hallituksen kantaa se ei kuitenkaan muuttanut. Vasta silloisen valtionvarainministeri Katri Kulmunin tiukka linja hallituksen iltakoulussa näytti kääntävän hallituksemme linjan Suomelle tyypilliseksi, yhteisvastuun tiukaksi vastustamiseksi.

    Muutaman päivän päästä tästä valtiovarainministeri Kulmuni sai lähteä avustajan virheen seurauksena. Valtiovarainministeriksi nousi Matti Vanhanen, joka alkoi melko häpeilemättä myötäillä pääministerimme erittäin rahastomyönteistä linjaa. Joka ei Ylen Marja Sannikan hyvin valaisevaa valtiovarainministerimme haastattelua ole vielä nähnyt, kehotan heitä katsomaan sen täältä.

    Kulmunin ulossavustuksen jälkeen hallituksen ja etenkin pääministerin linja elpymisrahastoon muuttui lähes absurdiksi. Tämä näkyi etenkin siinä, miten demokraattinen päätöksentekoprosessi taivutettiin pääministerimme tahtoon.

    Selkeimmin tämä tuli esille, kun hallitus valmisteli neuvottelulinjaa EU:n huippukokoukseen, jossa rahastosta oli tarkoitus päättää. Valmistelussa perustuslakivaliokunnan kanta erittäin poikkeuksellisesti ohitettiin. Helsingin yliopiston Eurooppaoikeuden professorin ja perustuslakivaliokunnan asiantuntijan Päivi Leino-Sandbergin lausunto, ”En odottanut näkeväni Suomessa hallitusta, joka julkisesti kiistää perustuslakivaliokunnan kannan merkityksen”, kertoo asiasta kaiken
    —————————————–
    Lähde sama Tuomas Malisen kirjoitus kuin avauksessa.
    —————————————————————————————-
    Röyhkeyden tyylinäyte Sanna Marinin hallitukselta.

  2. Lähtökohtaisesti rahasto ei tule ratkaisemaan euroalueen suurinta uhkaa, eli Espanjan ja Italian velkakestävyysongelmia, koska sen koko on siihen aivan liian pieni. Se voi itsesiassa jopa pahentaa niitä, koska EU:n tulonsiirrot poistavat poliitikoilta viimeisetkin motiivit korjata maiden vakavia talousongelmia. Onkin päivänselvää, että rahasto ei jää kertaluonteiseksi.

    Olen käynyt läpi hallituksemme kaikki keskeiset talousargumentit ja niiden vakavat puutteet Pelastusrahasto.fi sivuilta löytyvässä esityksessäni. Kannattaa kuunnella myös valtiovarainministeriön entisen rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajan Peter Nybergin erinomainen haastattelu Ylen Brysselin koneessa.

    Suomen johtavista makrotaloustieteilijöistä rahastoa ovat julkisesti kritisoineet mm.:

    Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan dekaani, professori Mikko Puhakka,
    HY:n työelämäprofessori Vesa Vihriälä,
    Oulun yliopiston työelämäprofessori ja VM:n entinen osastopäällikkö Pentti Pikkarainen,
    HY:n taloustieteen kandidaattiohjelman johtaja, elvytystutkija Juha Tervala,
    Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Viren,
    VM:n rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtaja VTT Peter Nyberg,
    Suomen Pankin tutkimusosaston entinen johtaja VTT Heikki Koskenkylä.
    Hallituksessamme kaikki tämä, hyvin poikkeuksellinen ja laaja-alainen taloustieteilijöiden esittämä kritiikki on kaikunut kuuroille korville.

    Kaikki hallituksemme esittämät perusteettomat talousargumentit elpymisrahastosta kertovatkin huomattavasta talouspoliittisesta ymmärtämättömyydestä. Tämän pitäisi syvästi huolestuttaa kaikkia suomalaisia huomioiden, kuinka perustavanlaatuisesti elpymisrahasto EU:ta muuttaa. Koronaviruspandemia poistuu aikanaan, mutta elpymisrahastosta, hyvin suurella todennäköisyydellä, tulee pysyvä. EU muuttuu tulonsiirtounioniksi.

    Kritiikki pääministerimme lähes täydellistä talouspoliittista ymmärtämättömyyttä kohtaan on myös loistanut poissaolollaan. Pääministerimme ympärillä näyttää leijuvan jonkinlainen ”teflonpinnoite”, jota hän vahvistaa jättäytymällä pois, milloin mistäkin syystä, rahastoa käsittelevistä haastatteluista, joissa hän voisi joutua alakynteen. Tämä on tietenkin hyvä peliliike, jolla pääministerimme todennäköisesti pyrkii välttämään talouspoliittisen osaamattomuutensa paljastumista, mutta demokratialle se ei ole hyväksi.

    Pääministerin puhumattomuutta EU-asioista ovat kritisoineet Euroopan kirjeenvaihtajat, minkä lisäksi Suomen EU-politiikan keskustelemattomuutta ovat kritisoineet mm. professorit Päivi Leino-Sandberg ja Tapio Raunio sekä professori Vesa Vihriälä.
    ——————————————
    Lähde sama kuin avauksessa.
    Teksti puhukoon puolestaan.

  3. Itse äänestin EU-unioniin liittymisen puolesta. Mietin silloin, että Paavo on vanhanaikainen mies, kun vastustaa Suomen jäsenyyttä unionissa.
    Myöhemmin huomasin ja myönsin, että Paavo oli nähnyt paremmin ja pitemmälle kuin minä.
    Olihan siinä kyllä se, (silloin 1995) kun Neuvostoliitto oli kukistunut omaan mahdottomuutensa muutama vuosi aikaisemmin ja Jeltsin oli saanut nähdäkseni hoitaakseen liian ison urakan,- mutta kuitenkin.

    Jk. Apostoli Paavali on sanonut jo parituhatta vuotta sitten, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Sananselittäjät ovat tulkanneet, ettei Paavali tarkoittanut vaientaa naisia, vaan sitä, että naiset tunneihmisinä häiritsivät tärkeitä kokouksia ja palavereita.
    Viimeistään tämän miss-hallituksen aikana olen miettinyt, että tarkoittikohan Paavali vähän muutakin. Ja perään hm.

    1. Äänestin Keijo Korhosta presidentiksi, koska lupasi lopettaa liittymisneuvottelut.

      Unionista ei pääse eroon helposti. Perustuslain mukaan Suomi kuuluu unioniin ja on ajopuuna ajautumassa liittovaltioon. Sillä aina eduskunnasta löytyy yksi kolmasosa kansallisvaltiovihamielisiä, jotka pystyvät estämään eron. EU voinee määrätä eron perustuslaistamme piittaamatta.

      Euroeron mahdollisuutta pitäisi tutkia.

  4. Kreikan julkinen velka on 200% bruttokansantuotteesta
    Italian = 154%
    Portugalin = 130%
    jne jne jne
    On siinä suomalaisillakin autettavia, mutta mehän tienataan tällä, sanoi koijari, nykyinen rahaministeri Vanhanen, kun ensimmäiset miljardit pääministerinä ollessaan Kreikalle lahjoitti.

  5. Eli, mitä sitten, nyt ja seuraavaksi, kun näinkin arvovaltaiset ”puolueettomat” asiantuntijat totesivat, että olisi pitänyt… ?
    Nuo avaukset ovat vanhan kertausta US- blogeista, joissa ei ole linkkejä, jotka paljastaisivat myös blogien kritiikit.

    1. Kuten olen todennut, niiden henkilöiden matematiikassa, joiden mielestä 7 miljardin maksaminen ja siitä kolmanneksen takaisin saaminen on taloudellinen voitto, on pahasti vikaa.

  6. Pääministerimme omavaltaisuus ja osaamattomuus tulee esiin harva se päivä. Nyt viimeksi kommenteissa Venäjän suuntaan. Pääministerimme unohti sen, että ulkopolitiikkaa tulee hoitaa yhteistyössä presidentin kanssa.

    Kun tästä huomautettiin, selittelyn mestari antoi jälleen selityksen, jossa ei ollut päätä eikä häntää.

    Totta on se, että Kallon laittamat lainaukset ovat ”vanhaa” tietoa, mutta se ei muuta asiaa miksikään. Pääministeri Marin toimi elpymisrahastoasiassa iman täysiä valtuuksia ja sopi asioista ilman suurenvaliokunnan antamaa siunausta.

    Ja tottahan se on. Marinin talousosaaminen on kyllä aika heikkoa ja ymmärryskin ilmeisesti sinisilmäistä.

    Elpymispaketti on vielä lähtökuopissaan ja jo siitä Suomen osuutta leikataan.

    Nehän nauraa meille tuolla Euroopassa.

    1. Itsekeskeisyys ja suuret luulot itsestä ovat Marinin ominaispiirteet, joita joku niin kiihkeästi puolustelee jokaisen munauksen yhteydessä.

      1. Hyvinhän tuo ikäisekseen on pärjäillyt. En minäkään tuossa iässä ymmärtänyt paljon mitään.

    2. Itse asiassa, elpymisrahaston yhteydessä hallituspuolueiden toimesta suureen valiokuntaan kutsuttiin sopivia asiantuntijoita, kun perustuslakivaliokunnan lausunto oli liian kriittinen.

      Edellisen voi ihan jokainen tarkistaa julkisista asiakirjoista.

  7. Katsoin eilisiltana Alfa-kanavalta Sanna Ukkolan juontaman ohjelman EU:n elvytyspaketista, jossa olivat vastakkain dosentti Tuomas Malinen ja kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.).
    Malinen oli haastanut pääministeri Marinin debattiin, mutta sai tyytyä kansanedustajaan.

    Malinen puhui täyttä asiaa, Vartiainen kiemurteli ja antoi ymmärtää, että kokoomus oli ja on mukana lusmuhallituksen hankkeessa viedä Suomi tulonsiirtounioniin.

    Vältteleekö pääministeri Marin esiintymästä tilaisuuksissa, jossa hänen käsityskykynsä elvytyspaketin merkityksestä Suomelle ja koko unionille joutuisi koetukselle?

  8. Tätä on se NWO, Uusi maailmanjärjestys!?
    Vai oliko se Uusi maailmanjärjettömyys?!

  9. Asian leimaaminen ”vanhan kertaukseksi” ei kestä päivänvaloa, sillä ns. elpymispaketti vaatii sen, että jäsenmaiden kansalliset parlamentit hyväksyvät Eu:n varainhankinnan, eikä tätä ole tehty vielä yhdessäkään jäsenmaassa.

    Pakettia vastaan soti myös se, että jokainen jäsenvaltio saa lainaa lähes 0-korolla ja EVM.stä jopa miinuskorolla, mutta esim. Italia ei tätä halua ottaa, kun lahjarahaa on luvassa.

    Asian sivusta on huyvä huomata se miten EKP:n suunnalta tuli suositus siitä, miten pankkien tulisi pidättäytyä osinkojen jaosta, jossa ei pohjoismaisien pankkien kohdalla ole mitään järkeä, pikimminkin se on järjen vastaista.

    Taustalla onkin se, että Eu:ssa ajetaan pankkiunionin syventämistä ja yhteistä talletussuojaa, jolloin pohjoismaiset pankit olisivat yhteisvastuullisia Etelä-Euroopan uppoavista pankeista ja tästä suomalainen finanssiala on poliittikoja yrittänyt varoitella, mutta kuka yllättyy mikäli varoitukset kaikuvat kuuroille korville ?

  10. Tämä asia ei ole tippaakaan vanhentunut sitten marraskuun 28.11. viime vuonna. Tietenkin tietyt tahot haluavat, että asiasta oltaisiin mahdollisimman hiljaa. Eli aivan kuten Tuomas Malinen avauksessa sanoo:”Hallituksen epärehellisyys sekä eräiden kansanedustajien valmius hiljentää keskustelua merkittävistä yhteiskunnallisista kysymyksistä näyttää savuttaneen uudet, erittäin huolestuttavat mittasuhteet.”

    Sanna Ukkolan juontamassa tv-debatissa Tuomas Malinen vastaan Juhana Vartiainen, Vartiainen teki selväksi omana kantanaan, ettei elvytyspaketista tarvitse järjestää kansanäänestystä. Minusta Vartiaisen puhe oli ja on demokratian halveksumista.

    Elvytyspaketti on Troijan hevonen, jonka tarkoituksena on viedä Suomi tulonsiirtounioniin, jossa on varattu Suomelle ainoastaan maksajan rooli. Ei tässä ”sen kummemmasta” ole kysymys.

  11. Monessako EU:n elpymisrahastoa koskevassa julkisessa keskustelussa pääministeri Marin on ollut mukana? Mielestäni ei kovinkaan monessa. Aina on ollut jokin este osallistua keskusteluun.

    Kun ei ole paikalla, niin silloin ei tarvitse myöskään vastata hankaliin kysymyksiin. Tällöin omaa osaamistaan/osaamattomuuttaan ei tarvitse paljastaa.

  12. Olemme pieni vähemmistö eikä siihen ole lisättävää. Tyydymme tai eroamme – no emme uskalla erota ja syyn tiedätte. Ei ole kysymys siitä kuka meillä on pääministeri tai hallitus – niin paitsi jos annetaan kansalle äänestysvalta?

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *